Kuukauden kirjat: Keijuja & kasveja

Käsi kädessä

Catherine ja Laurence Anholtin kuvakirja Ystävät ympäri maailman (Mäkelä, suomentanut Raija Rintamäki) päättyy julistukselliseen huudahdukseen: ”Yhdessä olemme maailma!”

Kirjan poika kiertää ympäri maailman etsimässä ystäviä, ja lopussa kaikista tulee kavereita. Matkalla käydään mm. Marokossa, Ruotsissa ja Venäjällä. Jokaiselle maalle on omistettu yksi aukeama, joten esittelyt jäävät väistämättä pieniksi. Kehitysmaiden ongelmat tiivistyvät Keniassa, kun paikallinen poika muistuttaa, että vettä ei saa tuhlata.

Onneksi kuvitustyylissä on naivistista iloa, muutoin käsi kädessä karkeloivat lapset tuppaisivat jo tuntumaan pateettisilta.

Luontoseikkailuja

Simppelistä sopasta makeaan hiillosherkkuun

Iiris Kalliola ja Lasse J Laine tunnetaan mm. Suomen lasten luontokirjastaan. Nyt he ovat laatineet Suomen lasten retkeilyoppaan (Otava).

”Luontoretki tarjoaa aina odottamattomia kohtaamisia ja elämyksiä”, he toteavat esipuheessaan, mutta vannovat myös retkien suunnittelun nimeen.

Vuodenaikojen mukaan etenevä tietokirja on taittoa myöten rauhallinen ja miellyttävä. Tietolaatikotkin jäsentyvät pehmeästi muun kerronnan lomaan. Tekijöiden luontoasiantuntemus ei jää teoreettiseksi, sillä retkiolosuhteet tarjoavat monenlaista virikettä simppelistä sopasta makeaan hiillosherkkuun saakka. Elämyksellinen kirja yhdistelee ulkoilmaelämää ja luontotietoutta.

Kansanperinne voimakkaasti läsnä

Titta Kuisman kirjoittamassa ja Laila Nevakiven kuvittamassa Lapsen omassa luontoretkessä (Minerva) seikkaillaan mökkimaisemissa. Asta ja hänen Joonas-serkkunsa kohtaavat luonnossa ihmeellisiä yksityiskohtia ja tutustuvat myös savusaunassa asuvaan Tonttu-Hermanniin.

Tarinat ja tietoaines sulautuvat saumattomasti toisiinsa: hellepäivän vesileikeistä on luontevaa solahtaa vedenelävien ominaisuuksien selvittämiseen.

Kansanperinne on kirjassa vahvasti läsnä. Fantasiaan villiintyneet lapset saavat aavistuksen oman mytologiamme syvyydestä. Kerronnan tyylilaji tosin horjahtaa silloin tällöin turhan veikisteleväksi. Suomalaista luonnontunnetta henkivä luontokirja muistuttaa, että kukoistava kasvimaa on tehty ”ahkeruudesta, iloisesta mielestä ja keijujen taikapölystä”.

Maailmanmatkoja

Tittamari Marttinen kertoo lasten elämästä eri puolilla maailmaa 12 päivää maailmalla -kirjassaan (Lasten Keskus, kuvittanut Emmi Jormalainen). Kertomukset ovat kiinnostavia, jännittäviä ja maiden erityispiirteitä paljastavia.

Useimmiten kertomistapakin on luontevan lapsenomaista. Lapset leikkivät ja haaveilevat, asuivatpa suurkaupungissa tai viidakossa. Kokoelma välittää monipuolisen kuvan nykyhetken maailmasta; ajankohtaisesti mukana on kotimaastaan pakenevan syyrialaisperheen kokemuksia. ”Ei tarvinnut nähdä sotilaiden ankaria kasvoja eikä kuulla pommien pauhaavia ääniä”, tilittää syyrialaislapsi pakenemisen motiiveja.

Syyrialaisen pakolaisperheen kokemuksia

Kirjassa kerrotaan myös mm. intialaistyttöjen lukutaitotilanteesta, eteläamerikkalaisen sademetsän kaatamisesta sekä islantilaisen luonnon erikoisuuksista. Toivottavasti kodit ja koulut löytävät Marttisen kirjan, sillä se avartaa maailmaa rattoisalla tavalla!

Jormalaisen kuvituksessa on iloa ja väriä. Nyt uskaltaa jo aavistella kansainvälisyyskasvatuksen virkistymistä.

Koko perhe keittiöön!

Erin ja Tatum Quonin Pikku kokit (Mäkelä, valokuvat David Matheson, suomentanut Laura Beck) on pirteä keittokirja, joka koostuu koko perheelle sopivista resepteistä. Tekijät haluavat rohkaista luovuuteen ja vakuuttavat, että hyvänmakuisen, terveellisen ruuan valmistaminen ei ole vaikeaa.

”Lapsia ei tarvitse patistaa syömään kunnon ruokaa, kun he saavat valmistaa aterian itse”, kirjassa todetaan.

Kokkaushommia opetellaan monipuolisesti aamupalasta jälkiruokiin. Terveellisyyden periaatetta ei onneksi noudateta hysteerisen tarkkaan, vaan lapsen annetaan herkutella mm. suklaa-maapähkinävoibrowniella.

Arthurin seurassa

Suuraakkosin painettu Arthur-kuninkaan miekka (Mäkelä, kuvittanut Charlie Alder, suomentanut Terhi Leskinen) on helppolukuinen lastenkertomus, joka sisältää silti uteliaisuutta kutkuttavia viitteitä Arthur-kuninkaan tarinoihin.

Alan ja Charlotte Guillanin kirjoittamassa tarinassa pikkupoika Jimi lähtee vanhempiensa kanssa lomalle leirintäalueelle, jonka maastosta hän löytää miekan. Ennen pitkää hän löytää luolan ja itsensä Arthurinkin. Perinteisen kaavan mukaan pojan vanhemmilla ei ole aavistustakaan seikkailun suuruudesta…

Pieni kirja raapaisee vain mytologian pintaa, mutta hauskalla tavalla maaginen tunnelma silti perustuu vanhaan tarustoon. Uudesta näkökulmasta kerrotut sadut ja tarinat pitävät klassisen perinteen hengissä.

Kannattaa muistaa myös vuonna 1997 ilmestynyt Mauri Kunnaksen Kuningas Arthurin ritarit, joka nyt on julkaistu uudelleen Suuret tarinat -kokoomateoksessa (Otava).

Aamusta iltaan

Kaikkein pienimmille

Taaperokirjoja tarvitaan kaiken aikaa, ja onneksi kaikkein pienimpien kirjoja ilmestyy edelleen, vaikka kuvakirjojenkin julkaisemista on tuntuvasti vähennetty.

Nina Pirhosen luoma Pompom-jänis on tuttu jo kuudesta katselukirjasta ja on päässyt myös Nanson mallistoon. Pompom aamusta iltaan (Otava) kertoo Pompomin ja hänen ystäviensä puuhista aamupesusta iltasatuun saakka. Asiat ovat arkisia, mutta samalla jännittäviä ja kohosteisia niin kuin lastenkirjassa kuuluu ollakin. Pahvilehtinen ja kirkasvärinen katselukirja on toiminnallinen ja sisältää myös pieniä yllätyksiä ja yksityiskohtia. Kirja kertoo iloisesti arkipäivän hienoista hetkistä.

Geokätköilyn iloa

Kaavoitus kiinnostaa lapsiakin

Johanna Hulkko jatkaa Arvid Lydecken -lastenkirjapalkinnollakin huomioitua Geoetsivät-sarjaansa. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (Karisto) ammentaa jännitystä paikallisen muinaislinnan eriskummallisesta kohtelusta. Poliisi on valmis epäilemään nuorisojengiä tihutyön tekijäksi, mutta Geoetsivät päättävät aloittaa omat tutkimuksensa.

Kirjassa on pientä jännitystä, mutta vielä enemmän ihmissuhteiden kiemuroita ja paikallisväriä. Nokialle sijoittuva kirja korostaa hauskasti kotiseudun historian merkitystä myös lapsille. Lapset eivät ole yhteiskunnallisesti kokemattomia, vaan valppaita esim. silloin, kun kotikaupungin rantaviivaa kaavoitetaan yksityiskäyttöön. Virkistysalueet ja komeat yksityiset rantatontit joutuvat kirjassa vastatusten.

Lastenkirjallisuudessa kärjistäminen on tyypillistä, niinpä Hulkkokin tempaisee kaupunginjohtajasta varsin vastenmielisen kuvan. Onnellisimmillaan kirja puhuu harrastamisen riemuista silloin, kun Geoetsivät lähtevät kätköilemään ja arkiset murheet unohtuvat.

Perinteinen satu

Kaisa Järnefeltin kirjoittama ja Riikka Jäntin kuvittama Taikapäivä (Tammi) on täynnä kesäistä tunnelmaa, johon sekoittuu sadun ihmeellisyyttä. Maaria viettää kesää ukin ja mummon mökillä, ja Jäntin kuvissa kesäpäivä onkin raukeimmillaan.

Mielikuvitus pääsee kyselemättä valloilleen, kun tyttö ratsastaa Raparperi-hevosellaan mystiseen maailmaan. Kirjassa vietetään juhlia kaislikossa ja vieraillaan hiiren asunnolla. Tarinaan on sujutettu runojakin, mutta ne eivät vedä vertoja proosamuotoiselle sadulle.

Taikapäivä ei sisällä krumeluuria tyylikikkailua, vaan luottaa toden ja sadun jännittävään vuorotteluun sekä kotoisaan luonnon tunnelmaan. Kesämökin satuseikkailu piristää, sillä perinteisiä satuja ilmestyy nykyisin melko niukasti.

PS

Lukijan omat kokemukset

Koulujen kirjallisuudenopetus velloo jatkuvasti uuteen asentoon. Vanhoja luutumia ja klassikoiden lukukelpoisuutta testataan ennakkoluulottomasti.

Sellaistakin tosin on väläytetty, että kirjallisuushistorian osuutta vähennettäisiin, sillä nuorilla ei ole siitä omakohtaisia kokemuksia. Mutta ei kai yleissivistyksen rakentamista voi perustaa vain nuoren ihmisen vielä rajallisten kokemusten varaan? Vai merkitseekö se lasten- ja nuortenkirjallisuuden lujaa ankkuroitumista lukion kirjallisuudenopetukseen?

Lastenkirjoistahan nuorilla on omia kokemuksia ja elämyksiä, eikä vielä edes koppavia ennakkoluuloja lajien hierarkioista. Lukio on juuri oikea paikka kasvattaa lastenkirjallisuuden ymmärtäjiä ja ystäviä.