Kuukauden kirjat: Yhteiskunta tulee lähemmäksi
Suomalaisissa nuortenkirjoissa vältellään politiikkaa viimeiseen asti. Ehkä kirjailijat pelkäävät ajankohtaisen ilkeilyn ja älyllisen vilkkauden vanhentavan kirjaa liian nopeasti.
Tai ehkei meillä vain ole samanlaista perinnettä ja rohkeutta kuin esim. Isossa-Britanniassa, jossa pääministeritkin saavat kyytiä nuortenkirjoissa? Siellä myös kotien erilaiset taustat näkyvät poliittisessa asennoitumisessa.
Pääosassa transpoika
Poikkeuksen suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa tekee Miska Valoksen esikoisnuortenromaani Sisäsiisti (WSOY), jossa nuori transpoika Esra etsii elämälleen suuntaa. Hän sanailee näin: ”Joku päivä ehkä tulee joku kokoomuslainen sanomaan että Vau sun takia mä tajusin että transihmisetkin on ihmisiä”.
Pitääpä heittoa osuvana tai ei, on se kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa peräti rohkea, sillä meillä luotetaan hyvin harvoin siihen, että nuoret seuraavat yhteiskunnallisia asioita.
Kierrätyksen alkeita
Politiikka kuuluu vaikeiden asioiden kategoriaan, mutta kierrättäminen, kuluttaminen ja ilmasto ovat jo olennainen osa lastenkirjallisuutta. Alkeet opetetaan jo loruikäisille.
Jo taapero oppii kotitalouden jätteiden kierrättämistä Mikko Kunnaksen Noksu kierrättää -kuvakirjasta (Kvaliti). Kierrätys on kirjan mukaan hauskaa ja hyödyllistä puuhaa, koska ”kohta eivät roskat ja romut nurkissa luuhaa”.
Ote on rento ja lämmin, kuinkas muuten, sillä animaatioista tutut ystävät Noksu ja Nupi ovat sympaattisia.
Hiukan isommille on tarkoitettu Laura Tirkkosen ja Kaisa Huotarin Fiian kimpsut ja kampsut (Cozy Publishing), jossa kuukausittain etenevien runotarinoiden ohella kerrotaan kestävästä kuluttamisesta.
Kirjan lopussa kuluttamisesta puhutaan jo henkisenä kysymyksenä, jonka teemoja ovat arvostaminen, kiitollisuus, jakaminen ja haaveilu. ”Kun lahjoja on kohtuullinen määrä, ne tuntuvat monin verroin erityisemmiltä”, kirjassa vakuutetaan.
Mistä kobolttia kaivetaan?
Elina Lappalaisen Tornihuoneen salaseura -sarjan aloitusosa Rahan jäljillä (Tammi, kuv. Mitja Mikael Malin) ei kaihda kertoa, millaisissa olosuhteissa kännyköissä tarvittavaa kobolttia kaivetaan. Tästä asiasta lastenkirjoissa tavallisesti vaietaan, ja harvemmin kerrotaan edes kännyköiden ja tietokoneiden kierrätettävyydestä.
Rahan puute ahdistaa
Kirjassa yhdistellään tietoa ja kaunoa, ylitetään vaivattomasti perinnäisiä rajoja. Lapset auttavat solidaarisesti kaveriaan, joka on sortunut äitinsä nimissä hankkimaan hemaisevan kännykän, jonka joutuu lopulta itse maksamaan. Raha, pankki ja yritystoiminta tulevat luontevasti tutuiksi, samoin kuin perheiden erilaiset taloudelliset lähtökohdat. Sekin sanotaan, että rahan puute ahdistaa.
Työtä ja rahaa
Ammateista ja työstä on tehty viime aikoina yllättävän vähän kirjoja lapsille, vaikka aihepiiri heitä varmasti mietityttääkin.
Natalia Salmelan ja Jasmin Hamidin Työ. Miksi siellä käydään ja mitä siellä tehdään? (WSOY, kuv. Anna Salmisalo) ampaisee liikkeelle päiväkodin aamupuurohetkestä. Lapset hihkuvat vanhempiensa ammateista, ja Minna-ope jatkaa tarinointia
Astronautti ja kartanlukija edustavat vauhdikkaita ammatteja, mutta mukana ovat myös postinjakaja, siivooja ja tietoliikenneasentaja. Kirjaa nasevoittava ironinen huumori saattaa jäädä lapsille vieraaksi.
Lappalaisen kirjan tavoin vieraillaan pankissa; nyt pankkitoiminnan perusteita opitaan rahaa rakastavan pankkiirin seurassa.
Sankarillisia nuoria
Runsaimmillaan yhteiskunnallisuus näkyy lapsille ja nuorille suunnatuissa elämäkerrallisissa kokoomateoksissa – varsinkin viime vuonna ryminällä muotiin tulleissa tyttöjen ja poikien sankaritarinoissa. Sankaruuden alleviivaaminen on hiukan pulmallista, mutta kokoelmien ehdoton valtti on vaikuttajien ennakkoluuloton esittely. Mukaan ovat päässeet niin Lola Odusoga kuin varhainen kirjastovaikuttaja Helle Kannila.
Muutama yhteiskunnallinen vaikuttaja on saanut oman elämäkertakirjansa, mikä ei lastenkirjallisuudessa ole tavallista. Greta Thunbergin ilmastokapina on dokumentoitu lastenkirjoissa, esim. amerikkalaisen Jeanette Winterin Kotimme on tulessa -teoksessa (Karisto, suom. Sanna Niemi). Teos käynnistyy Gretan hiljaisen luonteen ja rauhallisen elämän kuvaamisella ja päättyy muhkeasti tekstattuun aukeamaan, jonka otsikko on Mitä sinä aiot tehdä?
Lasten ilmastokirjoissa suositaan kovaäänisyyttä ja lapsen suoraa puhuttelua. Vähän brechtiläiset, ujostelemattoman osoittelevat keinot plakaatteineen kaikkineen ovat käytössä, kun lapsia ravistellaan hereille.
Greta innoittaa yhä
Greta Thunberg on innoittanut myös satukirjailijaa. Zoë Tuckerin ja Zoe Persicon Rohkea tyttö ja jättiläiset (Lasten Keskus, suom. Tuuli-Maaria Rauta) kertoo kauniin vehreän metsän keskellä asuvasta rohkeasta lettipäätytöstä, joka ryhtyy taistelemaan metsää tuhoavia jättiläisiä vastaan. Niitä luonnehditaan ääliömäisiksi köntyksiksi.
Gretan ansiosta ”metsästä tuli kauniimpi kuin kukaan oli koskaan osannut unelmoidakaan”. Satu sallii ihmeet, ihanteet ja onnelliset loput.
Kaikki nurin!
Arja Puikkosen ja kuvittaja Terhi Ekebomin lastenromaani Viimeiset lohikäärmeet (Lasten Keskus) vie hiljaiselle ja ränsistyneelle Mäyryskäkujalle. Sen hylättyjen huviloiden pihalle kätkeytyy kirjan lapsia kiehtova salaisuus: lohikäärmetallit.
Aikuiset eivät tietenkään lohikäärmeisiin usko, ei varsinkaan kaupungin tehostamista ja tiivistämistä ajava Modernisoinnin ja Siistimisen lautakunta. Se haluaa omalaatuisen kujan tilalle kerrostaloja.
”Kaikki nurin, olivat kaupungin ja rakennusfirman johtajat ohjeistaneet. Mitään ei jätetä jäljelle.”
Kaupunkisuunnittelusta lapsille
Lapsilukija oivaltaa epäilemättä kirjan kritiikin ja valpastuu miettimään kaupunkikuvan tärkeyttä. Niin kotiseututietoisia kuin lapset ovatkin, ei heille juuri tarjota tietokirjallisuutta kaupunkikuvan kehityksestä – saati että heille muillakaan tavoilla kerrottaisiin kulttuurimaiseman tuhoamisesta. Mutta lapset pääsevät onneksi lastenkirjojen avulla pohtimaan näitä tärkeitä asioita!
Puikkosen kirja tuo hyvällä tavalla mieleen 1970-luvun lastenkirjat, jolloin yhdessä lasten kanssa ihmeteltiin, miten lähiympäristölle käy. Kirjasta puuttuu kuitenkin pateettinen sameus: Mäyryskäkujalla ei taistella vain kaupungin ulkonäöstä vaan tempaudutaan lohikäärmeiden matkaan. Hyvä yhdistelmä!
Demokratian aakkosia
Klassisia satuja on viime vuosina tomerasti muokattu uuteen uskoon. Roolimalleja kieputetaan ylösalaisin, ja satujen opetuksiinkin kajotaan. Jen Calonitan Älä kerro, kuvastin (Tammi, suom. Susanna Hirvikorpi) venyttää Lumikin tarinan nuortenkirjaksi.
Kannessa kysytään, mitäpä jos Lumikin paha äitipuoli myrkyttikin prinssin!
Kysymys ei kuitenkaan vedä vertoja kirjan yhteiskunnallisuudelle. Lumikki osoittautuu nimittäin alistumattomaksi taistelijaksi, jolla on vahva näkemys oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Hän saa prinssinsä mutta myös kuningaskunnan, joka vaatii uudistamista äitipuolen jäljiltä.
”Yhdelläkin äänellä voi olla paljon vaikutusta, jos joku kuuntelee sitä”, rohkea Lumikki huomaa.
Demokratiasta ja hallitsemisesta keskustellaan myös Mikko Kalajoen saturomaanissa Almus: Vinhavuorten vanki (WSOY, kuv. Jani Ikonen). Almus-peikko ihmettelee kaukaisen Alamaiden valtakunnan tylyä menoa. Hallitsijan kanssa eri mieltä olevat tungetaan tyrmään, mutta asukkaat muistavat vielä toisenlaisen ajan.
”Jos muistan oikein, meillä oli hallitus. Ja asioista päätettiin yhdessä.”
Tunteista toivoa pakolaiselle
Syyrialaissyntyisen Zoulfa Katouhin nuortenkirja Sitruunapuiden aika (Tammi, suom. Helene Bützow) palauttaa mieleen Syyrian sisällissodan, joka on päässyt luiskahtamaan uutisseurannan laitamille.
18-vuotias farmaseuttiopiskelija Salama työskentelee syyrialaisessa sairaalassa vapaaehtoisena ja pelastaa parhaansa mukaan sodan uhreja.
”Olemme hyvin nuoria. Liian nuoria kärsimään tällä tavalla”, tyttö ajattelee.
Kärsimys ja kauhu äityvät niin pitkälle, että kuolema alkaa jo tuntua merkityksettömältä.
Hallituksen kannattaisi lukea tämä kirja.
Salamalle tarjoutuu mahdollisuus rakkauteen, ja lopulta vaarallinen pakomatka Eurooppaan tuntuu väistämättömältä. Hän huomaa piinaavina hetkinä, että tunteet antavat toivoa.
Kirjassa on peräti 571 sivua, mutta se tulee samalla yleisemminkin kertoneeksi pakolaisuudesta. Sitruunapuiden aika sopisi vaikkapa hallituksen opiskeltavaksi, niin sydäntä särkevästi ja paljaasti se kertoo humanitaarisesta pakolaisuudesta syyrialaisesta näkökulmasta. Koululukemisena se olisi tehokas ja koskettava, mutta laajuus taitaa nujertaa?
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)