Etäisyys toisen asteen koulutukseen voi pidentää koulumatkaa huomattavasti

Eetu, Kim, Minttu ja Santeri ovat ilomantsilaisen Pogostan koulun yhdeksännen luokan oppilaita. He arvelevat opiskelevansa ensi lukuvuonna ammatillisessa oppilaitoksessa Joensuussa ja muuttavansa koulun asuntolaan. Jokainen tekee oman ratkaisunsa, joka vaikuttaa myös Ilomantsiin kuntana ja yhteisönä. He ovat toista ikäluokkaa, joka aloittaa toisen asteen opinnot laajennetun oppivelvollisuuden aikana.

Pogosta

Ilomantsin kunta, jota kutsutaan myös Pogostaksi, sijaitsee noin 70 kilometriä Joensuusta itään. Minttu on muuttanut sinne pääkaupunkiseudulta.

Ilomantsissa oli 1980-luvun lopulla yli 8 000 asukasta, nyt vajaat 5 000. Alle 15-vuotiaiden osuus on pudonnut 2000-luvun aikana 16 prosentista yhdeksään.

Kaikki perusopetus keskitettiin kuntakeskuksen Pogostan kouluun vuonna 2020. Ilomantsissa on myös lukio ja lukiolla asuntola.

Jos nuori valitsee ammattikoulun, on Joensuu lähin koulutuspaikkakunta. Omalla autolla kulkevalle matka sinne voi sopia kuljettavaksi päivittäinkin, mutta nuorten tilanne on toinen.

Pogostan koulun nuoret vakuuttavat kuitenkin saavansa Ilomantsista ja nettikaupoista sen, mitä päivittäisessä elämässä tarvitsevat. Kaupunkeihin kyllä pääsee, mutta siihen nuoret eivät koe kovin usein tarvetta.

50 kilometrin koulumatka

Kim kävelee kolmen kilometrin koulumatkansa. Minttu pääsee kouluun 20 minuutissa bussilla reilun 10 kilometrin päästä. Eetu kulkee muutaman kilometrin matkan vanhempiensa kyydissä, pyörällä tai kävellen.

Eetu ja Minttu odottavat mopokortin ja mopon tarjoamia mahdollisuuksia. Eetu suunnittelee ajavansa mopolla kouluun myös talvella, ehkei sentään kovimpina pakkaspäivinä.

Santerin koulumatka on noin 50 kilometriä.

Santerin koulumatka on noin 50 kilometriä ja vie tunnin. Taksi hakee hänet kotoa, ja matkan varrella kulkuväline vaihtuu bussiin. Matkan rasitus tuntuu varsinkin viikon loppupuolella. Kotimatkalle Santeri voi valita joko koulukyydin tai Ilomantsissa työssä käyvän äitinsä kyydin. Jos siihen ei ehdi, niin ”siinäpä se viimeinen kyyti sitten meni”. Joskus Santeri jääkin kuntakeskukseen kaverille yöksi. Silloin kaikki on suunniteltava huolella: koulukirjat pitää huolehtia mukaan kahta päivää varten.

Välimatkat eivät tunnu kuitenkaan nuoria huolettavan, sillä niihin on totuttu. Olennaisempaa on, että kyyti on saatavilla ennen oman mopo- tai ajokortin saamista.

Millainen on hyvä koulupäivä?

Hyvä koulupäivä on ysiluokkalaisen kannalta katsottuna rento ja sisältää oppilaiden keskinäistä hauskanpitoa. Siihen liittyvät mukavimmat kouluaineet – vastaavasti ikävimmät kouluaineet opiskellaan toisena päivänä. Jokaisella on oma suosikkiaineensa, jota on voinut jalostaa valinnaisaineilla. Hyvä ruoka kruunaa hyvän koulupäivän.

Hyvä ruoka kruunaa hyvän koulupäivän.

Kim ja Eetu kuvaavat luokkaansa liian äänekkääksi jatkamaan lukioon paria yksittäistä oppilasta lukuun ottamatta. Rentoutta arvostava koulunkäynti jatkuu heidän arvionsa mukaan todennäköisemmin ammattikoulussa.

Tavallisen koulun lisäksi nuoret opiskelevat muutenkin: joku suorittaa mopokorttia ja toinen metsästyskorttia ja joku käy seurakunnan isoskoulutuksissa.

Tuoreehko kokemus pakotetusta etäopetuksesta ei saanut näistä nuorista vakituisen etäopetuksen ystäviä – väliin hankalista etäisyyksistä huolimatta. Mukava koulupäivä vietetään koulussa.

– Etäkoulu ei tuntunut koululta, Minttu toteaa.

Jos etäopetuksessa tulevaisuudessa olisi mahdollista suorittaa päivä viikossa ammatillisia opintoja kotoa, mahdollisuuteen todennäköisesti tartuttaisiin.

Kyläkoulusta isompaan

Kyläkoulussa viihdyttiin hyvin, mutta isommassa koulussa on myös puolensa.

Kim ja Santeri aloittivat koulunsa kyläkouluissa, jotka on sittemmin lakkautettu. Muutos suurempaan kouluun vaihdettaessa oli suuri.

– Lisää ihmisiä, lisää kerroksia, lisää meteliä, lisää ihan kaikkea, Kim kuvaa.

Jälkikäteen arvioituna hän sanoo pitävänsä suuremmasta koulusta enemmän, ehkä. Selvää on ainakin se, että pienemmässä koulussa ruoka maistui paremmalta.

Santerin koulumatka piteni nykyiseen mittaansa, kun kyläkoulu lakkautettiin. Hän muistaa tuolta ajalta matkan tuoman väsymyksen. Kyläkouluun liittyy hyviä muistoja.

– Kaikki olivat kavereita keskenään, tehtiin majoja, välitunnilla päästiin metsään. Ja ruoka oli parempaa. Se oli hyvä koulu.

Santeri on kuitenkin iloinen, että sai tutustua yläkoulukavereihinsa jo ennen sinne siirtymistä.

Ammatillinen oppilaitos kiinnostaa

Eetu, Kim, Minttu ja Santeri ovat käytännössä jo hylänneet lukion jatkosuunnitelmistaan. Rajaus vaikuttaa suuresti heidän elämäänsä jo ensi syksynä. Se vaikuttaa myös Ilomantsiin koulukuntana: paikallinen lukio tarvitsisi oppilaita.

Nelikko suuntaa kouluun Joensuuhun tai muualle ammatilliseen oppilaitokseen. Santerin kodin ja koulun etäisyys venyy yli sadan kilometrin. Jokainen suunnittelee asettuvansa ainakin aluksi koulun asuntolaan.

Eetun ja Kimin ensisijaisena toiveena ovat maanrakennusalan opinnot. Santeri suunnittelee ruksaavansa ensimmäiseksi jotain metalliin liittyvää, ja Minttu pohtii vielä erilaisten asiakaspalvelualojen välillä. Hän on ensi syksynä vasta 15-vuotias eli varhainen itsenäistyjä.

”On tilaa liikkua – ei ole tungosta”

Ilomantsissa viihtyy luonnosta ja historiallisista kohteista nauttiva, kertovat nuoret.

Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa. Onko se hyvä vai paha asia, onkin toinen kysymys. Tuttu vaikuttaa turvalliselta, mikä on hyvä. Toisaalta jutut – todet ja väritetyt – kiertävät nopeasti. Tiiviissä yhteisössä pitää miettiä etukäteen tekemisiään, mikä ei tunnetusti ole ihan huono asia.

Luonnon läheisyyteen nuoret ovat tottuneet lapsesta asti, eikä siitä haluta luopua. Lapsena metsä tarjosi leikkimahdollisuuksia ja nyt myöhemmin rauhan sekä metsästysharrastuksen tyyssijan.

Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa.

Santeri on metsästäjä, jolla erilaiset metsästysajat liittyvät kiinteästi vuodenkiertoon.

Luonnon lisäksi paikkakunnalla on tunnearvoa.

– Lapsuusikä oli täällä kyllä ihan parasta, sanoo Minttu.

Vapaa-aikaa vietetään kylällä, kaverilla tai oman kodin läheisyydessä. Valinta riippuu osittain kavereista.

– Meillä on sellainen kuuden–seitsemän kaverin porukka, jonka kanssa pyöritään, kuvaa Eetu.

Toisinaan kokoonnutaan nuorisotalolle tekemään pitsaa yhdessä ortodoksisen kirkon papin, Ioanniksen kanssa.

– Ioanniksen pitsajutut on hauskoja, sanoo Minttu.

– Ne on parhaita! jatkaa Kim.

Vapaa-ajan harrastuksiinsa kaikki ovat suhteellisen tyytyväisiä, mutta rajoitteet ovat myös selviä. Santeri harrasti alakouluikäisenä joukkuelajeja, erityisesti jalkapalloa. Pikkuhiljaa pelaajien määrä pieneni, ja lopulta Santerin olisi pitänyt liittyä itseään vanhempien ja vähemmän tuttujen joukkueeseen. Samalla olisivat menneet mahdollisuudet jakaa kyytejä samalta suunnalta kulkevien kanssa. Harrastus siis päättyi syistä, jotka eivät liity Santeriin tai jalkapalloon juuri lainkaan.

Nuorten mukaan Ilomantsissa viihtyy, jos nauttii luonnosta. Kunnassa sijaitseva erämaajärvi Koitere on Suomen saalisvarmimpia kuhajärviä.

Paluu synnyinseudulle on mahdollista

Ammattikoulun opinnot edellyttävät väistämättä Joensuuhun muuttoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuoret sanoisivat Ilomantsille lopulliset hyvästit. Perheet jäävät synnyinseudulle, mutta nuoretkaan eivät sulje pois vaihtoehtoa, että palaisivat tulevaisuudessa sinne.

– Tämä on erinomainen paikka ihmiselle, joka pitää rauhasta ja hiljaisuudesta, sanoo Kim, joka kuvaa sietävänsä hyvin myös meteliä ja arvelee voivansa asua muuallakin.

Keskeistä valinnassa on se, tarjoaako paikkakunta nuorille töitä.

– Ainakin metsästyksen takia vietän Ilomantsissa varmasti pidempiä jaksoja, vaikken kokonaan muuttaisikaan, arvioi Santeri.

Emme vielä tiedä, mihin ilomantsilaisnuoret tulevaisuudessa asettuvat. Erään ysiluokkalaisen mielikuvissa toiveiden asuinpaikka saa kuitenkin jo raameja:

– Kun tuntuu oikealta, muutan jonnekin aukeaan, jossa ei ole paljon ihmisiä. Haluan siellä olevan metsää ja vuoristoa. Tahdon, että se on pieni kylä lähellä mutta kaukana.

Hiljalleen tunnelma lämpeni 

Kouluja on lakkautettu koko 2000-luvun ajan hurjaa vauhtia niin maalla kuin kaupungeissa. Ilomantsissa oli enimmillään 50 kyläkoulua, nyt ei enää yhtään. Väestö keskittyy asutuskeskuksiin, varsinkin nuori väestö. 

Tänä syksynä voimaan astuneen oppivelvollisuusuudistuksen myötä koulumatkojen ja -välineiden kustannuksia siirtyi opiskelijoilta koulutuksen järjestäjille ja Kelalle. Nyt kouluaan aloittavat ikäluokat ovat 2010-luvun hyvin pieniä ikäluokkia. Mitä tämä kaikki merkitsee peruskouluaan päättävien nuorten elämässä? 

Lastensuojelun Keskusliitto haluaa selvittää ja pitää esillä myös harvaan asuttujen alueiden nuorten näkökulmia ja kokemuksia. Koronarajoitusten keskelläkin liiton asiantuntijat pääsivät vierailemaan Ilomantsissa. 

”Tapasimme nelikon Pogostan koulun kirjastossa syyskuun toisena päivänä. Haastattelun jälkeen vietimme koko 9B-luokan kanssa kaksi oppituntia. Maskit, murre ja ujous tekivät keskustelusta alkuun hieman vaikeaa, mutta hiljalleen tunnelma lämpeni. Kuumimmillaan se oli illan suussa WhatsApp-ryhmässä, jonka loimme voidaksemme jatkaa keskustelua nuorten kanssa vielä tapaamisen jälkeen”, kertoo asiantuntija Ira Custódio Lastensuojelun Keskusliitosta. 

 Petri Paju