Kuukauden kirjat: Aurinkoinen arki
Kuvitus kirjasta Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY).
Heini Junkkaalan lastenromaani Kymmenen tikkua laudalla (Otava, kuv. Maria Sann) on pienen Annan kertomus kesänvietosta maalaismummolassa. Tyttöä kiusaa äidin mököttäminen ja itkeskely, mikään ei ole niin kuin ennen. Anna keksii veistää perheenjäseniä esittävät tikut:
”Nää on taikatikut. Mä voin liikutella teitä näillä.”
Taikaa tai ei: loppuratkaisu on onnellinen.
Mökötys, kitkerät perintöriidat ja väärinkäsitykset kuuluvat sitkeästi suomalaiseen lastenkirjallisuuteen, mutta Junkkaala onnistuu loihtimaan koskettavuutta ja sydämellisyyttä tuttuihin aiheisiin. Tytön toimelias mielikuvitus ja kesäinen luonto tuovat kirjaan pehmeyttä. Ymmärtäväisesti kirjailija kuvaa myös mummoa, josta puuttuu kaikki se moderni sähäkkyys, mikä lastenkirjoissa helposti ikäihmisiin liitetään.
Minäkerronta ei ihan aina tunnu luontevalta, eikä konstikkaitten sivistyssanojen väärin lausuminen ole enää muuta kuin kulunut idea. Junkkaalan kirjan aihepiiri, joka tuli aikanaan tunnetuksi näytelmänä, vakuuttaa kuitenkin, että lapsen arkipäivästä saa paljon herkkää ja ihmeellistä irti.
Pois puhelimesta!
Lapsi ja älypuhelin -yhdistelmältä ei lastenkirjallisuuskaan enää voi sulkea silmiään.
Riina Katajavuoren ja kuvittaja Liisa Kallion helppolukuisessa hotkaisupalassa Talvikki ja ensimmäinen älypuhelin (Karisto) tapahtuu kamalin asia: Talvikki hukkaa uuden älylaitteensa! Onneksi palvelutalon ystävällinen mummeli löytää rakkaan aarteen.
Puhelimen tärkeydestä kertoo se, että kirjan alussa tyttöä hävettää vanha näppäinluurinsa:
”Onneksi koulussa ei saa pitää puhelimia esillä. Niinpä Talvikin nolo näppäinpuhelin on ollut enimmäkseen repun pohjalla.” 
Trendikkäästi kirjassa on luettelomuotoinen selvitys ”kosketusnäyttöpuhelimen” hyvistä puolista. Mukavaa luettavaa, mutta millainen tarina olisi syntynyt, jos Talvikki olisikin voittanut noloutensa ja säilyttänyt vanhan puhelimensa? Sellainen kertomus voisi olla aika mielenkiintoinen!
Katajavuori on iloisen arkipäivän taitaja. Hänen kirjoissaan on aina lämpöä ja tunnistettavaa nykyhetken kuvausta.
Talvikki ja ensimmäinen älypuhelin on mukavalla tavalla sukua Kaija Pakkasen ja Esteri Vuorisen pienille lastenkertomuksille. Vaikka Katajavuoren kirjassa on hauskuutta ja vauhtia, realismi säilyy kaiken aikaa.
Fantasiakirjoistaan tunnettu Anu Holopainen on keksinyt risteyttää jännityksen ja lasten kiihkeän kiinnostuksen puhelimiin. Kauhukännykkä (Myllylahti) näyttää, miten kaiken nielevää kännykkäriippuvuus voi olla.
Lastenromaanissa ei jäädä kauhistelemaan puhelinhaaveita, vaan kohotetaan kierroksia hallittuun kauhuun saakka. Sakun löytämä kummallinen puhelin tuntuu nimittäin ahmivan lapsia. Älypuhelimien vangitsevuus esitetään fantasian keinoin. Helppolukuisuus houkuttelee puhelin-teemallaan lukemaan.
Sari Kaarnirantakin lähtee liikkeille puhelinasioista: Supertavis ja vuokraihmiset -kirjan (Aurinko Kustannus, kuv. Terese Bast) Onni on täydellisessä pelikiellossa. Ankealta vaikuttava juhannus saa kuitenkin uuden käänteen: kummitäti Kirsikka nimittäin esittelee poikaystävänsä, joka kovasti muistuttaa huippu-urheilijaa, ja jonka niskassa roikkuu hintalappu… Onnikin päättää turvautua vuokraystävään.
Kohelluskirja puhuu pohjimmiltaan oikean ystävyyden puolesta.
Kesäjännitystä
Ruotsalaisen Kristina Ohlssonin varhaisnuorten dekkari Kivienkelit (WSOY, suom. Pekka Marjamäki) on monella tapaa totunnainen. Lapset asuvat kiehtovissa paikoissa; päähenkilö Simona vierailee vanhassa hotellissa asuvan isoäitinsä luona, ja Billie-ystävän koti on vesitornissa. Kummalliset tapahtumat tekevät hotellista pelottavan paikan.
Kivienkeleissä on ripaus mystiikkaa, mutta vähintään yhtä paljon surkeutta. Kaikki kun tähtää kahteen teemaan: isoäidin sairastumiseen ja kuolemaan sekä yllättäviin sukulaissuhteisiin. Nykyinen lasten- ja nuortenkirjallisuus ei saa näistä aiheista tarpeekseen. Nuortendekkareissa usein itketään enemmän kuin jännitetään.
Antti Halmeen Voodookesässäkin (Otava) vallitsee erikoinen tunnelma: New Orleansissa suot kuplivat, jazz soi ja taikausko jyllää. Tutkijaisän mukana poika pääsee tutustumaan eksoottiseen ja salaperäiseen ympäristöön:
”Täällä oli paljon historiaa ja paljon salaisuuksia. Lukuisia kysymyksiä mutta vähän vastauksia.”
Kirjan voima on paikallisvärin kiehtovuudessa, ja syvyyttä tulee perhesuhteiden pyörittelystä ja ympäristökysymyksistä.
Outojen olioiden kirja
Kanadalaisen Elise Gravelin humoristinen Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (WSOY, suom. Aila Herronen) on tyypillinen lastenkirja: ulkoasu on pursuilevan runsas, eikä realismi aseta tarinalle rajoja. Listat, sarjakuvat, puhekuplat ja kaikenlaiset räiskeet siivittävät lukemista.
Olga on innokas eläintieteilijä, joka pitää omituisista asioista havaintopäiväkirjaa. Kun tyttö kohtaa perunan muotoisen olennon, käynnistyy herkeämätön tutkimusprosessi. Olga haluaa selvittää haisevan olion arvoituksen.
Naapurin kikattavat inhokit, Lalalaa-tytöt, tuovat kirjaan nykykulttuurin reipasta parodiaa. He ahmivat PIS SIS -lehdestä tärkeitä virikkeitä: miten tehdä bikinit spagetista ja mikä on ilmapallohuulten salaisuus.
Kaveruussuhteetkin tulevat ajankohtaisiksi kaikessa monimutkaisuudessaan, mutta vanhemmat on kirjasta puhdistettu näkymättömiin. Nyt eletään lasten maailmassa.
Yhtä köyttä
Englantilaisen Julian Claryn lastenkirjasarjassa hyeenaperhe elää ihmisiksi pukeutuneina pienessä ja viihtyisässä lontoolaistalossaan. Me Ponnekkaat lomalla -osassa (Otava, kuv. David Roberts, suom. Outi Järvinen) perhe suunnistaa merenrantalomalle.
Hauskoja hetkiä syntyy, kun tiukan paikan tullen eläimelliset ominaisuudet karkaavat pintaan. Suloisia hattuja suosiva äiti saattaa väläyttää uhkaavan hymyn.
Tepsivintä sarjassa on eläinten välinen solidaarisuus. Ihmisetkin voivat ottaa opiksi, kun delfiini jakaa viisauttaan:
”Meidän eläinten täytyy vetää yhtä köyttä. Muuten mikään ei onnistu.”
Seuraavaksi tärkeintä sen mielestä on pitää hauskaa.
Hassu ja hellyttävä tarina on inhimillistä luettavaa: perheellä on sydäntä omille ja vieraille. Paras lastenkirjallisuus on aina hauskaa ja viisasta.
Ruotsalaista lämpöä 60-luvulta
Mikään ei tunnu paremmalta kuin aurinkoa hehkuva lastenkirja. Sellainen parhaasta päästä on Barbro Lindgrenin Kesä kaupungissa (W+G, tekijän kuvittama, suom. P. Mustasaari).
Mattiaksen kesäisistä sattumuksista koostuva kirja on kirjailijan 1960-luvun puolivälissä ilmestynyt esikoisteos, joka kannattaa lainata kirjaston varastosta. Barbro Lindgren on Ruotsin merkittävimpiä lastenkirjailijoita.
Tukholmalaispoika Mattias viettää kesää kaupungissa – mitä nyt kerran ulottaa retkensä kaupungin maaseutumaiselle laitaseudulle. 5-vuotias poika kokee pienetkin asiat vahvasti, ja aivan ihmeelliseltä tuntuu loputon kesä:
”Oikein tuoksui kesälle, vähän myös polulle, auringolle ja tuoreille pullille.”
Tunnelma on haalistumaton, mikä muistuttaa ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kadehdittavasta erikoislaadusta: arkisuuden ja lämmön jännittävästä rinnakkainelosta.
Suomalaisessa lastenkirjallisuudessa se ei ole yhtä helppoa. 1960-luvulla meillä vasta tehtiin muuttomatkaa maalta kaupunkiin, niinpä Mattiaksen kesäkokemuksissa viehättää mutkaton kaupunkilaisuus. Vasta 60-luvun lopulla ruotsalaiset lastenkirjailijat innostuivat ihmettelemään kaupungin betonista puolta ja tornitalojen korkeutta.
Kesä kaupungissa sisältää uskottavaa lapsikuvausta ja päivänpaisteista kesää.
Sähäkkää selkoa
Tapani Baggen Polttava rakkaus (Avain, kuv. Hannamari Ruohonen) on lukemaan houkutteleva nuorten selkokirja 15-vuotiaasta Elvis Pärssisestä, jonka elämän tärkeitä asioita ovat bänditouhu ja Maritta. Pojalla on kirkas käsitys bändin profiilista:
”Me soitetaan tanakkaa rytmibluesia ja rokkia”.
Elvis rojahtaa lavalta ja katkaisee jalkansa; onnettomuudesta seuraa katkera bänditauko ja etääntyminen kavereista.
Selkokirjan rajatuissa raameissa Bagge onnistuu käsittelemään tummia tunteita, epävarmuutta ja sosiaalista loitontumista. Mukaan mahtuu vähän dramatiikkaakin, mutta onneksi myös valoisa loppu.
Teos osoittaa selkokirjallisuuden uuden suunnan. Nuorten selkokirjallisuus on onnellisesti kasvamaan päin, ja sovitusten rinnalla julkaistaan ihan alkuperäistä kirjallisuutta. Tilanne vaikuttaa vihdoin tasapainoiselta ja hienointa on se, että eturivin kirjailijoita kiinnostaa erityisryhmien kirjallisuuden kehittäminen.
Baggen monipuolinen tuotanto muistuttaa, että kirjallisuus kuuluu kaikille!
Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,
että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.
Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.
Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.
Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.
Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.
