Green Care: Aasi ja kana kasvattajina

Kannonkosken jylhien metsien keskellä suuressa rinteessä seisoo Piispalan nuorisokeskus. Se on kuin pieni kylä jäähalleineen ja punaisine taloineen. Piispalassa järjestetään leirikouluja ja monenlaisia perheleirejä. Vuosi sitten sinne muutti myös aasi, poneja, minipossuja ja silkkikanoja. Perustettiin Pieneläinkoti Pihka.

Perheleiriläiset ovat saapuneet Piispalaan eilen ja pääsevät nyt ensimmäistä kertaa tapaamaan Pihkan asukkeja. Tämä on hetki, jota monet ovat odottaneet.

– Mikäs on tärkeää, kun lähdetään tutustumaan eläimiin? kysyy ohjaaja Annariitta Hietaharju.

– Pitää olla rauhassa. Ei saa juosta tai huutaa, kun ne voi säikkyä, sanoo Venla, 8.

– Niin juuri. Varsinkin poni ja aasi voivat lähteä juoksemaan kovaa karkuun, jos ne säikähtävät. Kun maltatte rauhassa odottaa, eläin tulee teidän luo. Jos huutaa, ne pelkää.

Possut ovat siistejä

Minipossut Nipsu ja Neilikka asuvat punaisessa talossa suuressa karsinassa, jonka lattialla on pahnoina olkia. Kun ne saivat itse päättää, ne perustivat vessan karsinan toiseen päähän ja nukkuvat toisessa päässä.

– Possut ovat siistejä eläimiä. Tiedättekös, mikä niitä eniten kiinnostaa? Ruoka. Ja toiseksi eniten: ruoka. Kyllä ne tykkäävät leikkiä ja seurustellakin. Skeittailu kiinnostaa, jos laudan päällä on ruokaa.

Annariitta päästää possut haistelemaan lapsia. Niiden hännät vipattavat iloisesti kuin koirilla. Nipsu yrittää syödä Alman, 7, kengännauhoja.

– Ottaisitteko possun kotiin asumaan? Annariitta kysyy lapsilta.

Kyllä vain, suurin osa ottaisi!

Ujoja jyrsijöitä, pieniä tipuja

Chinchillapariskunta Tico ja Kira asuu toisessa karsinassa. Ne ovat ujoja, tietää Eliel, 7, jonka kaverilla on myös chinchilla. Nämä vikkelät jyrsijät ovat kotoisin Andeilta ja niillä on erikoisia tapoja: ne kylpevät hiekassa ja syövät vain kuivia ruokia.

Jostakin kuuluu hentoista piipitystä. Ääni tulee kahdesta untuvaisesta silkkikanan poikasesta.

– Ihania! huokaavat lapset. He eivät ole koskaan aikaisemmin nähneet kanan vauvoja. Tipuja saa silittää.

Kaikki silittävät tosi hellästi. Tipuja pidetään paljon sylissä, jotta ne tottuvat ihmisiin pienestä pitäen.

Ulkona tepastelee tipujen isä, pöyheähöyheninen valkea Riesa-kukko, joka on kotoisin Tiibetistä.

– Miksei se kieu? kysyy Venla.

– Olettekos kuulleet sanontaa, ettei kukko käskien laula? kysyy Annariitta.

Kanat tarvitsevat hiekkaa

Nyt rauhoitutaan, jotta päästään tutustumaan lähemmin Riesaan sekä silkkikanarouva Asteriin ja Esikkoon. Annariitta ottaa Riesan syliin varovasti ja Eliel pääsee silittämään. Pörröiseltä tuntuu.

Annariitta kertoo, että kanoilla on kivipiira, jonka vuoksi ne tarvitsevat hiekkaa. Se on elin, jota ihmisellä ei ole.

– Siksi kanojen pitää päästä kuopimaan ja syömään hiekkaa, jotta niillä olisi hyvä olla.

Kanat eivät huoli syötäväksi tarjottua heinää, mutta kauranjyviä ne nokkivat mielellään lasten kämmeniltä. Mutta ne tulevat närppäisemään vain, jos malttaa odottaa ihan rauhassa.

Tänään kanarouvat eivät ole munineet, mutta Annariitalla on jääkaapissa muutama pieni vaaleanruskea muna. Lapset saavat pidellä munia kämmenillään.

– Onko siellä sisällä vauvoja? ihmettelee Alma.

– Niistä tulee tipuja vain, jos munia hautoo, vastaa Annariitta.

Aasia ja ponia taluttamassa

Metsäretkelle lähdetään shetlanninponi Smillan, Maria-aasin ja vuohien kanssa. Siinä onkin melkoinen lauma! Aarni, 9, pääsee taluttamaan Mariaa ja Iiris, 11, Smillaa.

– Maria on rauhallinen ja sillä on pohjaton vatsa, kertoo ohjaaja Johanna Korkeamäki.

Aasia pitää taluttaa niin, että kulkee määrätietoisesti sen edellä. Viime metsäreissulla se päätti piehtaroida maassa. Silloin piti käyttää kaikki houkuttelukeinot, jotta se saatiin jatkamaan matkaa. Pakottamalla aasia ei saa tekemään mitään.

Vuohet kirmailevat iloisesti pitkin tannerta. Ne rakastavat mustikanvarpuja ja koivunlehtiä ja söisivät itsensä ähkyyn, ellei niitä paimennettaisi. Lasten ihastukseksi ne myös kiipeilevät kiville heidän perässään.

Naava-vuohi unohtuu pusikkoon mutustelemaan kuusen neulasia. Miten sen saa pois? Siinäpä pulma. Jos sitä jahtaa, se säikkyy vain kauemmaksi. Inka, 10, ja Venla houkuttelevat sen juoksukisaan.

– Naava voitti, huudahtaa Inka, kun vuohi pinkaisee heidän ohitseen.

Kun lähestytään eläinkotia, Maria-aasi hörähtää.

– Se kuulee, kun sen kaveri Jakke-poni kutsuu sitä, ohjaaja Johanna kertoo.

Metsälenkin päätteeksi sisarukset Iiris ja Aarni jäävät vielä silittämään Mariaa. Aasin silmät lupsuvat ja se seisoo rauhallisesti paikoillaan. Lapset eivät ole ennen silittäneet aasia.

– Se tykkää, kun silittää oikeasta kohdasta. Aasin takapää on tosi herkkä. Se säikähtää, jos silittää muualta kuin kaulasta, neuvoo Johanna.

Green Care

Green carella, vihreällä hoivalla, tarkoitetaan usein maaseutuympäristössä tarjottavaa ammatillisesti ohjattua toimintaa, jonka tavoitteena on parantaa sekä ihmisten että luonnon hyvinvointia. Se pitää sisällään niin luontokasvatusta, puutarhaterapiaa kuin eläinavusteista toimintaakin.

Piispalan nuorisokeskus on Suomen kymmenestä keskuksesta suurin. Nuorisokeskukset pyrkivät mm. edistämään nuorten osallisuutta ja tukemaan yhdenvertaisuutta.

Ohjaaja Annariitta Hietaharjun mielestä Green Care -toiminta sopii täydellisesti näihin arvoihin.

– Green Caressa puhutaan vastuun ottamisesta. Ei voida vain ottaa hyvinvointia luonnosta ja eläimistä, vaan meidän täytyy toimia vastuullisesti, yhdessä eläinten ja luonnon kanssa. Pienelle leiriläiselle tämä välittyy tekemisen ja kokemisen kautta.

Lapset pääsevät osallistumaan eläinten hoitoon ja ruokkimiseen ja oppivat samalla, mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin.

– Ne tarvitsevat paljolti samoja asioita kuin ihminen: hyvää ruokaa, liikuntaa, hauskanpitoa ja lepoa sekä puhtaat asumisolot. Eläimiä ei stressata, vaan toimimme täysin niiden jaksamisen mukaan. Myös niillä on loma-ajat.

Lisäksi lapset oppivat paljon sellaista, mikä kaupungissa asuville ei ole ollenkaan itsestään selvää.

– Jollekin voi olla järkytys, että muna tulee kanan pyllystä. Paljon tulee myös aistihavaintoja, kuten miltä eläimet haisevat tai miten ne ääntelevät.

Sosiaalipedagoginen hevostyö on jo monille tuttua, mutta muutkin eläimet sopivat kasvatustyöhön. Jokainen Pihkan asukeista on oma persoonansa. Arat chinchillat palkitsevat lähestymällä niitä, jotka malttavat olla rauhassa. Vuohista Naava on luottavaisin, mutta sillä on vähän hidas sytytys. Nuokku-Talvikki puolestaan on taitava temppuilemaan, mutta on ihmisten suhteen varautuneempi.

– Vuohien leikillisyys saa unohtamaan roolit ja jopa ”teiniangstin”. Kun eläimen kanssa on kävelyllä ja on yhteydessä siihen riimun kautta, huomaa miten oma vauhti, tunnetila ja äänenkäyttö vaikuttavat suoraan eläimeen. Moni ei ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa.

Viikon leirin aikana lapset oppivat tuntemaan eläimet jo melko hyvin.

– Meillä saattaa olla tehtävänä kertoa eläinten luonteenpiirteistä ja miettiä niiden vahvuuksia. Samalla voi oivaltaa omat vahvuudet ja huomata, että joku on hyvä jossakin, mutta joku toinen jossakin muussa. Asiat opitaan huomaamatta, samalla kun hoidetaan eläimiä ja seurustellaan niiden kanssa.

Leirillä yritetään löytää rauhaa ja hiljaisuutta ja vahvistaa sitä kautta tietoisuustaitoja.

– Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun eläin saa levottoman lapsen pysähtymään.

Piispala hakee toiminnalleen Green Care -laatumerkkiä, jonka myöntää Green Care -yhdistys.

www.gcfinland.fi

Koira lastenkodissa

Sosiaalityöntekijä Vilja Vähä-Aho tutki tuoreessa pro gradu -työssään koira-avusteista työskentelyä lastenkodissa. Hän keräsi aineiston havainnoimalla paikan päällä ja haastattelemalla ohjaajia ja lapsia. Koira oli erään ohjaajan oma koira, joka oli vieraillut lastenkodissa pennusta pitäen. Ohjaaja oli kouluttautunut koira-avusteiseen työskentelyyn ja koira oli testattu työhön soveltuvaksi.

– Ohjaaja mietti jokaisen lapsen kohdalla, mistä juuri tämä voisi hyötyä. Tarvitsisiko motivaatiota ulkoiluun tai apua lukemaan oppimisen tehtävissä. Siis pieniä, arkisia asioita, kuvaa Vähä-Aho.

Aina ku Koira tulee, tääl on ihan hitsin kilttiä.

Koira auttoi myös tunnetaitojen oppimisessa. Vähä-Aho havaitsi lasten peilaavan omia tunteitaan ja tekemistään koiran avulla esimerkiksi kuvaamalla, että he olivat yhtä väsyneitä kuin koira tai heillä oli yhtä kivaa kuin koiralla.

– Se oli työntekijöiden mielestä tehokasta tunnekasvatusta.

Haastatteluissa kävi ilmi, että koira ylipäätään ilostutti ilmapiiriä ja helpotti vaikeista asioista puhumista. Moni toi esiin koiran välittömyyden: se tervehti jokaista aina yhtä hyväntuulisesti.

Lapset, jotka touhusivat yleensä innokkaasti älypuhelintensa kanssa, valitsivat koiran kanssa leikkimisen aina kun mahdollista. Lapset kutsuivat koiraa ”omahoitajaksi” tai ”lohtukoiraksi”.

– Oli mielenkiintoista huomata, miten iso osa yhteisöä koirasta oli tullut. Siitä puhuttiin silloinkin, kun se ei ollut paikalla.

Joillakin lastenkodin lapsista oli rankkoja kokemuksia lemmikkeihin liittyen: he olivat todistaneet tai osallistuneet itse lemmikin kaltoinkohteluun.

– Uskoisin, että oli heidän tulevaisuutensa kannalta arvokasta antaa heillekin mahdollisuus saada uusia, positiivisia kokemuksia eläimistä.

Vilja Vähä-Ahon mielestä sosiaalityö kaipaa lisää tutkimusta ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin yhteyksistä, sillä esimerkiksi puuttumalla väkivaltaan vahvistetaan niin eläinten kuin ihmistenkin hyvinvointia.