Hyppää sisältöön

Mikään ei suju, jos kouluilo puuttuu

Kouluviihtyvyys mataa ja Pisa-pisteetkin ovat pudonneet. Mikä suomalaista peruskoulua vaivaa? Tuoreen väitöksen mukaan se potee iloanemiaa. Opettajan hymy on tässä tilanteessa todellinen pedagoginen kvanttiloikka.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat StockSnap
Mikään ei suju, jos kouluilo puuttuu

Opettaja, joka välittää aidosti omista oppilaistaan ja myös osoittaa sen heille päivittäin, edistää omalla olemuksellaan oppilaidensa kouluiloa. Pelkästään opettajan hymyllä on suuri vaikutus oppilaisiin, julistaa Eliisa Leskisenoja väitöksessään.

Koulun hyvinvoinnin avaimet ovat siis opettajan taskussa. Opettajan ja oppilaiden etäiset välit ovat aina olleet suomalaisen koulun ongelma. Tilanne ei kohene, jollei tähän suhteeseen saada lisää läheisyyttä.

Leskisenojan mielestä opettajia tulisi kannustaa välittävän opettajuuden ja pedagogisen rakkauden näkyväksi tekemiseen. Välittävän opettajuuden pitäisi kuulua myös opettajakoulutukseen.

Kouluilo syntyy opettajan hymystä.

Tutkija puhuu positiivisesta koulunkäynnistä, joka ei tarkoita alhaista vaatimustasoa tai sitä, että koulupäivät kuluisivat alituisen ilakoinnin merkeissä. Myös ponnistelu, haasteet, vastoinkäymiset ja pettymykset kuuluvat kouluun.

Opettaja voi kuitenkin suunnitella koulupäivistä innostavia ja hauskoja käyttämällä vaihtelevia, kekseliäitä ja ajanmukaisia opetusmenetelmiä sekä yhteisöllisiä ja toiminnallisia työtapoja. Opettajan tehtävä on myös varmistaa, että jokainen oppilas löytää turvallisen paikkansa luokkayhteisössä.

Lasten tunnetaitoja pitäisi tutkijan mukaan vahvistaa, ja toisten huomioon ottamista, kunnioittamista ja empatian osoittamista tulisi harjoitella systemaattisesti päivittäisessä koulutyössä.

Mitä enemmän Leskisenojan ideoita miettii, sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että ne pätevät, koko maahan.

Päättäjien ja kansalaisten välit ovat etäiset: molemmat jurottavat tahoillaan ja ymmärtävät toistensa tarkoitukset tahallaan väärin. Jos koulusta puuttuu kouluilo, koko Suomesta puuttuu kansalaisilo.

Eliisa Leskisenoja: Vuosi koulua, vuosi iloa – PERMA-teoriaan pohjautuvat luokkakäytänteet kouluilon edistäjinä. Lapin yliopisto 2016.

Lue myös: Millainen on hyvä opettaja?