Kuukauden kirjat: Sodan ja rauhan kirjoja

Sodasta puhuminen lapsille ei koskaan ole helppoa – varsinkaan silloin, kun sotaa käydään lähellä ja sen vaikutukset tuntuvat arkipäivässä. Sodasta ja rauhasta kertovia lastenkirjoja tarvitaan kipeästi, eli tarvitaan viisaita ja rohkeita lastenkirjailijoita.

Pienimpiä lapsia lähestytään uusimmissa kirjoissa kertomalla vaikkapa sotkeentuvista ystävyyssuhteista, riidasta ja rähinästä sekä sovusta ja anteeksiantamisesta.

Pakolaislasten kokemukset näkyvät niin ikään lastenkirjoissa. Aina ei siis tarvitse survaista suoraan sodan ytimeen.

Rauhankasvatus siirtyy vääjäämättä entistä vankemmin lastenkirjailijoiden harteille nyt, kun valtioneuvosto on päättänyt lakkauttaa rauhantyön yleisavustuksen ensi vuodesta lähtien.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa esiintynyt nuori runoilija Amanda Gorman on kirjoittanut kuvakirjan yhdessä tekemisen voimasta. Jonakin päivänä (Tammi, kuv. Christian Robinson, suom. Laura Eklund Nhaga) vakuuttaa, että muutos on mahdollista melkein asiassa kuin asiassa, kunhan jaksaa muistaa olla toiveikas ja sinnikäs. Hankaluuksien jälkeen voi syntyä ratkaisu: ”Jotakin pientä, joka muuttui – siispä jotakin suurta”.

Gormanin kirja käsittelee kuvakirjaikäiselle lapselle vaikeita kysymyksiä, mutta onneksi mahdollisimman kouriintuntuvalla tavalla. ”Ongelma on valtava, mutta yhdessä olemme suurempia.”

Yrittämisestä ja yhdessä tekemisestä kertoo myös kuvitus, jossa lapset saavat viljelyksensä kukoistamaan.

Eppu Nuotion kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama kuvakirja Sinä päivänä (S&S) on miltei rinnakkaisteos Jonakin päivänä −kirjalle.

Tekijäpari kertoo baltialaisten elokuussa 1989 muodostamasta satojen kilometrien pituisesta ihmisketjusta Tallinnasta Riikaan. Ihmisiä kannusti vapauden mahdollisuus. Baltian ketju kuuluu nykyään Unescon Maailman muisti -kulttuuriperintörekisteriin. ”Kas kuinka kaunista se on, vaatia vapautta käsi kädessä!” kirjan pikkutyttö huokaa.

Lapsilukijan näkökulmasta saattaa toimia, että kertomuksessa kuljetetaan vertauskuvallista ajatusta avaimesta. Tarina alkaa tytön hävittämästä avainketjusta ja viimeisellä sivulla puhutaan jo päivästä, ”jona me löysimme avaimen”.

Pelliccionin kuvitus on raikkaan heleää sekä iloa ja tunnelmaa korostavaa kaikessa suurpiirteisyydessään.

Kapinan siemen piilee luovuudessa

Laura Ertimon kirjoittaman ja sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivun kuvittaman Mikä mahti! -lastentietokirjan (Into 2023) alaotsikko on Lotta ja Kasper luonnon puolella, mikä tuntuu kovin vaatimattomalta. Luonnon puolella toki ollaan, ja yläkoululaiset taistelevat lähiluonnon pelastamiseksi, mutta mietintämyssyyn kertyy isoja asioita myös leikistä, luovuudesta, tieteestä, yhteisöllisyydestä ja vaikuttamisesta.

Luovuudessa piilee kapinan siemen, kirjassa muistutetaan. Ja monta muutakin kiinnostavaa ajatusta opitaan. Tekijäpari uskaltaa sohaista jopa tuloeroihin: ”Varakkaat ihmiset, yhteisöt ja valtiot vaikuttavat enemmän kuin vähävaraiset.” Rahasta ja taloudesta on alettu tehdä lastenkirjoja, mutta näin suorasukaisesti harvemmin vallan jakautumisesta puhutaan.

Kipeitä muistoja

Riina Katajavuoren ja saksalaisen kuvittaja Martin Baltscheitin kuvakirja Oravien sota (Tammi 2021) rouhaisee suoraan suomalaisten historian synkimpiin muistoihin.

Oravaveljekset Valtteri ja Pekka alkavat nahistella ruokavarastoista ja äityvät raivopäissään hajottamaan sillan kotipuittensa väliltä. Anteeksi pyytämiseen päättyvän tarinan voi lukea metsäisenä faabelina tai sisällissodan ytimekkäänä pikakuvana. Keskusteltavaa epäilemättä riittää.

Viime vuosina on ilmestynyt joitakin kirjoja 1900-luvun sodistamme. Niissä korostuvat usein evakkokokemukset.

Pikkuhiljaa näkökulman soisi laajentuvan maailmansodan jälkeisiin vuosiin, aikaan, jolloin sodasta toivuttiin, maata rakennettiin ja sosiaaliturvaa kehitettiin. Olisi mielenkiintoista lukea, miten kirjailijat tulkitsisivat 1940-luvun ilmapiiriä.

Riitaa ja rauhaa

Ystävyys sekä anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat aiheina Sateenkaarikiitäjä-kuvakirjassa (S&S). Ilja Karsikas kertoo Riinasta ja Mallasta, joiden leikki päätyy riitaan ja ärripurriin. Kekseliäs juoni saattelee ystävykset yhteen salaperäisen perhosen sirityksen johdattelemana. ”Kun kaikki on hyvin, ei siritystä enää tarvita.”

Epäsovun aiheuttama mielipaha pimentää tyttöjen päivää, mutta lapsilukijan mielenkiintoa kannattelee varmasti juonen jännittävä juoksu Riinan jäljittäessä sateenkaarikiitäjää.

Aikuislukija ei voi olla huomaamatta, miten kauniita kaupunkeja kuvakirjoissa on. Karsikas maalaa sopusuhtaista ja miellyttävää kaupunkikuvaa, johon mahtuu myös houkuttelevaa joutomaata. Oikeissa kaupungeissahan joutomaita tupataan tiivistämään ja rakentamaan täpösen täyteen.

Essi Kummun ja kuvittaja Liisa Kallion Rauhan alkuja -kirjassakin (Tammi) opetellaan ystävyyden pelisääntöjä. Ukrainalainen Zofia on joutunut riitaan luokkakaverinsa Alisan kanssa. Kielivaikeuksissa avustava Oksana lupaa, että ”ystävyys edistyy, jos sitä edistää”. Sovinnollisessa lopussa Zofia piirtelee ihmisiä, joiden rintakehistä kasvaa pieni vihreä ympyrä, rauhan alku.

Luontevia käännöskirjoja

Käännöskirjoissa riitaa ja sopimista pohditaan hyvin arkisesti ilman symboleja ja muita krumeluureja.

Tavutetussa ja suuraakkosin ladotussa Kirjatiikeri-sarjassa ilmestynyt Onneksi olet ystäväni (Kustannus-Mäkelä 2022, suom. Seija Kallinen) kertoo, millaisen kähinän löytökissa saa aikaan ystävysten välillä. Kiukku ja pettymys sulavat toki lopussa kiitolliseksi ystävyydeksi ja lämmön läikähdyksiksi.

Pieneen arkikertomukseen on mahdutettu hyvin uskottavasti riidan anatomia, ja lapsilukijan on helppo eläytyä löytökissan herättämiin myrskyisiin kateuden tunteisiin. Eva Hierteisin ja Franziska Harveyn kirjassa ilahduttaa myös sen alkuperä. Saksasta kun on hyvää vauhtia tulossa harvinainen käännöskieli.

Anteeksi ei ole mikään taikasana

Englantilaisen kirjailija Barry Timmsin ja kuvittaja Sean Julianin kuvakirja Saanko anteeksi? (Kustannus-Mäkelä 2020, suom. Raija Rintamäki) päähenkilöinä ovat Kurre ja Pöllö, jotka hankkiutuvat muhkeaan riitaan muuttaessaan yhteiseen, hyvin tyylikkääseen puunrunkokotiin. Mitä tapahtuu, kun toinen haluaa kirjoittaa ja esittää näytelmiä ja toinen nikkaroida? Äreän mökötysvaiheen jälkeen kumppanukset ovat alttiita kompromissien löytämiseen. Senkin he hoksaavat, ettei anteeksi ole mikään taikasana. ”Se toimii vain, jos sitä todella tarkoittaa.”

Monenlaisia napoja

Kirsi Alanivan kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama Elli ja sata napaa (WSOY) puhuu ymmärryksestä, sallivuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Kirja kertoo pikkutytöstä, joka tiirailee maauimalan nurmella ihmisiä. ”Ihmisen keho on tosi jännä! Kaikki röllykät, muhkurat ja makkarat. Pisamat, arvet, kolhut ja luomet.”

Kaunista puhetta muhkuroista

Kaiken näkemänsä perusteella tyttö päätyy viisaaseen lopputulokseen: ”Kiinnostavimmat tarinat kätkeytyvät aina ihmisen sisälle, eikä niitä pysty lukemaan päältä päin.”

Ellin napakirja on tärkeä juuri näinä hankalina aikoina. Kirjassa tosiaan etsitään sopua ja toinen toistemme sietämistä. Sen viesti on tärkeä jo sen vuoksi, että tuskallisen usein lasten- ja nuortenkirjoissa kiinnitetään tympeällä tavalla huomiota ulkonäköön. Pikkutyttö Elli sen sijaan puhuu kauniisti röllyköistä ja muhkuroista – ihan kaikenlaisista ihmisistä.

Hyvä lukija,

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi