Kuukauden kirjat: Nuori kaipaa myös realismia

Hämeenlinnalaisen tietokirjailija Katleena Kortesuon esikoisromaani Veevi ja aivopieruverkkarit (Tammi, kuv. Ossi Pirkonen) ilahduttaa tasapainoisuudellaan. Tärkeitä teemoja on monta, mutta ne eivät ahdista. Myönteisyyden huomaa jopa siitä, että päähenkilö-Veevillä on äiti, joka kyllä alinomaa reissaa pitkin maailmaa. Viimeaikaisissa nuortenkirjoissa äidit ovat nimittäin hämmentävän usein joko kuolleita tai kadonneita.

Veevi-tyttö ottaa johtaakseen yläkouluikäisten vartion. Kokoontumisissa puhutaan mm. erilaisuudesta. Toisten huomioimista harjoitellaan tositoimissa, kun vartio pääsee metsäretkelle ja luonnon armoille.

Taistelevatko kirjailijat vessahuumorilla lukijakunnan huomiosta?

Diabetes aiheuttaa partioretkellä yllätyksen, mutta sitä käsitellään luontevasti ja samalla nuoren lukijan tietomäärä kasvaa.

Veevi ottaa vetäjän velvollisuutensa vakavasti. Toisinaan hänen itsekriittisyytensä on liiallista, mutta vastapainona kirjassa on hulvatonta hölmöilyä, eikä vessa- ja pieruhuumoriakaan ole säästetty.

Sitä laatua kirjoissa onkin entistä sakeammin. Taistelevatko kirjailijat vessahuumorilla lukijakunnan huomiosta?

Äiti vieraannuttaa lapsen isästä

Merja Svenskin ensimmäisessä nuortenromaanissa Kirsikankukkia (Reuna) äiti on tiukasti läsnä tyttärensä Kirsi-Marjan elämässä. Äiti on väsähtänyt varhaiskasvattaja, joka patistaa tytärtään parempaan elämään. Pahinta on se, että hän on salakavalasti manipuloinut Kirsi-Marjan erilleen isästään.

Kirja on poikkeuksellisen monimutkainen ja myrkyllinen avioerokertomus. Tyttö onnistuu silti säilyttämään tulevaisuuden uskon ja toimeliaisuuden. Kirjailija antaa henkilöilleen uuden mahdollisuuden toistensa löytämiseen, ja kirjan lopussa pahimmat solmut avautuvat.

Kieliasu olisi vaatinut viimeistelyä: tuo- ja nuo-pronominien toistelu saa tekstin maistumaan teennäiseltä ja hienostelevalta.

Apua mielenterveysongelmiin

Totuus nuoruudesta (Reuna) on Matilda Levorannan 13-vuotiaana kirjoittama nuortenkirja pakko-oireista ja koulupaineista. ”En uskalla kertoa oireistani kenellekään ja hakea apua. Eivät he kuitenkaan ymmärtäisi. He vain suuttuisivat.”

Nuortenkirjallisuudessa annetaan yleensä toivoton kuva oppilashuollosta ja ammattiauttajista. Avun saaminen tyssää usein jo siihen, että aikuiset ovat sammahtaneita ja sameita.

Kirjan dramaattisuus ja autenttisuus viehättää nuoria.

Nuoren kirjailijan käsitys on valoisampi: koulupsykologi suhtautuu asiallisesti, vaikka haiseekin sinihomejuustolta, hieltä ja valkosipulilta. Ennakkoluuloista huolimatta psykologi johdattaa tytön psykiatrin vastaanotolle, ja lääkkeiden avulla käynnistyy paraneminen.

Ei ihme, että päähenkilö voi lopulta onnitella itseään: ”Uskalsin. Olin rohkea. Pelkäsin turhaan. Tein oikein”.

Juoni on dokumentaarinen. Nuoria lukijoita varmasti miellyttää kirjan dramaattisuus ja autenttisuus – niinpä teos on ehtinyt jo toiseen painokseen!

Yllättäviä novelleja

Tapani Bagge on koonnut yhteen uusia ja vanhoja novellejaan Julma rakkaus -kirjaan (Aviador). Valikoima todistaa kirjailijan monipuolisuutta: mukana on kovia, kylmäkiskoisia katkelmia sekä perinteisiä novelleja. Bagge osaa yllättää ja virittää jännitystä. Näitä taitoja tarvitaan yläkoululaisten viihdyttämisessä.

Kirjoista kiinnostunutta lukijaa kiinnostavat epäilemättä kertomukset pojasta, joka osallistuu pienen kustantamon kirjoituskilpailuun. Hän suhtautuu kirjoittamisurakkaan kuin mihin tahansa työhön: ”Se oli ihan matikkaa. Mä katsoin, montako päivää oli aikaa kilpailun loppuun, ja mietin, miten pitkä kirjan pitäisi vähintään olla. Sitten mä vaan jaoin sivumäärän päivillä”. Menetelmä tuottaa toisen palkinnon, mutta kustantamo paljastuu kynnysrahaa vaativaksi omakustannepuljuksi.

Miksei politiikka kuuluisi nuorillekin?

Johanna Auranheimon esikoisnuortenromaani Ysit (Tammi) on pulskanpuoleinen mutta päiväkirjamaisessa pursuilevuudessaan joutuisaa luettavaa.

Peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä Eve kirjaa yhtä hyvin vaatevalinnat kuin tyttöyden ja politiikan pohdinnat. Hän ei suostu kuristavalta tuntuvaan kympin tytön rooliin, ja pahinta hänestä on olla vain ”se fiksu, hiljainen tyttö”.

Modernissa nuortenkirjallisuudessa politiikka on vaiettu aihe, niinpä Auranheimon kirjan muutamat heitot ilahduttavat kummasti. Eve esittää yhteiskuntaopin tunnilla ”vasemmistokommentin” julkisten palveluiden yksityistämisen haitoista.

Kempeleläinen äidinkielen opettaja Aino Leppänen kuljettaa päähenkilö-Jessen pikkupaikkakunnalle säeromaanissaan Luk(i)ossa tokalla (Myllylahti). Jesse on tottunut sekä elämään kahden vaimean isänsä kanssa että ulkopuolisuuden tunteeseen. Vaalassa monet asiat tuntuvat muuttuvan parempaan ja sosiaalisempaan suuntaan.

Koulu ehti lähes tykkänään hävitä kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta, nyt aihe on palaamassa. Hyvä, että nuoret voivat lukea arkisesta ja tärkeästä aiheesta.

Katri Savolan, Johanna Veistisen ja Katja Villanen-Juvakan laatima nuorten selkokielinen novellikokoelma Sydän tekee kuperkeikan (Oppian) lohduttaa ja rohkaisee.

Koulu ei näytä ihan kauhealta paikalta, ja jonkin novellin lopussa jopa henkäistään helpottuneena: ”Samusta tuntuu, että hänellä on paikka koulussa ja maailmassa”. Novelleissa puhutaan kirjoistakin luontevasti ja innostuneesti.

Sekoilua ja huumekauppaa

Briitta Hepo-ojan nuortenkirja Amalia A ja kosmiset kiemurat (Otava) keskittyy 14-vuotiaan Amalian rakkauteen, aluksi murheisiin ja lopussa valon pilkahdukseen.

Amalia on hyvä pitämään puoliaan: hän heittää kolkosti käyttäytyvän ja ilkeitä puhuvan poikaystävän menemään ja toteuttaa netissä suloisen koston.

Muut teemat käsittelevät äitiä ja kotia. Isän ja Amalian kotiin lehahtaa elämänrytmiltään hortoileva äiti, jonka mielestä ”on helpointa olla joko kokonaan läsnä tai kokonaan poissa”.

Amalia ja onnettomuudessa loukkaantunut poliisi-isä ovat muuttaneet Tampereelta pikkiriikkiseen kaupunkiin. Helsingin ja Tampereen ohella nuortenkirjoissa voidaan asua syrjäseudulla, mutta varsinaiset maalaiskylät ja maaseutu ovat lähes kadonneet kartalta.

Poikkeuksiin kuuluu Marja-Leena Tiaisen selkokielinen nuortenkirja Tanssii hyttysten kanssa (Avain), jossa palataan kirjailijan 1980-luvun aiheeseen eli mansikkapellolle. Tällä kertaa kesätöissä pakertaa suomalaisvenäläinen Anton. Pojan isä on lähettänyt huumekauppaan sekaantuneen poikansa sukulaisten mansikkatilalle Savoon.

Uudet ihmiset ja uusi maisema pelastavat sekoilevan pojan. Hän puntaroi omia motiivejaan: ”Surun vuoksi minä tein kaikenlaista hölmöä”. Surulla nuorukainen tarkoittaa äitinsä kuolemaa.

Äidin kuolema on tärkeä ja koskettava aihe, mutta pikkuhiljaa tulee miettineeksi, korostuuko aihe jo liikaa? Nuortenkirjallisuuden pitäisi tarjota tukea ja lohtua monenlaisiin elämäntilanteisiin eikä jumittua yhteen, tunteita herättelevään aiheeseen.

Sisko sairastaa leukemiaa

Suomenruotsalaisen Petra Lillsund Botéuksen varhaisnuortenkirjassa Mun rasittava elämä (S&S, kuv. Herta Donner, suom. Eva Laakso) on perinteinen ehjä perhe, mutta 11-vuotiaan tytön päiväkirjamerkinnöistä paljastuu pian järkyttävä tieto: pikkusisko Jossu sairastaa leukemiaa.

Nopein, peittelemättömin vedoin päähenkilö kommentoi perheen muuttunutta ilmapiiriä: ”Siksi me ei enää olla mikään tavallinen perhe. Koska kun Jossu sairastui, ihan kaikki muuttui. Myös meidän vanhemmat”.

Kirjailija pitelee taitavasti yllä pelon ja toivon vaihtelua. Päiväkirjassa pirskahteleva huumori ja arjen sattumukset ovat lohdullisia.

Hyvä lukija,

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi