Kuukauden kirjat: Lastenkirjat innostavat osallistumaan
Kuvitus kirjasta Aikakirja.
Rauha S. Virtanen toi intohimoisesti nuortenkirjallisuuteen 1970-luvun alussa ajankohtaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Hän näytti nuorison parhaimmiston aktiivisuuden.
Oikeistolaisesti suuntautunut nuori on klassikkoromaanissa Joulukuusivarkaus (WSOY) lyhytnäköinen, pinnallinen ja pynttäyy koreaksi. Sosialistinuori sen sijaan nauttii tukka hulmuten Hair-musikaalista, taistelee Kreikan sotilasjunttaa vastaan ja hänen ”orlonpuseronsa rintaa somistaa emalinen Lenin-merkki”.
Joulukuusivarkaudessa on tietysti poskettomia kärjistyksiä mutta myös ikääntymätöntä nuorison kriittisyyttä ja maailman parantamisen riemua. Virtanen ei selvästikään ollut ulkopuolinen dokumentaristi, vaan solahti elämyksellisesti ja asenteellisesti nuorten joukkoon. Kirjassa on ujostelematonta puolueellisuutta ja henkilökohtaisuutta, mutta samalla ehtymätöntä sivistyksen ja kulttuurin nälkää.
Virtanen palasi yhteiskunnallisiin ja jopa poliittisiin teemoihin viimeisissä Selja-sarjan kirjoissaan 2000-luvulla. Tuli ja Lumi -romaani (WSOY) sijoittuu vuoteen 1974, jolloin Suomessakin tutustuttiin chileläispakolaisiin ja teinit osallistuivat solidaarisuustapahtumiin. 2000-luvun nuori tempaistiin lukemaan kouluneuvostojen poliittisista jännitteistä ja opettajien ennakkoluuloista. Hellyttävän kaukaiselta tuntuu kohta, jossa muistellaan Chilen slummeissa toteutettua teatteriproduktiota ennen vallankaappausta: lapset pääsivät mukaan Lumikki-näytelmään, jossa prinsessaa ei herättänytkään kuolemanunesta prinssi ”vaan reipas kuparityöläinen”.
Viimeiset Selja-kirjat ovat rohkeita yrityksiä ravistella nykyhetken nuoria kiinnostumaan lähihistoriasta ja vaikuttamisesta. Muutoinhan poliittisuus on liudentunut araksi aiheeksi viimeaikaisessa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Meillä nuortenkirjoissa ei leisku poliittinen ilkeily brittikirjallisuuden tapaan. Kotimainen nuortenkirjallisuus varjelee nuorison poliittista koskemattomuutta.
Aktiiviset lapset
Lastenkirjoihin on hiipinyt yhteiskunnallista kriittisyyttä. Hienoa on se, että suosikkisarjoissa, kuten Tuula Kallioniemen Reuhurinteessä ja Timo Parvelan Ella-kirjoissa, puolustetaan kirjastoja ja lähikouluja.
Parvelan Ella ja Äf Yksi -kirjassa (Tammi) Ellan koulu päätetään lakkauttaa ja lapset keskitetään kymmenentuhannen oppilaan kouluun. Opettaja keksii, että hän käy yhdessä lasten kanssa taistoon vanhan koulun puolesta.
Nykypäivänä melko rohkealta ja epäsovinnaiselta kuulostaa opettajan luja luottamus yleissivistykseen, joka on hänen mielestään kiinni halusta. Ja jos ei halua sivistyä, ”voi ruveta formulakuskiksi”. Tarina osoittaa, että lastenkirjallisuudessa uskalletaan kommentoida pienten koulujen nitistämistä.
Sarjan mittaan Ellan luokka on taistellut myös koulukirjojen säilyttämiseksi ja kapinoinut ”digiluuloikan” ylilyöntejä vastaan.
Suositut lastenkirjailijat käyttävät rohkeita ja painavia puheenvuoroja, ja innostavat myös lapsilukijoita ihmettelemään ja osallistumaan.
Lasten oma hallitus
Norjalaisen Alexander Mellin pulska romaani Lapsihallitus (Tammi, suom. Katriina Huttunen) ei saanut ilmestyessään vuonna 2008 niin paljon huomiota kuin olisi ansainnut. Kirja kertoo tosi-tv-sarjasta, jota kuvataan syrjäisellä vuonolla. Kesäleirille valitaan 20 lasta, joiden elämää ja ratkaisuja kuvataan taukoamatta. Lukijat nykäistään arvaamattomaan tosi-tv-maailmaan, jossa vakuutetaan, että tietämättömyys lisää tuskaa.
Osallistujilta edellytetään ajan hermolla elämistä sekä hyvää yleistietämystä politiikasta ja yhteiskunnasta. Noin 10-vuotiaat lapset joutuvat reagoimaan mm. ilmastonmuutokseen ja köyhyyteen samalla, kun he parhaansa mukaan yrittävät sopeutua toistensa seuraan. Voi olla, ettei todellisuudessa kovin helposti löytyisi poliittisesti riittävän tietoisia lapsia, mutta kirjassa kaikki toimii.
Melli uskoo kunnianhimoisesti, että nuori lukija kiinnostuu osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Ehkä hallituksen ja pääministerin valinta ei aivan vierasta lapsille olekaan, ovathan he tottuneita valitsemaan leikin ja pelin johtajia keskuudestaan. Lapsihallituksessa asetelma tosin keikautetaan rujosti aikuisten maailmaan. Kirja toimiikin älyllisenä siirtymäriittinä, jossa lapset kutsutaan yhteiskunnan jäseniksi. Se asemoi lapsen roolin epäsovinnaisen vaikuttavaksi ja aktiiviseksi.
Lapsihallitus on tärkeä kirja jo siksi, että sen tapa korostaa poliittista tietämystä on suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa niin vierasta.
Ihmeellinen Minna
Juhli tasa-arvoa 19.3.!
Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Minna Canthista kertovalla lastenkirjalla on pitkä ja komea nimi: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos). Se aloittaa Suomen supernaisia -tietokirjojen sarjan.
Pienin elein kirja onnistuu välittämään täyteläisen ja sympaattisen kuvan Minna Canthista suurperheen yksinhuoltajana, kirjailijana, rohkeana tasa-arvon edistäjänä – ja nauruisana seuraihmisenä ja innokkaana skruuvin pelaajana.
Ensimmäistä kertaa Canthiin tutustuva lapsi houkutellaan miettimään, ”ketkä ovat tänä päivänä niitä, joita Minna auttaisi”. Kirjassa muistutetaan, että hänen aloittamansa työ on vieläkin kesken. Tekijäpari tavoittaa elämyksellisyyden niin Minna Canthista kertoessaan kuin siepatessaan lapsilukijan mukaan oman aikamme epäkohtien pohdiskeluun.
Suurista kysymyksistä huolimatta kirjassa on hauskaa ajankuvaa ja huumoria. Viimeisellä sivulla on maistuvaisen kahvikakun resepti: niinpä tasa-arvon päivää ja Minna Canthin päivää voi juhlistaa parhaalla mahdollisella tavalla!
Onni-poika kierrättää
Sanna Pelliccionin Onni-poika-kuvakirjasarjassa kerrotaan lapsiperheen arjesta, mutta keskustellaan myös suurista kysymyksistä. Onni-poika tahtoo kaiken -kirjassa (Minerva) Onni hurmioituu synttäreistään niin vuolaasti, ettei mikään enää riitä. Hän tahtoisi joka päivä lahjoja.
”Tiedättekö, että tavara ei tee onnelliseksi?” isä kysyy hiukan johdattelevasti. Viesti menee perille, ja perhe ryhtyy kierrättämään tavaraa. Kenkäkaupassa roolit vaihtuvat: lapset muistuttavat äitiään, ettei kaikkea tarvitse aina saada uutena. ”Äiti, jos aina saa kaiken minkä haluaa, ei koskaan ole tyytyväinen”, Onni tietää.
Kirja kertoo perheen yhteisyydestä: lapset ja vanhemmat vaikuttavat toisiinsa ja oppivat uusia asioita. On helppo uskoa, että tarinaa kuunteleva lapsi nauttii kohtauksesta, jossa pienet lapset pääsevät neuvomaan äitiään kierrätyksen taidoissa. Herkullinen asetelma näyttää humoristisesti, miten eri-ikäiset voivat oppia toisiltaan – ja miten helposti aikuisten jalot puheet jäävät tyhjiksi.
Lasten sähkömysteeri
Hitaasti valmistuvien ja pelkoa aiheuttavien ydinvoimaloiden aikana on hyödyllistä tutkia erilaisia sähkövoimalaitoksia. Tiina Sarjan, Mikko Posion ja Henna Ryynäsen Minne sähkö meni? -kirjassa (Mäkelä) Anni ja Akseli ihmettelevät sähkökatkosta ja ryhtyvät selvittämään sähkön salaisuuksia. He huomaavat, että kaikkeen sähkön tuottamiseen liittyy sekä hyviä että huonoja puolia.
Monimutkaisesta aiheesta huolimatta kirja on mahdollisimman helppotajuinen. Vaikka tarinaosuuksien replikointi ei aina ole luontevaa, varsinaista teemaa käsitellään lukijaystävällisesti.
Moderniin lasten tietokirjallisuuteen kuuluu osallistuvuus, ja kun sähköstä puhutaan, tarkoittaa se tietenkin sähkön säästämistä. Siitä ei pahemmin lastenkirjoissa puhutakaan.
”Aloitetaan siitä, että ei pelata eikä katsota mitään tänä iltana. Vaan leikitään yhdessä jotain!” Lastenkirjoissa on hyvin poikkeuksellista muistuttaa, että digitaalisessa viihtymisessä ei ole kyse pelkästään ajankäytöstä vaan myös energian kuluttamisesta.
Aikakysymyksiä
Marketta Vaismaan ja kuvittaja Carlos da Cruzin Aikakirja (Lasten Keskus) selvittää lapsille hankalaa asiaa: aikaa. Teos ei voi vältä vaikeaa filosofisuuttakaan, kun puhutaan mm. aikakäsityksistä. Millä konstilla Albert Einsteinin teorioista saisi helposti ymmärrettäviä?
Kirjan alussa tulee miettineeksi, miten harmillista, että meillä tehdään niin niukasti nuorille suunnattuja tietokirjoja. Lasten tietokirjat ovat tärkeitä, mutta nuoretkin tarvitsisivat omia. Onneksi Aikakirja muuttuu edetessään tajuttavammaksi ja ennen muuta ilahduttavan monipuoliseksi
Hiukan jo maneerilta tuntuu se, että lasten tietokirjoissa lähes aina on mukana humoristisia, sarjakuvamaisia oppaita tai seuralaisia, jotka heittelevät vitsikkyyksiä. Aikakirjassa parasta ei ole nokkeluus vaan aihepiirin mahdollisimman monipuolinen esittely. Ajan pohtimisella aloitetaan ja erilaisiin kelloihin päädytään. Kirjaan mahtuu yhtä lailla kesäaika ja kreivin aika Pietari Brahen päiviltä.
