Kuukauden kirjat: Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys

Jenni Pääskysaari on ahkerimpia nuorten neuvokkikirjojen ja henkisten oppaiden tekijöitä. Kirjoille on vaikea löytää sopivaa termiä, mutta tärkeitä ne ovat. Ne rohkaisevat nuorta ja osoittavat selviytymisen mahdollisuuksia.

Isän tyttö, tytön isä -kirjaan (Otava) hän on kutsunut keskustelukaverikseen kahden aikuisen tytön isän Mikko Kuustosen.

Pääskysaarella on paljon kerrottavaa ja pohdittavaa omasta isäsuhteestaan. Hänen isänsä on jo kuollut, eivätkä kaikki muistot ole esimerkillisiä.

Kirjan puheenvuoroissa ei edellytetäkään ihmissuhteiden täydellisyyttä, mutta sitä enemmän yrittämistä, hyväksymistä ja anteeksi antamista. Isän ja tyttären suhteen Pääskysaari toivoo olevan ”suhde, jolta ei vaadittaisi liikoja, vaan jossa olisi myös armollisuutta ja anteeksiantoa”.

Ystävysten keskustelu käy koreilemattomasti: he eivät harrasta siroja viisauksia, vaan puhuvat avoimesti ja konkreettisesti siitä, mitä ovat tärkeistä ihmissuhteista oppineet. Välillä havainnot ovat pieniä, välillä isoja – aina kuitenkin todentuntuisuudessaan miettimisen arvoisia. Harvoinpa kirjoissa mietitään, miten isien olisi viisainta kommentoida tyttäriensä ulkonäköä.

Kuustonen muistuttaa siitäkin, että lapsen täytyy pari kertaa kolauttaa päänsä pöydänkulmaan ja polttaa näppinsä steariinissa.

Selkokirja siisteydestä

Hieno idea: selkokirja siisteydestä! Sirpa Palokarin kirjoittamasta Antin ja Timon puhtausmatkasta (Opike, kuvittanut Pekka Rahkonen) onkin otettu jo monta painosta. Tarinaosuudessa Antti tulee Timon luo viettämään viikonloppua, jonka aikana törmätään puhtausasioihin ärhäkästä finnistä alkaen.

Poikien tarinoiden rinnalla kulkevat tietotekstit mm. vartalon hoidosta, parrasta sekä ruokailusta ja puhtaudesta.

”Poikia ja miehiä kiinnostaa vaatteilla koreilu vähemmän kuin naisia”, väitetään 2000-luvun alussa kirjoitetussa oppaassa, mutta muuten suurin osa kirjan annista on vanhentumatonta.

Neuvot ovat seikkaperäisiä ja helpon esitystavan ansiosta myös monille erityisryhmille sopivia.

Vanhenemisen peruskurssi lapsille

Lasten- ja nuortenkirjoissa kerrotaan usein isovanhempien hapertumisesta ja muistisairauksista. Nyt vanhenemisesta on ilmestynyt kokonainen tietokirja lapsille. Lämminsävyinen ja helppolukuinen. Peukalon käsikirja (Aula & Co) käsittelee vanhenemisen ilmiöitä niin henkisenä kuin fyysisenä kysymyksenä.

Vuokko Hurme ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat koonneet monipuolisesti tietoa mm. soluista, ulkonäön muuttumisesta, eläkkeistä ja perinnöstä.

Yksi kirjan vanhuksista toteaa haikeasti, että vanhana monet pelot muuttuvat tosiksi.

Hyvää kirjaa nakertaa hieman kieliasu: tuntuu hassulta, että termit omaa sukua (o.s.) ja osoite (os.) menevät sekaisin, kun lasta opetetaan kädestä pitäen tekemään sukupuuta. Teitittelykin sujuu ontuen. Kirjassa kerrotaan, että teititellessä puhutaan kuin keskustelisi ”useamman ihmisen kanssa samalla kertaa”.

Ne ovat pieniä pulmia tärkeässä kirjassa, mutta huolestuttaa, että lasten tietokirjoissa kieli kömmähtelee.

Erilaisia ja samanlaisia

Tuula Kallioniemen kuvakirja Neljä muskelisoturia (Karisto, kuv. Terese Bast) on hykerryttävän hyvää tekevä kertomus kaverin kaipuusta ja erilaisuudesta.

Anttua ei huolita muskelisotureiden jännittävään seuraan, sillä hän honottaa ja on dauni. Niin sotureiden pomo on sanonut. Anttu onnistuu kuitenkin tekemään uroteon, joka lennättää hänet muskelisotureihin.

Kirjassa kuvataan pojan tunteita, pelkoja, pettymyksiä ja iloja hyvin koskettavasti. Erilaisuutta ei alleviivata, vaan pikemminkin käy niin, että muskelisoturit oppivat näkemään Antun uudella tavalla. Erot pienenevät ja tunteiden samanlaisuus yhdistää.

Pieni ja sydämellinen kirja erilaisuudesta!

Pehmeästi unten maille

Uni ei aina tule lapsellekaan, tiedetään kuvakirjoissakin. Markkinoilla on maailmalla paljon julkisuutta saaneita unettavia, oikein haukotuttaviakin kirjoja, mutta suomalaiset tekijät luottavat vielä pehmeämpiin keinoihin.

Nora Surojeginin Uneton päivä (Minerva) on maalauksellisen kaunis ja tunnelmallinen kuvakirja Jänöstä, joka ei saa kauniissa kolossaan unta, vaikka yö on ”sininen ja rauhallisen uinuva”. Iltasatukirja muuttuu hetkeksi leijailevaksi fantasiaksi, kun jänönpoika – ainakin kuvitelmissaan – noutaa avaruudesta unenpaloja. Illan, unen ja aamun tunnelmiin kirja johdattelee makeilemattomasti ja silti hyvin hellyttävästi.

Riimitellen kirjoitettu tarina päättyy tietysti ainoalla oikealla tavalla: ”uni hiipi hiljaa, salaa Jänön luona vieraili.”

Projektina sukupuoli

Viimeistään 2000-luvulla on opittu ymmärtämään, että sukupuoli-identiteetti ei välttämättä ole mutkaton juttu. Pikkuhiljaa opitaan myös, miten tärkeää on hienotunteisuus ja oikeiden termien käyttö.

Maiju Ristkarin, Nina Sunin ja Vesa Tynin Sukupuolena ihminen (Tammi) on kunnioitusta herättävä alansa perusteos, nuorten tietokirjaksi luokiteltu ulkoisestikin näyttävä kirja. Tynin valokuvat tuovat kirjaan inhimillisyyttä.

Lukija saa ensitöikseen kääriä hihat ja miettiä, miksi juuri genitaalit määrittävät sukupuolen.

”Kirja auttaa näkemään sen, miten moninaista ihmisyys tässä maailmassa on”, tekijät lupaavat.

Mukana on epäilemättä kaikenikäisille lukijoille uusia asioita, mutta aina on mahdollista vetäytyä omista ennakkoluuloista ja parhaassa tapauksessa olla jopa avuksi toisille. Kukaan ei ole täällä yksin, muistutetaan teoksessa, joka kannustaa ryhtymään liittolaiseksi maailman muuttamisessa.

Kirjalla on sekä yleissivistävä että asenteita korjaava tehtävä, mutta samalla se on aivan konkreettinen opas. Sisältö ulottuu viihdekulttuuriin ja nuortenkirjoihin saakka.

Siri Kolun pienoisromaani Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava) tuo transsukupuolisuuden teemaa nuortenkirjallisuuteen, ei ensimmäisenä mutta aiheeseen hyvin keskittyneesti. Tytöksi syntynyt Peetu on aina tiennyt olevansa poika:

”Ajattelen: mitä se kellekään kuuluu, mistä olen tullut läpi ollakseni se mikä olen.”

Korjausleikkausta odottava Peetu huomaa, että äidin on vaikea sietää tilannetta: tämä rakastaa lastaan väärällä tavalla kieltämällä ja torjumalla.

Valoisinta kirjassa on Peetun itseluottamus ja rakkaus Aamuun. Käytännön prosessit ja sielun hulahdukset asettuvat kirjassa päälletysten. Peetun isä käy samaan aikaan omaa taisteluaan: hän päättää erota.

Aihepiiristä ovat nuorille kirjoittaneet myös mm. Tuija Lehtinen ja Salla Simukka.

Amerikkalaisen Meredith Russon Tyttösi sun (Karisto, suom. Leena Ojalatva) keskittyy Amandan vaiheisiin sukupuolen korjaamisen jälkeen. Takaumissa näkyy ankaraa koulukiusaamista, joka pakottaa vaihtamaan koulua. Mutta miten käy, kun Grant rakastuu Amandaan?

Romaanissa käsitellään syvällisesti ihmisten reaktioita ja sitä, mitä kaikkein läheisimmiltä vaaditaan.

Kirjailija on itse kokenut vastaavanlaisia vaiheita, joten hän osaa eläytyä tunteisiin.

Kirjastoiloa – Oodi tutuksi

Lastenkirjoissa puolustetaan lähikirjastoja ja vietetään hyviä hetkiä kirjastossa. Kuvakirjoista päätellen kirjastot ovat olennainen osa suomalaista lapsuutta.

Kristiina Louhen Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka (Tammi) kertoo isoveli Tompan ja pikkuisen Kertun arkipäivästä, johon kuuluu välillä hellyyttä ja välillä nahistelua.

Tomppa pitää kirjastopäivästä ja satutunneista, ja tällä kertaa Kerttukin löytää oman suosikkinsa, Pikku toukka paksulaisen.

Tarinan huippukohta on kuitenkin se, kun isä vie lapset tutustumaan Helsingin uuteen Oodi-kirjastoon.

Tomppa-sarjassa ilahduttavat usein suomalaisen muotoilun tulokset, joita ovat yhtä hyvin jäätelöpurnukat kuin kokonaisen kirjastorakennuksen arkkitehtuuri: ”talo näyttää suurelta laivalta, joka on uinut keskelle kaupunkia”. Kirjan sisäkansissa leijailee tietysti tuttuja lastenkirjaklassikoita.

Energiset eläinrunot

Jukka Itkonen tutustuttaa runoissaan kirjavaan eläinjoukkoon lastenrunokokoelmassa Tukaani puussa (Lasten Keskus, kuv. Matti Pikkujämsä), jossa riittää eksoottisia kavereita mangusteista mursuihin.

Kirja on vahvasti runoilijan ja kuvittajan kimppatyötä, jossa hehkuvien kokosivun kuvien iloisuus ja värikkyys sykähdyttävät.

Kokoelmassa ei vain esitellä eläinten tyypillisiä piirteitä, vaan silloin tällöin runoissa ihmetellään myös maailman menoa.

”Miten minun oikein käy? / Jos ei kukaan mitään tee / ja ilma vielä lämpenee?”, kysyy jääkarhu.

Runojen otsikoissa on käytetty kaunokirjoitusta, mikä sekin osaltaan vahvistaa inhimillisyyttä. Tuntuu niin haikealta, ettei kouluissa opeteta enää kaunokirjoitusta ja koristeelliset kirjaimet katoavat pikkuhiljaa.

Lue myös: Oodi lasten silmin