Koulun aloitus voi jännittää, ja se on ihan ok

Jännitystä, iloa, pelkoa, kutkuttavaa odotusta… Koulun aloittamiseen liittyy suuria tunteita.

– Emme aina aikuisina tajuakaan, miten pieniä asioita lapsi saattaa murehtia, sanoo psykologi ja lastenkirjailija Elina Komulainen.

Komulainen työskentelee Pohjois-Savossa koulupsykologina. Hänen elokuussa ilmestyvä lastenkirjansa Ansa kengänpauloissa kertoo ekaluokkaa aloittavasta tytöstä, joka jännittää sitä, ettei hän osaa solmia kengännauhojaan. Lisäksi hän kantaa huolta siitä, miten äiti pärjää omine arjen kuormituksineen.

– Päähenkilö pähkäilee pitkään itsekseen asian kanssa. Vasta kun hän saa kerrottua huolestaan äidille, vyyhti alkaa aueta.

Lastenkirjailija toivoo, että kirja voisi toimisi keskustelunavaajana lapsen ja vanhemman välillä.

– Huolissa lasta auttaa usein jo se, että hän saa sanottua ääneen aikuiselle mieltä painavan asian. Lapsi ei aina odota, että vanhempi vastaa. Pelkästään jo se voi auttaa, että murhe tulee ääneen lausutuksi.

Kun vanhempi puhuu positiivisesti muutoksesta, lapselle tulee tunne, että vanhempi uskoo hänen kykyynsä pärjätä koululaisena.

Komulainen sanoo, että tälle ajalle ominaista on, että myös lapsen tavallinen, luonnollinen jännitys tulkitaan ei-normaaliksi ja se saa huolipilven ympärilleen. Psykologin ohje koulupolkua aloittavan lapsen vannhemmalle onkin: hellitä huolesta.

– Lasta tukee eniten se, että vanhempi on luottavainen uuden edessä eikä hätäänny lapsen tunneryöpyissä.

Kun vanhempi pysyy rauhallisena ja puhuu positiivisesti muutoksesta, lapselle tulee tunne, että vanhempi uskoo hänen kykyynsä pärjätä koululaisena.

– Koulun aloitus on mielenkiintoinen, kutkuttava juttu. Se voi jännittää ja se saa jännittää, mutta ennen kaikkea se on iloinen, uusi asia. Siihen olisi tärkeää yhdistää myönteisiä mielikuvia.

Lapsi on koulunaloitusiässä myös innokas oppimaan uutta, ja tätä kannattaa vaalia. Lapsen voi antaa opetella esimerkiksi helppoja kotitöitä. Se vahvistaa lapsen pystyvyyden tunnetta.

Lapsi nauttii myös siitä, kun hän saa palautetta onnistumisistaan – on tärkeää, että vanhempi muistaa kehua ja kiittää häntä.

kaikki kasvavat omaa vauhtiaan ja jokainen lapsi menee kouluun omilla valmiuksillaan.

Toisinaan puhutaan koulunaloitusstressistä, mutta tätä sanaa psykologi ei käyttäisi lainkaan.

– Meidän tulee vanhempina olla tarkkoja siitä, mitä sanoja ylipäätään käytämme. Lapsi kuulee kaiken ja muodostaa sen mukaan käsityksensä asioista.

Komulaisen mukaan stressi-sanaan liittyy niin vahva negatiivinen klangi, että se vie lapsen odotukset väärille raiteille.

Se, että vanhemman mieleen saattaa joskus hiipiä huoli, ettei lapsi olisi taidoiltaan valmis koulunaloitukseen, kertoo psykologin mielestä osittain siitä, että elämme suoritusyhteiskunnassa.

– Näen, että tässä ajassa asetetaan paineita entistä varhemmin, jo pikkulapsivaiheessa ja koulunaloituksessa. Se on ihan turhaa, sillä kaikki kasvavat omaa vauhtiaan ja jokainen lapsi menee kouluun omilla valmiuksillaan.

Komulainen sanoo kantavansa huolta siitä, että nykylasten lapsuus on lyhentynyt. Lapset eivät saa olla enää lapsia sitä aikaa, jonka heidän kehityksellisesti kuuluisi saada olla. Vanhempien voi olla vaikea pitää lapsi lapsen maailmassa muun muassa markkinavoimien, median ja muun ympäröivän maailman paineissa.

7-vuotias tarvitsee rohkaisua, syliä ja läheisyyttä.

Ensimmäisten kouluvuosien kuuluisi olla leikintäyteistä aikaa.

– Toivoisin, että kodeissa osattaisiin vaalia tietynlaista huolettomuutta pikkukoululaisten kanssa.

Vanhemman tärkein taito on Komulaisen mielestä olla läsnä pienelle. Seitsemänvuotias tarvitsee sitä, että vanhempi on hänestä kiinnostunut ja sitä, että vanhempi viettää hänen kanssaan aikaa. Hän tarvitsee myös rohkaisua, syliä ja läheisyyttä.

Vanhemman tehtävä on suojata lasta liialliselta kuormitukselta ja liiallisilta virikkeiltä sekä turvata se, että koti on rauhoittumispaikka, jossa koululainen saa ottaa rennosti ja puuhailla itsekseen.

– Vanhempien kannattaa muistuttaa itselleen, että ekaluokkalainen on vielä kovin pieni. Esimerkiksi tunnetaitojen osalta lapsi ei ole vielä valmis. Hän tarvitsee aikuisen – vanhemman tai opettajan – apua tunteiden tunnistamiseen ja säätelyyn. Annetaan lapsen kasvaa kaikessa rauhassa uuteen rooliinsa. Koululaiseksi ei muututa yhdessä yössä, vaan siinä menee aikaa.

7 ratkaisua, kun koulun aloitus huolestuttaa

Lapsen huolia

”Mitä, jos en opi lukemaan”

Voit vastata lapselle: ”Opit kyllä. Lukemista opetellaan aluksi kirjain tai äänne kerrallaan. Kenenkään ei tarvitse heti osata lukea, vaan taito kehittyy pikkuhiljaa. Ja opettaja auttaa sinua – et ole yksin.”

Lapset ajattelevat usein, että uusien taitojen oppiminen tapahtuisi saman tien, kerrasta. Heille kannattaa selittää, että koulussa asioita harjoitellaan ja eri taidot kypsyvät pikkuhiljaa. Omaa oppimista ei kannata verrata myöskään kavereihin tai sisaruksiin. Jokainen oppii omaa tahtiaan, ja kaikilla on omat vahvuutensa.

 

”Mitä jos tulee ikävä kesken koulupäivän”

Voit sanoa lapselle: ”Siinä ei ole mitään vaarallista, jos tulee ikävä. Minullekin voi tulla töissä ikävä, mutta sitten ajattelen kivoja juttuja, joita me voidaan tehdä kotona illalla yhdessä.”

Lapsen ikävöintiä voi helpottaa myös repun sivutaskuun pakattu turvatavara, esimerkiksi pieni pehmo. Jos ikävän tunne iskee kesken koulupäivän, lapsi voi laittaa käden reppuun ja saada lohdutusta.

 

”Mitä jos en saa kavereita”

Rauhoittele lasta ja luo hänelle näkymää, että koulussa tehdään asioita yhdessä, jolloin oppii tuntemaan toisia. Voit sanoa hänelle: ”Uskon, että teillä on kiva luokka. Kun tutustutte, sieltä varmasti löytyy kavereita.”

 

”Mitä jos en osaa mennä ruokalaan tai liikkasaliin”

Moni pieni luulee, että hänen pitäisi selvitä yksin uusista, vaativista jutuista koulussa. Kerro lapselle, että koulussa liikutaan aina ryhmässä ja opettaja on aina mukana. Kenenkään ei tarvitse yksin suunnistaa uusiin paikkoihin.

 

”Mitä jossen saa takin vetskaria kiinni”

Kerro pienelle, että koulussa on aina ope tai joku muu aikuinen, jolta voi kysyä apua, kun tulee pulma. Yksin ei tarvitse pärjätä.

 

Vanhemman huolia

”Lasta jännittää koulunalku, enkä tiedä, miten tukisin häntä.”

Lapselle on tärkeää tuoda esille, että häntä saa jännittää ja että jännittäminen ei ole ollenkaan huono juttu. Se kertoo päinvastoin siitä, miten tärkeä ja kiva juttu koulun aloitus on – kivatkin asiat voivat jännittää.

Vie lapsen ajatukset mukaviin koulun aloitukseen liittyviin tilanteisiin. Juttele hänelle esimerkiksi koulun välituntipihasta. ”Teillä on kyllä kivat keinut siellä pihalla. Mentäiskö joku ilta testaamaan keinuja?”

 

”Pelkään, että lapsi muuttuu niin isoksi, ettei hän enää tarvitse minua.”

Pelko on turha. Pikkukoululainen on vielä tosi tarvitseva. Hän tarvitsee syliä, läheisyyttä ja huomiota. Lapsi haluaa kertoa vanhemmilleen opesta, luokasta, läksyistä ja kavereista.

 

”Tunnen tosi suurta haikeutta koulunaloituksesta. Onko tämä normaalia?”

Jokainen vanhempi kokee varmaan haikeutta nähdessään lapsensa reppu selässä ensimmäisenä kouluaamuna. Mutta varmasti mukana on myös ylpeyttä: ”Tuolla se mun vauva nyt menee.”

Se, että kokee haikeutta ja surua, on luonnollista ja ymmärrettävää. Uusi vaihe lapsen elämässä tekee sen, että pohdimme omaa vanhemmuuttamme ja sitä, että lapsi kasvaa isommaksi.