Kuukauden kirjat: Kivoja retkiä kirjastoon

1970-luvun lopussa julkaistu lasten tietokirja Millaista on kirjastossa? (Valistus) on hauska dokumentti kirjastojen muuttumisesta. Marja Peltosen kirjoittama ja Seppo Malisen valokuvaama kirja on aikamatka lähes virastomaisen kalsealta näyttävään rakennukseen, jonka arkkitehtuuri ei juuri ilahduta.

Lapsilukija saa ällistellä kummallisia levynkuuntelupoteroita, lainauskameroita ja kortistolaatikoita. Aikakautensa hengessä 70-luvun lapsille laadittiin tietokirjoja huumoria vältellen ja pieniä pedagogisia kysymyksiä sirotellen.

Suomalaisessa lasten kaunokirjallisuudessa on yksi ylittämätön kirjasto: Rikhardinkadun kirjastorakennus Helsingissä (kirjastot.fi) . Siellä käydään Bo Carpelanin lastenromaanissa Anders kaupungissa (Otava 1978, suom. Pirkko Talvio).

”Täällä voisi istua vuosikausia ja vain katsella kuvia ja unohtaa kaiken ympärillä olevan!”

Apulaiskirjastonjohtajana Carpelan tiesi mistä kirjoitti: hän sai työskennellä Rikhardinkadulla vuosikymmenten ajan!

Maija Larmolan ja kuvittaja Leena Lumpeen Jenkkikassin (SKS 1998) etu- ja takakansi tavoittavat keskittyneen tunnelman 1950-luvun Rikhardinkadun kirjaston lastenosastolta, kun lapset lukevat pyöreän pöydän äärellä lastenlehtiä, Enid Blytonia, Kirsi Kunnasta ja satuja.

Entisaikojen kirjastomaailma häivähtää myös Cristal Snow’n ilkikurisilla riveillä tuoreessa satukirjassa Tarinoita Tuulenpesän metsästä (Tammi 2023, kuv. Kati Vuorento). Ihastuttavan karmivalta kuulostaa Penni Pähkinäsydämen ja terävänenäisen kirjastonhoitaja Venla Pippurin kohtaaminen: kirjastonhoitaja varoittaa napsauttavansa piinaavan porttikiellon hankalalle lapsiasiakkaalleen: ”Hyppiminen, hihkuminen sekä hersyvä huumori olivat kirjastossa erityisen kiellettyjä.”

Kotona keiju sentään saa innostua kirjoista sydämensä pohjasta. Kepeä kirjastoparodia ja intohimoinen kirjarakkaus sävyttävät tarinaa.

Kuvakirjaikäiset mukaan!

Nykyaikaisissa kuvakirjoissa on itsestään selvää, että taaperoikäisillekin kerrotaan kirjaston iloista. Läheisyys, ystävyys ja lukeminen tuntuvat niissä kuuluvan yhteen.

Poppy Bishopin ja Alison Edgsonin Karhun kirjastossa (Mäkelä 2017, suom. Raija Rintamäki) kirjoja rakastavat metsän eläimet joutuvat ilta toisensa jälkeen lukemaan samaa nuhjaantunutta satukirjaa. Ratkaisu löytyy karhun runsaasta kotikirjastosta. Harmi vain, että ystävykset tunkeutuvat karhun tunnelmalliseen tammimajaan ilman lupaa. Lopussa löytyy sopu, ja leppynyt karhu lainaa kirjojaan ystävyksille.

”Kirjoja on mukava lukea yksinkin, mutta vielä mukavampi yhdessä!” Yksi karhun kirja-aarteista on muuten itsensä T. S. Nopeliuksen kirjoittama! Nokkela oivallus suomentaja Rintamäeltä.

Tuula Purasen ja kuvittaja Kristian Huitulan Miina ja Manu kirjastossa -teosta (Satukustannus 2014) löytyy vielä kirjastoista. Selkokielisessä (selkokeskus.fi) kuvakirjassa kissalapset Miina ja Manu löytävät niityltä sarven ja ampaisevat tohkeissaan kirjastoon selvittämään, olisiko se peräti mammutin syöksyhammas.

”Ihmeellistä, miten monenlaisia asioita kirjastossa voi tehdä”, he huomaavat.

Vaikka upea löytö osoittautuu lehmän sarveksi, kissalapset haluavat pian uudestaan seikkailemaan kirjastoon. Kirjan lopussa on mutkattomia vihjeitä aikuisille siitä, miten lapsia voi innostaa lukemiseen.

Hallituksen kulttuuripolitiikka ei hemmottele kirjastoja

Kirjoista ja kirjastosta kertovia selkokirjoja tarvitaan paljon lisää – siitä huolimatta, että hallituksen kulttuuripolitiikka ei hemmottele sen enempää kirjastoja kuin erityisryhmille tärkeää selkokirjallisuutta.

Maria Kuutti ja kuvittaja Saara Söderlund tutustuttavat hauskalla tavalla kirjastoon kuvakirjassa Onni ja Aada kirjastossa (Karisto 2022). Päiväkoti menee kirjastoon, ja Onni on innoissaan, mutta Aadaa kiukuttaa, sillä hänen mielestään kirjastossa ”vain suhistaan, jos juttelee toiselle”.

Ikiaikainen käsitys saa kyytiä, kun kirjastonhoitaja Sami kierrättää lapsia kirjastossa ja panee heidät leikkimään. Lopulta Aadakin uskoo, että kirjastossa on hauskaa eikä siellä suhista pahantuulisesti.

Villi kirjakuvitelma

Nuori rohkelikko jatkaa seikkailujaan lastenkirjassa Lauri Luu ja kirjaston muumio (Haamu 2022). Kauhukirjailija Marko Hautalan kirjoittama ja sarjakuvataiteilija Brocin kuvittama sarja sijoittuu kovasti Rikhardinkadun kirjastoa muistuttavaan uljaaseen rakennukseen.

Seikkailun alussa historian henkilöt yksi toisensa perään ponkaisevat omaan maailmaamme onnettoman huonon maailmanhistorian sivuilta. Vauhtia aiheuttaa karkeisiin virheisiin tuskastunut faarao, joka haluaa muistuttaa todellisista ansioistaan.

Lauri Luu ratkaisee faaraon pulmat, ja lukija saa nauttia vähän absurdista huumorista. Lopulta faaraokin palaa kiltisti historian kirjaan.

Kirjallisuus pilkahtaa hauskasti myös nimissä: Laurin koira on nimeltään Lukulamppu, papukaija on Einar Allan Pöö ja metrinmittainen liskonlötkäle Histamiini.

Saaressa nautitaan kirjoista

Jukka-Pekka Palviaisen lastenromaani Jugi ja öinen viheltelijä (Myllylahti 2023) kertoo sisaruksista Jugi ja Irri, jotka muuttavat mantereelta Majakkasaareen.

Jugi kaipaa mantereelta eniten kirjastoa, joka oli auki joka päivä aamusta iltaan. Saaren oma vapaaehtoiskirjasto palvelee vain silloin, kun kirjastonhoitaja Gretalla on aikaa avata ovet. Greta on äksyilevä ja määräilevä tyyppi, mutta on hänellä silmää lapsiasiakkaille: tornimaiseen kirjastotaloon on rakennettu keppihevosten hoitonurkkaus ja esterata.

Kepparien esterata

Lasten vanhemmat pitävät pientä hotellia ja ovat kirjojen ystävinä teettäneet sinne mukavan kirjaston asiakkailleen. Siellä Jugilla on tapana istuskella yömyöhään.

Palviainen kirjoittaa kirjastoista ja lukemisesta hauskasti ja elämyksellisesti. Pienen seikkailun ja miellyttävän miljöön ohella lukija pulahtaa vaivihkaa myös kirjojen maailmaan.

Taistelu lähikirjaston puolesta

Lähikirjaston – ja lähikoulun – puolustamisesta on tullut tärkeä aihe lastenkirjoissa. Kun kirjaston sulkemisella uhkaillaan, lapset puuttuvat asiaan. Lastenkirjoissa lähipalvelut nähdään lasten oikeuksina, helposti saavutettavina palveluina.

Kalle Veirton lastenkirjassa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja kätketty lipas (Karisto 2011, kuv. Jari Paananen) kotiseututunne on vahva, niin kuin yhä useammin lasten- ja nuortenkirjoissa. Palvelujen keskittämistä ei niin vain hyväksytä.

Lastendekkarissa lapset seuraavat huolestuneina, kun lahtelaista lähikirjastoa uhkaa lopettaminen. Henkan äiti kutsuu kirjaston vastustajia tuhon ja pinnallisuuden paijaajiksi.

Kirjasto on lasten oikeus

”Etelä-Lahden mestarietsivät” pelastavat lähikirjastoa niin ikään teoksessa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja Kirjastokarju (Karisto 2019, kuv. Jari Paananen).

Lähipalveluja lasten näkökulmasta käsitellään myös Tuula Kallioniemen ja Timo Parvelan suosikkisarjoissa.

Hyvä lukija,

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi