Ennakoi ja anna vaihtoehtoja
– Kova juttu on nyt Expectations Management!
Naureskellen tehty heitto on Tommi Koiviston. Hän viittaa bisnesjargonista väännetyllä sanaparilla lapsen kasvatukseen, täsmällisesti ottaen tilanteisiin, joissa voisi tulla ongelmia. Otetaan käytännön esimerkki.
– Kun haen tyttäreni päiväkodista, hän odottaa, että päästään viemään koira lenkille. Hienointa on, kun hän saa itse kävellä vieressä. Joskus hommasta pitää suoriutua rivakammin ja silloin tyttö istuu rattaissa. Aloitan valmistelun tähän jo päiväkodin pihassa kertomalla, että koira viedään ulos, mutta ”nyt sinä saat istua ja katsoa sitä rattaista”.
”On myös niitä hetkiä, kun lapsi tuntuu yrittävän ajaa vanhempansa järjiltään itsepäisyydellään ja tahtokohtauksillaan.”
Tommi Koivisto Isyyspakkaus-blogissaan.
Tilanteita ennakoimalla Koivisto on välttynyt monelta tyttären kiukkukohtaukselta ja oman malttinsa menetykseltä.
Koivisto tunnetaan ahkerana bloggaajana. Hän alkoi kertoa säännöllisesti tunnoistaan Isyyspakkaus-blogissaan yli kaksi vuotta sitten, kun vaimo tuli raskaaksi. Blogissa seurattiin isän elämää myös siinä vaiheessa, kun Koivisto jäi hoitovapaalle tuolloin kahdeksan kuukauden ikäistä tytärtä hoitamaan.
Hän on myös mukana Lastensuojelun Keskusliiton ruumiillisen kurituksen vastaisessa kampanjassa Tuntea saa. Teko on valinta.
Saako isiä raapia?
Kun Tommi Koivisto jäi kotiin vaimonsa töihin paluun jälkeen, hän ei kahlannut kasvatusoppaita tai pohtinut järjestelmällisiä strategioita arjesta selviämiseen. Hän oli ehtinyt elää vauvaperheen elämää iltaisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin.
– Kasvatusmenetelmistä on syntynyt jonkin verran keskustelua blogikirjoitusteni jälkeen, mutta en ole erikseen kysellyt keneltäkään neuvoja.
Koivisto sanoo, että hänen kotijaksonsa oli helpompi kuin vaimon. Tytär ei esimerkiksi nukkunut ensimmäisinä kuukausinaan päiväunia juuri lainkaan, mutta alkoi tarvita niitä kahdeksan kuukauden iässä.
Tyttö on nukkunut vauvasta asti yönsä hyvin, mistä isä on äärimmäisen kiitollinen.
– Pinna kiristyy välillä levänneenäkin. Voin vain kuvitella, millaista arki olisi monen valvotun kuukauden jälkeen.
Koivisto ymmärtää, että tiukassa paikassa väsynyt vanhempi menettää malttinsa. Häneltäkin toisinaan hihat palavat, ja silloin äänenvoimakkuus nousee. Tästä huolimatta hän ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa: aikuisella ihmisellä on oltava muita keinoja.
Hänen itsehillintänsä on erityisen kovalla koetuksella esimerkiksi silloin, kun pian kaksivuotias tytär raapii tai läpsii.
– Silloin otan tytön kädet tiukasti käteeni ja kysyn, saako isiä raapia. Odotan, kunnes tytär rauhoittuu ja sanoo, että ei saa raapia.
Toisinaan lapsen kiukkukohtauksen aikana hän siirtyy naapurihuoneeseen ja sanoo tyttärelleen, että ”rauhoitu sinä siinä, minä menen tuonne vähäksi aikaa odottamaan”.
Vaihtoehtoja käskyjen sijaan
Vanhemmat huomasivat nopeasti, että heidän tyttärellään on erittäin vahva tahto. Puolentoista vuoden paikkeilla tyttö oppi ilmaisemaan tahtoaan myös sanallisesti. Kun hän ilmoittaa haluavansa kävellä itse, hänen päätään ei niin vain käännetä. Näitä tilanteita varten tarvitaan Expectations Managementia.
Voit kävellä itse, mutta silloin on pidettävä kädestä kiinni.
Tommi Koivisto on huomannut myös, että lapselle kannattaa käskyjen ja kieltojen sijaan tarjota vaihtoehtoja: Voit kävellä itse, mutta silloin on pidettävä kädestä kiinni. Oletko mieluummin rattaissa vai pidätkö minua kädestä? Käveletkö potalle vai kantaako isi? Ruokapöytään hoputtaminen onnistuu kysymällä, puetko itse ruokalapun vai hoitaako isi sen.
Mutta on asioita, joista ei neuvotella. Äidin silmälaseja ei saa repiä päästä, koiraa ei saa raapia eikä pistorasioiden kanssa leikkiä. ”Kiukuttele vain, mutta tämä asia ei muuksi muutu.”
Ehdottomia kieltoja kuuluu päivään sen verran paljon, että Tommi pyrkii välttämään turhaa kieltämistä. Tytär saa levittää keittiönlaatikon tavarat lattialle, mutta ensin hänen on luvattava koota ne myös takaisin.
Koivisto huomauttaa, ettei halua kuulostaa siltä kuin lapsiperheen arki olisi yhtä kiukusta toiseen selviämistä, sillä näin ei todellakaan ole. Uhmia tulee ja menee, ja siinä välissä – ehdottomasti suurimman osan aikaa – pikkutytär on isänsä täydellinen hurmaaja.
www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus
Tukea vanhemmille
Yhä harvempi suomalainen hyväksyy lapsen ruumiillisen kurituksen kasvatuskeinona. Lastensuojelun Keskusliiton tuore selvitys kertoo, että 2000-luvun aikana sen hyväksyvien osuus vähentynyt 19 prosenttiyksikköä. Nykyään 15 prosenttia hyväksyy ruumiillisen kurituksen kasvatuskeinona. Lapsiperheiden vanhemmista kurituksen hyväksyy enää kahdeksan prosenttia.
Erityisasiantuntija Heikki Sariola Keskusliitosta toivoo, että väkivallasta päästäisiin kokonaan eroon.
– Myös tukistaminen ja luunapit ovat väkivaltaa, mutta siihen kuuluvat kaikki muutkin lasta alistavat tai nöyryyttävät teot. Niiden tilalle on etsittävä muita keinoja. Vanhemman aggressiivinen käytös vain lisää lapsen uhmaa, Sariola sanoo.
Hän ymmärtää, että väsyneenä maltin menettää helpommin kuin levänneenä. Tästä huolimatta aikuisen on jaksettava kantaa vastuunsa.
– Pienen lapsen turvallisuuteen liittyvät kysymykset eivät ole kasvatusongelmia eivätkä kurinpitokysymyksiä Turvallisuus on aikuisen vastuulla ja vaikka lapselle selitetäänkin vaarat, on häntä kuitenkin valvottava. Pientä lasta ei voi jättää leikkimään radan varteen tai rantaan valvomatta, vaikka vaarat olisi hänelle selitetty.
Sariola muistuttaa, että arkisista tilanteista kannattaa jutella muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa.
Positiivisia ratkaisuja ja vertaistukea saa myös Tuntea saa. Teko on valinta -kampanjasta, joka muistuttaa, että myös henkinen väkivalta on väkivaltaa. Aikuinen voi aina valita, miten toimii.
Kampanja on Lastensuojelun Keskusliiton, Ensi- ja turvakotienliiton sekä Emma & Elias -ohjelman yhteinen.
www.facebook.com/tunteasaa #tunteasaa
Yli 100 vuotta sitten
Lasten ruumiillisen kurittamisen lopettamista ajettiin jo Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Ensimmäiset aloitteet lainsäädännön muuttamiseksi tehtiin vuoden 1911 valtiopäivillä Kurittamisen lopettamisen tuli aluksi koskea valtion kouluja ja kasvatuslaitoksia, joihin sijoitettiin rikoksia tehneitä lapsia. Tuolloin sivistysvaliokunta totesi, että ruumiillinen rangaistus ”useimmiten vaikuttaa raaistuttavasti” ja ”kuolettaa häpeäntunteen” sekä piti oppilaat ”pelonsekaisessa jännityksessä”.
Kasvatuslaitosten osalta kurituskieltoa ei edistetty enää seuraavan vuoden aikana käydyssä eduskuntakäsittelyssä, vaikka kurituksen todettiin suurelta osin aiheuttavan rikoksien uusimista.
Vuonna 1914 anomus ruumiinrangaistuksen poistamiseksi hyväksyttiin.
Aamulehti uutisoi aiheesta 10.5.1914 seuraavasti:
”Antamassaan lausunnossa katsoi senaatti, että nykyinen rangaistusjärjestelmä on jonkun verran vanhentunut ja oli senaatti sitä mieltä, että rangaistusta koskevan lain julkaiseminen uudessa muodossa vaatii paljon aikaa ja työtä, jonka vuoksi on tarkoituksenmukaisempaa pyytää armollista käskyä ruumiinrangaistuksen poistamiseksi kouluista. Kenraalikuvernööri kannattaa täydellisesti senaatin mielipidettä.”
Tsaari Nikolai II suvaitsikin sitten kieltää ruumiillisen kurituksen valtion ylläpitämissä ja tukemissa oppilaitoksissa 6.6./24.5.1914. Kaksi päivänmäärää johtuu siitä, että toinen on gregoriaanisen ja toinen juliaanisen kalenterin mukaan.
Keskustelu ja aloitteet kurituksen lopettamiseksi katkesivat ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen ja kansalaissotaan jatkuakseen taas 1920-luvun alussa.
Tuolloin ruumiillisen kurituksen poistamista ajoivat erityisesti sosiaalidemokraattisen puolueen naiskansanedustajat. Heidän kritiikistään huolimatta ruumiillinen kuritus rikosoikeudellisena käytäntönä jatkui vuonna 1937 voimaan astuneen lastensuojelulain jälkeenkin. Tuona vuonna tuomioistuimet määräsivät kuritettaviksi 311 poikaa ja 17 tyttöä! Käytäntö päättyi vasta vuoden 1943 alussa.
>Timo Harrikari: Ruumiillinen kuritus lapsen rikosoikeudellisena seuraamuksena. Historiallista tarkastelua lainsäätämisasiakirjojen valossa. Nuorisotutkimus 2/2004.
Erkka Rautio
