Kuukauden kirjat: Lasten- ja nuortenkirjoissa velloo jatkuva muutostila, ja rajuimmin muuttuu perhe

Elävässä elämässä ja kirjoissa kuulostaa pahaenteiseltä, kun äiti ja isä sanovat: ”Olisi puhuttavaa…” Niillä sanoilla käynnistyvät Varpun elämän muutokset Riina Katajavuoren ja Jenny Lucanderin kuvakirjassa Kaksi kotia (Tammi).

Avioerosta, muuttamisesta ja vanhempien uusista kumppaneista kertova kirja ei ole suoranainen harvinaisuus, mutta niin vain on käynyt, että muut aiheet ovat viime vuosina syrjäyttäneet avioeron pohtimisen lastenkirjoissa.

Lucanderin kuvissa on ilmettä: mökötystä, kiukkua, noloutta, vaivaantuneisuutta. Hartioitaan nostelevan ja käsiään vääntelevän isän piinallisten hetkien katseleminen tuntuu melkein pahalta.

Mutta pahalta tuntuu perheen lapsistakin. Varpu irvistelee isän uuden naisystävän ”kamalan punaiselle villapaidalle”, eikä auta, vaikka nainen livertää kaveruutta.

Katajavuoren lastenkirjoissa ilahduttaa aina miellyttävä ja makeilematon tunteellisuus. Pienille havainnoille ja aistimuksille on tilaa:

”Poskissa tuntuu ihana talven kosketus”.

Tärkeää on sekin, että kirjan lopussa kuullaan, miten hyvä on hengittää. Sopu ja toiveikkuus säilyvät.

Aisteja ja tunteita käsitellään myös kuvakirjassa Kun minä synnyin (Etana Editions, suom. Antero Tiittula). Portugalilaisten Isabel Minhós Martinsin ja Madalena Matoson kirjassa lapsi kertoo vastasyntyneen havainnoista:

”Kun minä synnyin…”

Värit, kosketus, äänet ja monet muut asiat ovat ihmeellisiä ensimmäisillä kerroilla. ”Tuhansia vastauksia löydettävänä”, runollisessa lastenkirjassa iloitaan.

Kertomistapa ei ehkä ole autenttista lapsen suuhun, mutta sopii kirjan hiukan kohottuneeseen tunnelmaan. Hienoa, että pienet kustantamot julkaisevat teoksia totunnaisen kielivalikoiman ulkopuolelta!

Äidin kuolema

Avioeroperheiden tilalle tuli viimeistään vuosituhannen vaihteessa vieläkin surullisempi aihe: vanhempien kuolema. Tuska ja toipuminen kannattelevat modernia nuortenkirjallisuutta.

Ruotsalaisen Jenny Jägerfeldin Comedy queen (Otava, suom. Katriina Kauppila) on 12-vuotiaan Sasha-tytön kertomus masentuneen äidin itsemurhasta ja kaikista niistä tavoista, joilla hän yrittää välttää yhtäläisyyksiä äitiinsä. Hän lopettaa lukemisen ja välttelee kävelyretkiä metsässä, sillä mikään ei saa muistuttaa äidistä. Torjuttavien asioiden listansa Sasha aloittaa kohtalokkaasti:

”Älä yritä pitää huolta mistään elävästä”.

Sashan pienen perheen pelastaa intohimo: tyttö aikoo lavakoomikoksi, tahtoo saada ihmiset nauramaan ja hyvään alkuun hän pääseekin.

Toiveikas loppu kuuluu nuortenkirjallisuuteen. Jägerfeld noudattaa tätä periaatetta, vieläpä persoonallisesti: hellyttävät yksityiskohdat ja huumori hillitsevät epätoivoa pahimpinakin hetkinä.

Kaksi isää

Perinteinen perhe on lasten- ja nuortenkirjoissa korvattu myös kahden äidin tai kahden isän liitoilla. Tärkeää teemaa on hetkittäin toteutettu lähes päälle liimatusti, pakonomaisesti. Uusia ilmiöitä ajetaankin aina ryminällä lastenkirjallisuuteen.

Lapsen näkökulmasta teema voi vilahtaa hyvin luontevastikin, kuten Maami Snellmanin lastenkirjassa Jaakko Enkeli Lentokenttä (Myllylahti, kuv. Sanna Pelliccioni). Vaivihkaa todetaan, että Essillä on kaksi isää, jotka ovat ”tosi taitavia laittamaan ruokaa ja pelleilemään”.

Lämmintä kotikuvausta

Kirjoissa perinteinen perhemalli saattaa tuntua jopa rahtusen vanhanaikaiselta ja hiipuvalta aiheelta, mutta onnellisia poikkeuksiakin – onneksi – on.

Niina Hakalahden Tuukka-Omar-lastenromaanisarjassa moderni ja perinteisyys, tavallisuus ja taika kietoutuvat miellyttävällä tavalla.

Neliosaisen sarjan viimeisessä osassa Tuukka-Omar ja superkielitaito (Tammi, kuv. Jukka Lemmetty) isän sukulaisia saapuu vieraisille Syyriasta. Syntyy kaaosta ja komiikkaa mutta myös lämpöä ja perheiden venyvyyttä.

Muutaman vuoden takaiseen kirjaan olisi jo tosin kaivannut jonkinlaista kommenttia Syyrian tukalasta tilanteesta. Perheen pehmeä ilmapiiri tekee sarjasta merkittävän.

Mallia naapurimaasta

Ruotsalaisen lastenkirjallisuuden vaikutus on Suomessa suunnattoman suuri. Uusia ajatuksia ja asenteita on suorastaan ahmittu naapurimaan kirjoista.

Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas -kuvakirjoja on meillä seurattu jo täydet 45 vuotta! Bergström on kyllästynyt selittämään, miksi Mikko elää kahdestaan isänsä kanssa. Ehkä äiti on vain pistäytymässä jossakin? Onpahan ainakin tekijällä ollut hieno mahdollisuus toteuttaa haluamaansa mieskuvaa, jossa näkyvät 1970-luvun pehmoisän ihanteet. Sukupuoliroolit ovat Mikon maailmassa keveästi kelluvia.

Ruotsalaiset kirjallisuudentutkijat muistuttavat vähän kiusallisesti, että Astrid Lindgrenin kirjoissa isät ovat järjestään omituisia. Vaahteramäen Eemelin isä on äkkipikainen hurjimus, ja Saariston lapsissa holhoava isä on avuton sähläri. Ehkä Lindgrenin kirjojen perhe- ja mieskuvat vaatisivat ennakkoluulotonta tutkimista? Se ainakin on varmaa, että tänä vuonna 75-vuotisiaan juhlivan Peppi Pitkätossun isä, uuden suomennoksen mukaan hottentottien kuningas, ei ole niitä läsnä olevimpia isiä. Pepin yksinäisyyttä eivät yliluonnolliset voimatkaan voi korvata.

Pyhä perhe uhattuna

Rauha S. Virtasen nuortenkirja Ruusunen (WSOY) oli ilmestyessään vuonna 1968 epäsovinnainen ellei peräti hämmentävä.

Kirjailijan urasta haaveileva Niina ihastuu abiturienttivuotenaan naapurin boheemiin kirjailijamieheen. Kun rakkaus paljastuu, tutisuttaa se Niinan perhettä. Vanhempien käytöksessä kiehuu kiukkua, häpeää ja hätää. Ruususeen sisältyy myös herkullinen juhlatilanne, missä itseensä tyytyväiset porvarit ihmettelevät ja nokittelevat turhanpäiväisenä pitämäänsä kirjailijaa.

Virtanen on ensimmäisiä nuortenkirjailijoitamme, jotka näyttivät sekä perheen haurauden että ennakkoluulojen suuruuden. Kirjailija pakottaa nuoren lukijan sietämään ja ymmärtämään erilaisia perheitä sekä niiden hyviä että huonoja puolia.

Muumit joutavat museoon

Muumien hyvät teot jatkuvat Suomessa: muumien avulla opetetaan nyt lapsia taiteen ja museoiden käyttäjiksi. Jaana Ahlforsin ja Minna Honkasalon Muumimuseokirja (WSOY, kuv. Päivi Arenius) on esimerkki siitä, että tuotteistetut kirjat voivat olla järkeviä ja tarpeellisia.

Muumimuseokirja opastaa myös kuljeksimaan Tampere-talon Muumimuseossa, maailman ainoassa alallaan. Monen asian yhdistelmästä syntyy johdonmukainen kokonaisuus, josta on helppo löytää itselle mieluisia teemoja. Taiteen kokeminen on tämän muumitietokirjan aurinkoista ydintä.

Joskus kielessä on aistivinaan englannin kielen vaikutusta, mutta vastaan pyristely taitaa olla jo turhaa.