”Viihteessä sosiaalityöntekijä on kukkahattutäti tai julmuri”
Kesäloman loppumisen kunniaksi menimme koko perheen voimin elokuviin. Valitsimme Disneyn uuden live action -version Lilo & Stitch -elokuvasta, koska sen tarina ei ollut meistä kellekään vielä tuttu.
Teatteri pimeni ja popcornit varisivat lattialle. Lapseni ihastuivat oikukkaaseen mutta suloiseen Stitch-otukseen. Omat ajatukseni vaelsivat Peppi Pitkätossuun, joka yritettiin pakottaa orpokotiin, sekä Annie-elokuvan ilkeään kasvattajaäitiin. Sama juonikuvio julmasta lastensuojelusta toistui nimittäin jälleen kerran.
Lyhykäisyydessään uusi Lilo & Stitch kertoo avaruudesta Havaijille tippuvasta pörröisestä Stitchista, jonka kuusivuotias Lilo-tyttö löytää ja ottaa lemmikiksi – tietämättä, että avaruusolennot jahtaavat karkuteillä olevaa otusta. Lilo ja hänen isosiskonsa Nani ovat jääneet orvoiksi ja asuvat kaksin. Nani on luopunut unelmiensa opiskelupaikasta yliopistossa elättääkseen kaksikon ja huolehtiakseen vilkkaasta siskostaan. Kommelluksia kuitenkin sattuu, ja niistä pitää kirjaa vierailuilla käyvä sosiaalityöntekijä. Hän asettaa tiukat ehdot: jos Nani ei saa muutamassa päivässä kotia siistiksi ja sairausvakuutusta hankittua, hän on epäkelpo huoltaja ja siskokset erotetaan. Apua sosiaalityöntekijältä ei tunnu heruvan.
Elokuvan edetessä epäuskoni kasvaa. Eläkeikään ehtineissä Peppi-kirjoissa pölyttyneet asenteet vielä jotenkuten ymmärtää, mutta miksi yhdessä tämän kesän katsotuimmassa lastenelokuvassa sosiaalityöntekijä uhkailee huostaanotolla?
Lastensuojeluilmoitusten tekeminen viivästyy, koska lapsi pelkää ”sossuja” tai vanhempien reaktiota.
Sosiaalityöntekijät esitetään yhä fiktiossa usein joko höntteinä kukkahattutäteinä tai noitamaisina julmureina, arvioi Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Tiina Lehto-Lundén. Se on ymmärrettävää, sillä viihteen tarkoitus on luoda voimakkaita tunteita. Vaarana kuitenkin on, että kielteiset tunteet yhdistyvät sosiaalityöhön myös tosielämässä. Silloin perheensisäisistä ongelmista saatetaan vaieta, koska kuvitellaan, että sosiaalityöntekijä haluaa ennen kaikkea rikkoa perheen. Lehto-Lundén kuitenkin muistuttaa, että lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on aina viimesijainen vaihtoehto. Sosiaalityön tarkoituksena on etsiä ratkaisuja yhdessä perheen kanssa, ei rangaista siitä, että uskaltaa pyytää apua.
Omassa työssäni lasten ja nuorten chat-palveluissa joudun jatkuvasti oikomaan lastensuojeluun liittyviä väärinymmärryksiä. Lastensuojeluilmoitusten tekeminen viivästyy, koska lapsi pelkää ”sossuja” tai vanhempien reaktiota. Lehto-Lundén puolestaan kertoo, että monissa asiakasperheissä lapset eivät edes ymmärrä, miksi he tapaavat sosiaalityöntekijää tai miksi heillä käy vaikka perhetyöntekijä. Havainto esitetään kärjistetysti myös Lilo & Stitch -elokuvassa, jossa sosiaalityöntekijä ei käy lainkaan keskusteluja Lilon kanssa, ja perheen ulkopuolelle sijoittamisesta puhuminen jätetään Nani-siskon tehtäväksi.
Viihteellä on valta joko ylläpitää tai rikkoa vallitsevia mielikuvia ja asenteita. Perhetyö, tukiperhe ja aidosti kuunteleva sosiaalityöntekijä eivät ehkä luo raflaavia juonenkäänteitä. Ne saattavat kuitenkin istuttaa pienen katsojan mieleen ajatuksen lastensuojelusta, joka onkin pahiksen sijaan hyvis.
Hetkiä elämästä on Lapsen Maailman kolumnisarja, jossa vaihtuvat kirjoittajat pohtivat lapsuuden, kasvun ja kasvattamisen iloja ja haasteita.
Kuuntele kolumni
