”Joskus on vaikeaa antaa lapsen olla normien mukainen”
Tuttavapariskunnallani on erikoinen tapa kehua lastaan. Lapsi saa erityisen paljon kannustusta toimiessaan perinteisten sukupuoliroolien vastaisesti. Kun poika pukeutuu mekkoon tai leikkii prinsessaleikkejä, se on hienoa. Kun hän tekee poikamaiseksi miellettyjä asioita, vanhemmat eivät reagoi oikein mitenkään. Kehujen tarkoitus on hyvä, mutta se tuntuu kömpelöltä.
Olen ei-binäärinen vanhempi. Minut on syntymässä määritelty pojaksi, mutta en miellä itseäni mieheksi. Pukeudun välillä hameisiin ja meikkaan. Silti ajattelen, että lapsen kehuminen vain silloin kun hän rikkoo sukupuoliodotuksia on enemmän osa ongelmaa kuin ratkaisua. Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen suuri haaste on antaa lapsen olla rauhassa cis-sukupuolinen eli samaistua syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa ja käyttäytyä sukupuoliodotusten mukaisesti.
Sukupuolijärjestelmä kannustaa ja rankaisee piirteistämme sen mukaan, kuka niitä kantaa. Tuntuisikin luontevalta taistella sitä vastaan oman lapsen kautta. Hän saakoon itse päättää, leikkiikö nukeilla vai autoilla, ja minäpä vähän autan alkuun! Käytännössä tällainen vanhemmuus kuitenkin rajoittaa. Lapsella pitäisi olla tilaa kokeilla erilaisia sukupuoli-ilmaisuja ilman, että vanhempi koko ajan kertoo, mikä on oikein.
”Vanhemmalle on isku vasten kasvoja, kun sukupuoliodotukset uivat lapsen elämään esimerkiksi päivähoidon kautta.”
Oma lapseni on alle kaksivuotias taapero. Sen ikäisissä on ihanaa vahvojen sukupuoleen liittyviä käsitysten puuttuminen. Lapsi kokeilee kaikkea, mikä tuntuu hauskalta.
Vanhemmalle onkin isku vasten kasvoja, kun sukupuoliodotukset uivat lapsen elämään esimerkiksi päivähoidon kautta. Yhtäkkiä tyttöjen ja poikien asiat ovat kaksi eri maailmaa, ja lapsi usein valikoi asioita, joita yhteiskunta hänelle tarjoaa. Silloin tekee mieli alkaa vastustaa yhteiskuntaa ja ohjata lasta vastavirtaan.
Olemme kasvattajina usein ylioptimistisia kyvyistämme vaikuttaa. Lapsilla kun on pienestä saakka myös kykyä vastarintaan. Vanhemman päällekäyvä arvoihin liittyvä vaikuttaminen voi kääntyä päälaelleen: konservatiivivanhemmat tekivät 60-luvun nuorista kapinallisia. Ehkä lapsi haluaakin kapinoida yli-innokkaita sukupuolisensitiivisiä vanhempiaan vastaan norminmukaisuudella?
”Sukupuolijärjestelmän murtaminen voi tapahtua sekä lasta tukemalla että yhteiskunnallisesti.”
Taiteilija Liv Strömquist sanoo, että meidän ei pitäisi yrittää muuttaa maailmaa vain omien lastemme kautta, vaan kaikkia tulevia lapsia ajatellen. Sen sijaan että esimerkiksi minimoimme oman lapsemme hiilijalanjälkeä, voisimme tehdä poliittisesti töitä sellaisen maailman eteen, jossa lapsilla ylipäätään on tulevaisuus. Nämä kaksi tapaa, lapsen hiilijalanjälki ja yhteiskunnallinen muutos, eivät tietenkään sulje toisiaan pois. Myös sukupuolijärjestelmän murtaminen voi tapahtua sekä lasta tukemalla että yhteiskunnallisesti.
Yritän antaa lapseni olla juuri niin norminmukainen kuin hänestä sinä päivänä tuntuu. Aina se ei ole helppoa, sillä ihmisinä kannamme arvostuksiamme aina mukanamme. Uskon kuitenkin, että lapsi on vapaampi, kun hän ei joudu miettimään koko ajan, mitä vanhempi ajattelee.
Strömquistin ohjeita seuraten voin keskittyä muuttamaan sukupuolijärjestelmää aikuisten tavoilla, esimerkiksi allekirjoittamalla kansalaisaloitteita ja käymällä mielenosoituksissa. Lapsi saakoon olla lapsi.
Hetkiä elämästä on Lapsen Maailman kolumnisarja, jossa vaihtuvat kirjoittajat pohtivat lapsuuden, kasvun ja kasvattamisen iloja ja haasteita.
Kuuntele kolumni