Kuukauden kirjat: Uusi alkuja
Viime vuosina kuvakirjoissa on kurkisteltu erilaisiin koteihin, katseltu kalustuksia ja muita kaunistuksia, mutta yksilölliset perhemallitkin kiinnostavat lastenkirjailijoita. Riina Katajavuori ja kuvittaja Salla Savolainen yhdistävät nämä kaksi näkökulmaa Mennään jo naapuriin -kirjassa (Tammi).
Kahdeksanvuotias Vellamo ja kirjan tekijäpari rimputtelevat ihmisten ovikelloja Helsingin seudulla ja tutustuvat Suomeen asettuneisiin perheisiin. Tyttö on jo päiväkodissa oppinut tervehtimään monilla eri kielillä. Uusista tuttavuuksista identiteettiään vahvimmin pohdiskelee nelivuotias somalityttö: ”Olenko suomalainen? Ehkä olen jotain somalialaisen ja suomalaisen välillä.”
Ei ehkä ihan nelivuotiaan kieltä, mutta ajatus on sitäkin uskottavampi.
Suomeen kotiutumisestaan kertoo myös Mosse, marokkolainen mies, joka itsenäisyyspäivänä katsoo televisiosta Tuntemattoman sotilaan.
Naapurikirjassa ollaan iloisella ja toiveikkaalla mielellä. Vastaanottokeskuksessa vietetty hankala aika tosin tulee silloin tällöin puheeksi samoin kuin raskaat pakomatkat. Kerran viitataan siihenkin, miten tuskallista on, jos turvapaikan saaneesta perheestä lähetetään täysi-ikäiseksi ehtineet lapset pois.
Somalialaisperheeseen ja heidän kotimaansa kurjaan tilanteeseen tutustutaan myös Katri Vuorisen, Tiina Eskolan ja valokuvaaja Martti Lintusen tietokirjassa Meidän perhe (Pieni Karhu). Maahanmuuton alkuvaikeuksista kertoo kirjassa armenialaisperhe:
”Aluksi elämä oli vaikeaa, kun kaikki oli uutta eikä ollut ystäviä tai sukua auttamassa.”
Alkuvaikeuksia
Sanomalehti The Guardianissa kerrottiin viime vuonna, että brittiläisissä lasten- ja nuortenkirjoissa esiintyy taustaltaan ulkomaalaisia ihmisiä häkellyttävän vähän. Luku taisi olla prosentin luokkaa.
Suomessa tilanne on täysin toisenlainen. Meillä aloiteltiin varovasti kansainvälisistä adoptioista, nyt käsitellään jo pakolaisongelmaakin.
Uuteen maahan asettumisen alkuvaikeuksista voidaan kirjoissa kertoa, mutta kulttuurien välillä hankalasta törmäämisestä ja epäonnistuneesta kotiuttamisesta ollaan vielä hissuksiin. Kotiuttamisen pulmat koetaan ehkä liian poliittiseksi kysymykseksi. Politiikka on ehkä suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden viimeinen tabu?
Pehmeällä tavalla maahanmuutosta kerrotaan taaperoikäisille Sanna Pelliccionin kuvakirjassa Onni-poika saa uuden ystävän (Minerva). Onnin rappuun muuttaa iranilainen pakolaisperhe ja pojan perhe pyöräyttää tervetuliaisiksi tiikerikakun. Onni pohdiskelee tilannetta myötätuntoisesti:
”Miten ne voi asua täällä jos kukaan ei ymmärrä niitä?”
Niin onnellisesti käy, että Onnin perhekin ymmärtää uusia asukkaita: erilaisten kulttuurien juhlapyhissäkin tuntuu olevan jotain yhteistä ja tunnistettavaa.
Syyslomalle Syyriasta
Maahanmuutto ei suinkaan ole Nina Hakalahden Tuukka-Omar-kirjasarjan tärkein teema, mutta valoisalla tavalla se vaikuttaa kaiken aikaa perheen elämässä. Tuukan isä on oikein lämminsydäminen syyrialaismies, jonka kanssa poika silloin tällöin liitelee lentävällä matolla.
Sarjan viimeisimmässä osassa Tuukka-Omar ja superkielitaito (Tammi, kuv. Jukka Lemmetty) Amira-täti ja Naser-setä tulevat vieraisille Syyriasta. Tuukka-Omaria kainostuttaa ”isänkielen” käyttö, ja kirjailija kuvaa hienosti kielenkäyttöön liittyviä tunteita. Sellainen superkielitaito kuitenkin löydetään, että kaikki ymmärtävät toisiaan, ja topakan Amira-tädin johdolla pannaan tanssiksi.
Syyria mainitaan, mutta sen murheellisesta tilanteesta vaietaan. Ratkaisu mietityttää, vaikka sarjan sävy epäilemättä onkin haluttu pitää myönteisenä. Ehkä nyt olisi ollut luonteva mahdollisuus ankkuroida suomalaista lastenkirjallisuutta ajankohtaiseen ja yhteiskunnalliseen suuntaan?
Suomalaisia kokemuksia
Lapsilukijan on helppo eläytyä oman maan siirtolaisten kokemuksiin, mikä syventää samalla lähihistorian tuntemusta.
Kuvakirjaikäiset voivat seurata ikätoverinsa Ruotsiin muuttoa Jason muuttaa maasta -kuvakirjassa (Tammi). Camilla Mickwitzin kirja oli käynnistämässä siirtolaisaiheen käsittelyä suomalaisessa kuvakirjallisuudessa.
Suomeksi se julkaistiin tasan 40 vuotta sitten. Koska se ei ole menettänyt hitustakaan ajankohtaisuuttaan, otettiin siitä muutama vuosi sitten uusintapainos. Jo 1970-luvulla maastamuutto ja kielivaikeudet nousivat lastenkirjallisuuden aiheiksi siinä missä yksinhuoltajuus ja työelämän hankaluudetkin.
Ruotsinsuomalaisuus on Måns Gahrtonin ja Johan Unengen Kultainen mysteeri -lastenkirjasarjan hupaisimpia sivuaihelmia. Ränsistynyttä hotellia pitävän perheen äiti on suomalaissyntyinen Ritva, joka on monessa liemessä keitetty voimanpesä sekä kiroileva, viheltelevä, tangoa laulava ja kättä vääntävä persoonallisuus.
Ritvan tekee mieli luikauttaa suomalainen kansanlaulu sarjan viimeisessä suomennetussa osassa Salaistakin salaisempi pölynimuri (Tammi, suom. Katriina Huttunen), mutta suomalaisen lukijan ei kannata murjottaa, sillä sarjassa ei pönkitetä stereotypioita vaan nauretaan iloisesti tutuille mielikuville.
Eikä Ritva-rouva ole sitä paitsi ensimmäinen vahva suomalainen ruotsalaisessa lastenkirjallisuudessa: Hans-Eric Hellbergin 1970-luvulla arvostetussa Dunder ja Brak -etsiväsarjassa toinen päähenkilö on Päivi, joka ”kotimaansa villillä kielellä” kutsuu ulkomaalaisia kiusaavia pulloperseiksi.
Kahden maan Ebba
Viidesluokkalainen Ebba asuu Helsingissä, mutta elää kahden maan vaikutuspiirissä, sillä isän koti sijaitsee Berliinissä. Riikka Ala-Harjan lastenromaanissa Kahden perheen Ebba (Otava) isä matkustaa Suomeen uuden perheensä kanssa. Kun edellisessä osassa keskityttiin matkustamisen iloihin ja riesoihin, on nyt polttavinta uusperheen arki.
”Koko isä-äiti-homma on ihme juttu: aina kun mä olen isän kanssa, mulla on ikävä äitiä. Aina kun mä olen äidin kanssa, tuntuu että yksi pala puuttuu.”
Tyttö pohdiskelee myös maiden erilaista olemisen tapaa ja tunnelmaa. Hänestä Saksassa ja Suomessa ”ollaan jotenkin eri lailla”. Ebban mielestä erilaisuuteen ei vaikuta pelkkä kieli, vaan ihan jokin muu.
Ebba-kirjat auttavat helpolla ja elämyksellisellä tavalla ymmärtämään kahden kulttuurin rinnakkaisuutta.
Ihan oikeita kuninkaallisia
Kuninkaalliset kiinnostavat aina, ja nyt uteliaita lapsia hemmotellaan kahdella kirjalla. Enää ei tarvitse tyytyä iänikuisiin satuprinsessoihin, sillä uutuuskirjoissa lapsille kerrotaan kuningashuoneiden historiaa ja erikoisuuksia.
Satu Erran ja Johannes Erran kirjoittamassa ja Ilona Partasen kuvittamassa Todellisten prinsessojen kirjassa (Tammi) tutustutaan maailmaa muuttaneisiin kuninkaallisiin naisiin, esim. ruotsalaiseen Kristiinaan ja brasilialaiseen Isabellaan.
Antoisassa kirjassa kuljetaan ajasta toiseen ja mantereelta toiselle. Kirja avartaa maailmankäsitystä, sillä harvoinpa Suomessa enää muistetaan Euroopan ulkopuolisia kulttuureita.
Henkilöesittelyjen rinnalla kuninkaallisia ilmiöitä on niputettu teemapaketteihin, esitellään esim. urheilijaprinsessoja ja mietitään, mihin prinsessa tarvitsee prinssiä.
Tammen tietokirjakilpailun voittajateoksessa korostetaan hauskasti lukemisen merkitystä ja intohimoa. Tekijäryhmä tietää, että monet prinsessat ja kuningattaret ovat rakastaneet lukemista ja tietämistä.
Karoliina Suoniemen Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (Avain) keskittyy Eurooppaan ja päättyy Ison-Britannian viisivuotiaaseen pikkuprinssiin. Levollinen kirja esittelee monipuolisesti elämäntarinoita, eikä unohda julkisuudenkaan merkitystä. Jonkin pikkuvaltion kuninkaallinen olisi rikastuttanut siniveristä valikoimaa.
Poikapaljastuksia
Kasiluokkalainen Atlas on paljaasti läsnä sähköposteissaan ja lisäksi poika piirtää sarjakuvia ja listaa omituisia ilmiöitä. Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin Zoo!-nuortenkirjasarjan toisessa osassa Sydänkohtauksia (Otava, kuv. Pentti Otsamo) Atlas raportoi mm. tytöistä, aivokuolleesta peniksestään ja kampanjastaan paremman kouluruuan puolesta. Viimeksi mainittua hän kutsuu poliittiseksi teoksi.
Nuortenkirjallisuuden lukija voi kutsua sitä kliseeksikin, sillä niin usein keittiöemännät kuvataan riskinpuoleisiksi rouviksi, jollainen on Atlaksen koulun Gunvor-emäntäkin.
Kuohuttavimmat kokemukset poika kuvaa: ”Aa! Oo! Uu! Ii! Ee! Aaa!”
Nokkeluus, hellyttävä höpsöys ja nuoruuden viattomuus vuorottelevat moniaineksisessa kirjassa. Iloista on sekin, että tekijäparin hilpeä sarja kertoo suomenruotsalaisen nuortenkirjallisuuden elpymisestä. Ruotsinkieliset kuvakirjamme ovat jo vuosia kuuluneet pohjoismaiseen aateliin, nyt nuortenkirjallisuuskin nousee pikkuhiljaa.
