Atte Ahokas kirjoittaa syntymättömien lasten tulevaisuudesta

Olen syntynyt vuonna 2003. Minun ikäiseni suomalaismiehen elinajanodote on 75,1 vuotta eli voin hyvinkin nähdä vuoden 2078. Tänä vuonna syntyvien suomalaisten keskimääräinen elinajanodote on noin 82 vuotta, eli heidän voi olettaa elävän 2100-luvun puolelle.

Miltä mahtaa 2100-luvun maailma näyttää? Ei kovin valoisalta. Ilmastokriisi ja luontokato uhkaavat elämän perusedellytyksiä. Jos isoa suunnanmuutosta ei tehdä, voimme olettaa jo nykyistenkin sukupolvien näkevän ennennäkemättömiä mullistuksia, jotka johtavat nälänhätiin, pakolaisuuteen, sairauksiin ja poliittisiin kriiseihin. Itseasiassa kuulostaa siltä, että olemme jo tuon tulevaisuuden eteisessä…

Suomessa on totuttu ajatukseen siitä, että lapset elävät vanhempiaan pidempään ja heitä varakkaammin. Tästä tulee loppu, jos emme muuta ajatuksiamme siitä, millaista on hyvä elämä, ja ala suunnitella yhteiskuntaamme pidempi ajanjakso mielessä.

2100-luvun maailmassa hyvinvointi ei voi perustua materiaalisen kulutukseen, hienoon autoon, lomalentoihin ja isoon fossiilisella energialla lämpenevään asuntoon. Jos haluamme luoda muutoksen, meidän täytyy pystyä kuvittelemaan parempia tulevaisuuksia.

Mitä jos hyvinvointi perustuisi yhdessä olemiseen ja tekemiseen, vaihtamiseen, taiteeseen ja koulutukseen sekä toisista, niin ihmis- kuin toisenlajisista tovereistamme, huolehtimiseen?

Ihmisen ei tarvitsisi omistaa autoa, sillä kunnollinen julkinen liikenne, pyöräily ja jakamistalouteen perustuvat yhteisautot takaisivat riittävät liikkumismahdollisuudet. Fossiilivapaa energia tuotettaisiin hajautetusti ja oppisimme käyttämään sitä kohtuullisemmin ja järkevämmin. Uusia tavaroita ja vaatteita ei tarvitsisi koko ajan ostaa, vaan niitä korjattaisiin ja arvostettaisiin.

Eläimiä ei syötäisi eikä luontoa tuhottaisi, vaan ne nähtäisiin itseisarvollisina osina elonkehää ihmisen ohella. Ihmiset työskentelisivät vähemmän, jolloin työ jakautuisi tasaisemmin, ja aikaa riittäisi enemmän, vaikka lomailuun rennosti raiteilla maata pitkin.

Tulevaisuus, joka ei perustu fossiilitalouteen, jatkuvaan kasvuun ja ylikulutukseen, ei ole askeettinen dystopia, jossa kaikki joutuvat asumaan maakuopassa ja syömään pelkkiä nauriita. Se voi olla mielekäs ja nykyistä oikeudenmukaisempi tulevaisuus – jos vain teemme siitä sellaisen.

”Pelissä on paljon.”

Nykyiset lapset, vielä syntymättömät sukupolvet ja muunlajiset eläimet voivat vaikuttaa omaan tulevaisuutensa hyvin rajallisesti. He ansaitsevat hyvän tulevaisuuden, ja velvollisuus sen rakentamisesta on meillä kaikilla tämän hetken aikuisilla.

Miettiessämme tulevaisuutta heittäkäämme katseemme siis 2100-luvulle. Ei seuraavaan vuosineljännekseen, vaalikauteen tai vuosikymmeneen.

Tätä kolumnia kirjoittaessani maailman johtajat osallistuvat COP27-ilmastokokoukseen (cop27.eg), mutta valitettavasti heillä ei ole aikaisemmin ollut ja tuskin nytkään on rohkeutta elämän puolustamiseen.

Siihen tarvitaan minua, sinua, ihan jokaista. Meillä on moraalinen velvoite luoda tulevaisuus, jossa yksikään lapsi ei kuole nälkään tai joudu pakenemaan kodistaan sen takia, että me olimme liian välinpitämättömiä välittääksemme hänen tulevaisuudestaan.

Atte Ahokas on Helsingissä asuva opiskelija ja ilmastoaktivisti FridaysForFuture-liikkeessä.