Mitä apua sureva nuori tarvitsee?

– Läheisen menettäminen henkirikoksen tai itsemurhan vuoksi on akuutti traumaattinen kriisi, valtava järkytys, kertoo Nuori suru -hankkeen (huoma.fi) asiantuntija Virpi Ropponen. Hän on työskennellyt vuosia sosiaalityöntekijänä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä.

Läheisen väkivaltainen kuolema voi rikkoa perusturvallisuudentunteen.

– Jos nuori on löytänyt itsemurhan tehneen vanhempansa tai kuullut tapahtumista, hän voi alkaa miettiä, millaisia olivat läheisen viimeiset hetket ja ajatukset.

Itsemurhakuolemaankin liittyy vaikeita, suuria tunteita ja voimakkaita mielikuvia.

Lapsi voi syyttää itseään.

– Lapsi voi syyttää itseään ja kamppailla monien miksi-kysymysten kanssa.

Heti tapahtuneen jälkeen ihminen on tavallisesti sokkitilassa. Mieli on turta, toiminta mekaanista, ja tapahtunutta on vaikea käsittää. Hänellä voi olla myös ahdistusta, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia, ruokahaluttomuutta, unettomuutta, ja voimakkaat mielikuvat saattavat piinata.

Isä ja setä tapettiin, kun Meiju oli 17-vuotias

Meiju Kurkinen menetti isänsä ja setänsä henkirikoksen uhreina ollessaan 17-vuotias.

Veljekset olivat eläneet alkoholinhuuruista elämää jo vuosia, joten Kurkinen oli osannut pelätä maksan pettämistä tai hankeen sammumista. Henkirikos oli kuitenkin järkytys. Hänen siihenastisen elämänsä tärkeimmät ja mitä hauskimmat miehet olivat äkkiä poissa.

Pian tapahtuneen jälkeen Kurkinen itki ja puhui paljon. Hänen tunteensa vyöryivät laidasta laitaan: oli epäuskoa, vihaa, syyllisyyttä, kostonhalua. Tuntui epäreilulta, että isältä ja sedältä riistettiin mahdollisuus edes yrittää korjata elämänsä suuntaa.

Lisäksi heräsi tunne, jota Kurkinen ei tohtinut sanoa ääneen. Se oli helpotus. Enää ei tarvinnut kantaa huolta siitä, mitä isälle ja sedälle sattuu. Tätä tunnetta oli miltei ylivoimaista käsitellä.

Juominen tuntui hyvältä

Meiju Kurkinen alkoi paeta juomiseen, nettimaailmaan, ahmimiseen ja irtosuhteisiin. Juominen tuntui liian hyvältä, sen hän tajusi itsekin. Hän oli paheksunut isänsä alkoholinkäyttöä ja käytti itse nyt samaa lääkettä!

Onnekseen Kurkinen sai ensimmäisen vuoden ajan käydä perheneuvolassa juttelemassa. Tuen avulla hän pääsi pahimman järkytyksen yli.

Myös lukion ”ihana” opettaja kyseli kuulumisia ja osasi tsempata.

Tärkeimpiä olivat kuitenkin alle kouluikäiset sisarukset ja lukiokaverit, jotka pitivät kiinni arjessa ja elämässä. Sänkyyn ei voinut jäädä itkemään, vaikka se houkutteli.

Ei ole oikeaa tapaa surra.

Virpi Ropposen mukaan ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra, jokaisen suru on yksilöllinen.

– Nuoren suru voi näkyä myös niin paljon myöhemmin, ettei sitä osata yhdistää enää menetykseen.

Koulussa voi olla uhmakasta käytöstä, poissaoloja tai toisaalta vimmattua suorittamista. Nuori voi myös paeta arkeen tai harrastuksiin välttääkseen vaikeita tunteita ja niistä puhumista sekä olla ylireipas.

Suruun ei myönnetä sairauslomaa

Suru on pikemminkin luonnollinen reaktio menetykseen kuin sairaus, vaikka se tuo valtavan tuskan, kivun ja toimintakyvyttömyyden. Käsittelemätön suru voi patoutua ja aiheuttaa oireita vielä vuosien jälkeen.

– Suruun ei myönnetä sairauslomaa. Lääketieteellinen diagnoosi voi olla esimerkiksi masennus, ahdistus, unettomuus tai traumaperäinen stressihäiriö. Surevan oikeusturvan kannalta on tärkeää saada tarvittaessa oikea diagnoosi, sanoo Virpi Ropponen.

Terveydenhuollon apu voi olla tarpeen, jos surevalla on vielä noin puolen vuoden jälkeen voimakkaita pelkotiloja, mielikuvia, painajaisia, unettomuutta tai muita arkea haittaavia oireita.

Lisäksi tiedetään, että vanhemman tai sisaruksen itsemurha lisää nuoren riskiä itsetuhoisuuteen, masennukseen ja ahdistuneisuuteen vielä vuosia tapahtuneen jälkeen. Henkirikosmenetyksessä läheisiä kuormittaa oikeusprosessi ja mahdollinen mediajulkisuus. Nuori voi joutua kohtaamaan lööpit ja mediamyllytyksen yhä uudelleen.

Meiju Kurkinen hakeutui psykoterapiaan 24-vuotiaana. Hän oli kiinni häpeässä ja syyllisyydessä ja ajatteli olevansa viallinen. Kysymykset – miksi minulle kävi näin, mitä olen tehnyt väärin – pyörivät mielessä. Psykoterapia auttoi sanoittamaan tunteita ja ymmärtämään, ettei hän olisi voinut tehdä mitään estääkseen isänsä ja setänsä kuoleman.

Vasta vuosia myöhemmin hän vihdoin hyväksyi, ettei isä tule takaisin ja pystyi suremaan sitä aidosti.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvituskuva.

Musiikki nostaa tunteet pintaan

Alkuvaiheessa nuoren on tärkeä saada tukea akuutista kriisityöstä tai nuorisoasemilta. Arkirutiineihin suositellaan palaamaan voimavarojen mukaan.

– Rutiinit luovat jatkuvuutta ja turvaa elämälle. Toipumista edistää myös tiedon hankkiminen surusta tai ihmismielestä sekä taidelähtöiset menetelmät kuten kirjoittaminen, piirtäminen, tanssiminen ja musiikki, kertoo Virpi Ropponen.

On tavallista, ettei itku tule traumaattisen menetyksen jälkeen. Ropponen on havainnut, että musiikin kuuntelu tai soittaminen on monille nuorille valtava voimavara, varsinkin alkuvaiheen järkytyksessä. Musiikki nostaa tunteet pintaan.

Meiju Kurkinen on nykyisin 37-vuotias sosiaaliohjaaja ja toimii vapaaehtoistyöntekijänä Nuori suru -hankkeessa, muun muassa kirjoitusryhmien ohjaajana. Surusta toipumisessa häntä auttoivat eniten puhuminen, liikunta ja kirjoittaminen. Epäterveelliset selviytymiskeinot jäivät aikuistuessa pois, kun hän oppi, mikä tuo kestävää hyvinvointia.

– Sallin itseni elää, iloita, nauraa ja haaveilla. Siihen on lupa, vaikka läheinen on kuollut.

”Isä on salainen tsemppaajani”

Nuoren tärkeimpiä tukijoita ovat oma perhe, läheiset ja kaverit. Hän voi kuitenkin alkaa suojella vanhempiaan omalta surultaan, ottaa vastuunkantajan ja huolehtijan roolia. Silloin on tärkeää löytää turvallinen aikuinen, joka uskaltaa kuunnella myötätuntoisesti.

– Joku voi ajatella, että sureva haluaa surra yksin, mutta se ei pidä paikkaansa. Nuorta ei kuitenkaan pidä painostaa puhumaan. Konkreettisen tuen tarjoaminen on hyvä tapa. Voi kysyä tarvitaanko esimerkiksi ruokaa, kävelyseuraa tai läksyapua, rohkaisee Virpi Ropponen.

Nuori ei halua surra yksin.

Monesti ihmiset eivät tiedä, mitä sanoa. Silloin voi sanoa, ettei tiedä, mitä voi sanoa. Hopeareunusta menetykselle ei pidä maalailla, muttei sitä pidä kauhistellakaan. Tärkeintä on olla läsnä.

Meiju Kurkinen on samaa mieltä.

– Lohduttamiseen ei ole taikasanoja, jokaisen on löydettävä siihen oma, aito tyylinsä. Nuoren pitää antaa surra omaan tahtiinsa. Jos hän haluaa höpötellä kavereidensa kanssa normaaleja nuorten juttuja, se on vain hyvä. Ei tarvitse huolestua, jos nuori näyttää voivan ”liian hyvin”.

Menetyksestä seuraavina kuukausina ja vuosina seuraavat vaikeat merkkipaalut: kuolinpäivä, juhlapyhät, isän- tai äitienpäivä.

– Voi olla, että alkuun muistetaankin tukea, muttei suru siihen lopu. Ei pidä pelätä menehtyneen muistelemista ja tapahtuneesta puhumista, jos nuori sitä haluaa, kannustaa Ropponen.

Kurkinen muistelee isäänsä hänen syntymä- ja kuolinpäivänään sekä isänpäivänä ja juhlapyhinä. Silloin hän kerää kiviä taskuihinsa ja kävelee metsään erään tietyn kannon luo, jonka laittelee mieleisekseen muistopaikaksi. Siinä hän pitää hiljaisen hetken.

Joskus hän sytyttää kynttilän ja katselee isän kuvia kiitollisena kaikista hyvistä hetkistä hänen kanssaan.

– Jos on jokin hankala tilanne, kuvittelen hänet viereeni ja mitä hän sanoisi. Ruuhkavuosien keskellä näitä tilanteita tulee usein. Hän on minun salainen tsemppaajani.

Haaveile

”Lupaan, että jonakin päivänä voit puhua kokemuksestasi kenelle vain, koska sinulla ei ole mitään hävettävää. Saat myötätuntoa ja tukea yllättäviltäkin tahoilta sitten, kun olet siihen valmis. Pidä kiinni unelmistasi, haaveile. Jonakin päivänä voit tuntea jopa kiitollisuutta, että sait juuri tämän elämän, koska se on kaikesta vaikeudesta huolimatta opettanut paljon”, sanoisi Meiju Kurkinen nuorelle itselleen.

Vertaistuki on kullanarvoista menetyksen kokeneille

Surunauha ry:ssä (surunauha.net) ja Huoma ry:ssä (huoma.fi) huomattiin, että henkirikos- tai itsemurhamenetyksen kokeneet nuoret jäivät liian usein vaille tukea. Järjestöjen yhteishanke Nuori suru järjestää 16–23-vuotiaille nuorille ammatillisesti ohjattuja vertaistukiryhmiä ympäri Suomea.

– Tiedetään, että vertaistuki on traumaattisissa menetyksissä tärkeää myös nuorille. Jos toinen nuori kertoo käyneensä ammattiavun piirissä juttelemassa, voi se rohkaista muitakin samaan, sanoo hankkeen asiantuntija Virpi Ropponen.

Vertaistukiryhmien teemoina voivat olla vaikkapa tunteet tai muistot kuolleesta läheisestä.

Työpajoissa hyödynnetään taideterapeuttisia ja kehollisia menetelmiä.

Nuori suru tarjoaa myös mm. kirjoitusryhmiä. Sen tuotoksia jaetaan pienryhmässä Discord-alustalla, jossa niistä voidaan keskustella.

Alustalla on myös vapaaehtoisten ja ammattilaisten moderoimia chatteja ja keskusteluja, joihin voivat osallistua myös ne nuoret, jotka eivät syystä tai toisesta pääse vertaistukiryhmiin.

Myös Mieli ry (mieli.fi) järjestää useita erilaisia vertaistukiryhmiä ja vertaistukiviikonloppuja itsemurhan tehneiden läheisille.

Jos haluat keskustella tilanteestasi, soita Surunauhan numeroon 044 977 9428 (ark. 9–15). Ympärivuorokautinen Mieli ry:n kriisipuhelin palvelee numerossa 09 2525 0111.