Hyppää sisältöön

Kuukauden kirjat: Hyvän mielen kirjoja

Apeat ajat vaativat onnellisia kirjoja. Ajankohtaisaiheita käsittelevien kirjojen rinnalla iloiset ja turvalliset lastenkirjat ovat tärkeitä. Kirja on myös rauhoittumisen ja levon lähde. Silloin tällöin hyvää mieltä löytyy nuortenkirjoistakin.
Julkaistu
Teksti Ismo Loivamaa
Kuvat Parvati Pillai
Kuukauden kirjat: Hyvän mielen kirjoja

Kettulan kahvila -kirjan on kuvittanut Parvati Pillai.

Pieni poika oivaltaa suuren asian Ben Cordin vuolaassa kuvakirjassa Minusta on moneksi! (Mäkelä 2024, suom. Raija Rintamäki):

”Voin tänään olla mitä vain ja kaikki haaveet toteuttaa! Pienikin voi unelmoida jotain aivan mahtavaa”.

Poika tutkii maailmaa, kohtaa vaarat, mekastaa ja rymistää ja keksii härvelin. Hän aikoo myös hoitaa muita ja olla mietteliäs.

Riimitellyssä yhden päivän tarinassa loppu tarjoaa parhaan oivalluksen: huominenkin on täynnä elämää!

Elämän ihanuuksiin uskotaan myös Riina Katajavuoren lastenromaanissa Einarin elokuu (Enostone 2023, kuv. Jani Ikonen). Einari viihtyy maalla ja kaupungissa turvallisen perheensä kanssa. Hän nauttii pienistä havainnoista ja natustelee mielessään hauskoja sanoja. Kun äiti puhuu lastenhuoneen poikaenergiasta, Einari tietää heti, että se merkitsee sitä kun ”vatsa ja rintakehä ja jalat ja käsivarret ja kaikki paikat on täynnä semmoista iloa, että on pakko juosta täysiä ja tehdä kuperkeikkoja ja huutaa sitä ilmoille…”

Iloisten kuperkeikkojen teos on myös Meri Savosen ja Satu Koiviston kuvakirja Kettulan kahvila (WSOY 2024, kuv. Parvati Pillai). Lämpimästi kuvitetussa kirjassa viihdytään isäketun ja nuoren Kuu-ketun leipomossa. Hyväntahtoinen kirja valmentaa ystävyyden ja kohtaamisen kysymyksissä. Kirjan lopussa on keittiö- ja leipomisniksejä: tarina jatkuu kirjasta keittiöön!

Kirsti Kurosen ja kuvittaja Karoliina Pertamon kuvakirja Saanko minä silittää sinua? (Myllylahti 2023) keskittyy perusasioihin. Aisteista kertovan kirjasarjan aiheena on tässä koskettaminen. Yökylässä Jaakko silittää mummun lämmintä poskea ja innostuu sen jälkeen silittelemään ikkunalasista alkaen kaikkea mahdollista. Pikkupojan utelias ja analysoiva asenne viehättää.

Oman tien kulkijoita

Ystävykset Paju ja Havu ryhtyvät hoitamaan kasvihuoneesta löytynyttä kasvinreppanaa Marika Maijalan kuvakirjassa Taikurinkukka (Etana Editions 2022). Kasvi näyttää elottomalta risulta, muttei se pieniä puutarhureita haittaa. He tutkivat kasvikirjaa ja työntelevät Rusinaksi nimeämäänsä kasvia kärryissä.

”Tarvitseeko kaikkien kasvienkaan kasvaa?”

”Tarvitseeko kaikkien kasvienkaan kasvaa?” lapset miettivät. Tai voiko isoksi kasvamisen sijasta kasvaa pieneksi? Rusina kuitenkin yllättää kukkimalla omaa tahtiaan.

Guassein maalattu kuvitus paikantuu Välimeren rannoille, mutta kasvamisen yksilöllisyys ja kasvattajan huolet koskettavat kaikkia. Tämä on helposti ymmärrettävä viisauskirja.

Leena Krohnin runomuotoisen kertomuksen vanhalla rouvalla on eksoottinen lemmikki: kitiinikuorinen hapsenkakkiainen. Sydänystävässä (Teos 2024) ulkoillaan ”Sellsingin” kaupungissa, eikä anneta ihmisten kyräilyn kiusata.

Krohnin utuisen tunnelmallinen kuvitus luo suurpiirteisiä näkymiä Helsinkiä muistuttavasta uljaasta kaupungista. Vanha rouva on valmis valmius luopumaan lemmikistään, ja eron tapahduttua hyvät muistot auttavat:

”Säästäköön sydän muiston jymyjäärän aina päätyyn elonpäivieni määrän!”

Levollinen tunnelma ja inhimilliset tunteet sopivat hyvin yhteen. Tarinassa ei ole mitään pateettista.

Erityisvoimia ja rohkeutta

Viime vuosina lastenkirjoissa ja fantasiatarinoissa on ahkerasti kerrottu lasten erityisvoimista. Eveliina Talvitie ja kuvittaja Jani Ikonen kehittelevät ideaa omaperäisesti kirjassa Ai niin, minä olen muuten Lee (Enostone 2023). Lee pani jo ihan pienenä merkille erityisvoimansa ja hiljaksiin lukijakin hoksaa hänen erityislaatuisuutensa. Pojan voimia taitavat olla tyyneys, toiveikkuus ja mielikuvitus.

Isän kanssa asuvalla Leellä on kadehdittava kyky aistia voimakkaasti. Koulunpäättäjäispäivät tuoksuvat hänelle tavallista paremmilta, ihan selvästi koivunlehdiltä ja sitruunakakulta. Ja isäkin näyttää valoisalta.

Harvoinpa lastenkirjoissa puhutaan aistimuksellisesti hiljaisista, hitaista ja pyöreistä päivistä. Lopussa valoa tulee myös ystävystymisestä.

Koulukonsultti Pamela Piukkaperä

Brittiläisten Sam Copelandin ja Jenny Pearsonin humoristinen Robottipöllöjen hyökkäys (Tammi 2024, kuv. Robin Boyden & Katie Kear, suom. Kaisa Kattelus) muistuttaa, ettei aina tarvitse olla paras kaikessa. ”Voit olla vain sinä.”

Pikku Outokodon kouluun kesälomalta palaavat lapset joutuvat sietämään lasersilmillään valvovia robotteja ja opettajat lumonnutta Pamela Piukkaperää, eräänlaista koulukonsulttia, joka tietysti paljastuu häikäilemättömäksi kelmiksi. Hän lanseeraa lapsivoimaenergian: lapset polkevat tunneilla herkeämättä kuntopyörää.

Mitähän lastenkirjallisuuden tutkijat tuumivat tulevaisuudessa näistä hupsuista opettajista?

Englantilainen näyttelijä ja lastenkirjailija David Walliams tekee selvää jälkeä sankarimyytistä Jäätynyt jättiläinen -lastenromaanissaan (Tammi 2021, kuv. Tony Ross, suom. Kaisa Kattelus). Viktorian aikaiseen Lontooseen sijoittuvassa kertomuksessa mm. herätetään henkiin villimammutti ja päädytään orpokodista palatsiin. Ihmeistä isoin on silti se, että olosuhteista ja lahjakkuudesta riippumatta kirjan henkilöt pystyvät hellyyteen ja rohkeuteen.

Huumorikirjallisuutta ilmestyy paljon, mutta harvoin saa nauttia näin syötävän kivoista hahmoista. Kattelus on suomennoksessaan päässyt irrottelemaan ja kehittelemään kieltä.

Auringon valoa Ruotsista

Hyvän tuulen kirjoista puhuttaessa pitää varata paljon aikaa ruotsalaisille lastenkirjoille. Vaikka maaottelua ei parane järjestää, on pakko myöntää, että ruotsalaisilla on aina ollut ihmeellinen taito tehdä aurinkoisia ja sydäntä lämmittäviä lastenkirjoja. Maailmanmenestyksiä niistä on usein tullutkin!

Nykykirjallisuutta edustaa kuusivuotiaasta Silli-pojasta kertovat kirjat. Anna Ehringin ja kuvittaja Moa Graafin helppolukuiseen sarjaan hauskuutta tuo isoisän Manta-vuohi.

Silli ja eläimet -kirjassa (Mäkelä 2023, suom. Raija Rintamäki) Silli ja hänen eskarikaverinsa Helmi tutustuvat muihinkin eläimiin kuin kaikkea mutustelevaan Mantaan. Ruotsalaiseen tapaan miljöö on tietysti hemaiseva puumajoineen ja leikkimökkeineen.

Lukemaan opettelevat pääsevät uimarannalle Saagan, äidin ja Samirin kanssa Saagan seikkailut -sarjan Tulipalo-osassa (Otava 2021, suom. Katriina Kauppila). Josefiina Sundströmin ja kuvittaja Emma Göthnerin lastenkertomuksessa on arkista iloa ja tietoakin. Saaga huomaa uimarannan roskiksessa liekit ja uskaltaa pelostaan huolimatta varoittaa muita.

Viirun ja Pesosen juhlavuosi

Tänä vuonna juhlitaan Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen -kuvakirjasarjan 40-vuotistaipaletta Suomessa. Ukon ja itsevarman kissan yhteiselo maaseudun rauhassa on tullut tutuksi myös elokuvista ja teatterista.

Viirun ja Pesosen kootut kommellukset (Tammi 2024, suom. Tittamari Marttinen, Eppu Nuotio ja Kaija Pakkanen) sisältää kuvakirjaklassikoiden ohella hiukan uutta materiaalia, mm. tehtäviä ja taiteilijan alkuperäisiä hahmotelmia vuosien varrelta. Ihanan rönsyilevä kuvitus tarjoaa loputtomasti tutkittavaa kaikenikäisille lukijoille, ja maalauksellisten maisemien äärelle unohtuu. Juhlakirjan neljästä tarinasta välittyy tunteiden rikas valikoima.

Hyväntuulinen nuorten selkokirja

Tittamari Marttisen selkokielinen nuortenromaani Täysillä kohti unelmia (Pieni Karhu 2023) on toiveikas tarina ihmissuhteista ja harrastuksista. Kampaajaoppilas Ada opiskelee laulua musiikkiopistossa ja hakeutuu vaateliaan opettajansa yllyttämänä musikaalirooliin. Tyttöä mietityttää vapaa-ajan niukkuus:

”Halusin myös nauttia kiireettömästä elämästä”.

Kirjassa pohditaan identiteettiä ja ihmissuhteita, mutta oman tien etsiminen ei tunnu musertavan vaikealta. Tällaisia hyväntuulisia selviytymistarinoita tarvitaan nuortenkirjallisuudessa, ja mielellään selkokielisinä.

Kuukauden kirjojen 6/2024 kannet.

Hyvä lukija,

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma  joko diginä tai painettuna lehtenä.

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *