Äidin tuska

”Tyttärenne myöhästyi aamulla koulusta.”

”Nur unohti läksynsä.”

”Tyttäresi ei osallistunut tänään tunnilla.”

Wilma-sovellukseen kolahteli viestejä, mutta Nurin äiti Nora ei jaksanut reagoida niihin.

Hänellä oli isompia murheita: hän oli huolissaan esikoisestaan, 16-vuotiaasta Jamilasta, joka oli jäänyt erossa isälleen ja asui edelleen Bagdadissa. Viimeksi edellispäivänä tytär oli itkenyt puhelimessa ja kertonut, etteivät hänen asiansa olleet hyvin.

Pahin pelko käy toteen

Oli kulunut 3,5 vuotta siitä, kun Nora oli tullut uuden miehensä Awadin ja heidän yhteisten lastensa, Nurin ja Jamelin, kanssa pakolaisina Irakista Suomeen.

Elämä oli lähtenyt hyvin käyntiin uudessa maassa. Perhe asui ensin pienemmällä paikkakunnalla, jossa syntyi kuopus Kamli.

Nyt Nora perheineen asuu pääkaupunkiseudulla. Heille on myönnetty pysyvät oleskeluluvat. Vaikka Nora ja Awad olivat päätyneet avioeroon, arki on pysynyt melko samanlaisena. Isä hoitaa lapsia melkein päivittäin Noran luona.

Noran huoli esikoistyttärestään Jamilasta alkoi pian Suomeen tulon jälkeen. Ensin äiti ei meinannut saada yhteyttä tähän. Kun Nora viimein pääsi puhumaan puhelimessa Jamilan kanssa, selvisi, ettei tämä ollut turvassa isän ja äitipuolen kodissa. Tytön neljä velipuolta ahdistelivat häntä, ja äitipuoli löi. Tieto murskasi Noran.

– Kolmasluokkalaisen koulunkäyntimurheet tuntuivat mitättömiltä, kun Jamilan kohdalla kysymys oli niin paljon isommasta, hänen elämästään. Olin täysin lopussa. Pelkäsin, mitä tapahtuisi, Nora kertoo.

Hän oli yrittänyt puhua viranomaisille tyttärensä hädästä ja tehnyt maahanmuuttovirastoon hakemuksen tämän saamisesta Suomeen, mutta Migristä ei kuulunut vastausta. Nora ei tiennyt enää, mitä voisi tehdä esikoisensa auttamiseksi. Hän tunsi itsensä voimattomaksi ja masentuneeksi. Päivät kuluivat, ja tyttären kärsimys jatkui.

Kulttuuritulkki saa äidin luottamuksen

”Kulttuuritulkkaukselle on tosi kova tarve kouluissa ja päiväkodeissa”, sanoo ohjaaja Ala Saeed Noran perheen luona, jota hän pääsi auttamaan viime vuonna.

Koulussa oli pantu merkille selkeä muutos Nurin käytöksessä. Aiemmin innokas ja ahkera koululainen oli muuttunut muutamassa kuukaudessa tosi väsyneeksi. Hän oli alkanut jäädä muista jälkeen, eikä pystynyt keskittymään koulutyöhön.

Helmikuussa 2019 koulusta päätettiin ottaa yhteyttä Suomen Pakolaisavun Linkki-hankkeeseen ja pyytää apua. Hanke oli tullut tutuksi henkilökunnalle koululla pidetyssä infossa.

Saatuaan avunpyynnön ohjaaja Ala Saeed kiirehti järjestämään koululle tapaamisen, johon hän kutsui mukaan Nurin sekä tämän äidin ja opettajan.

– Kun tapasin Noran ensimmäistä kertaa, näin masentuneen naisen. Vaikka hän oli luokassa, hänen ajatuksensa olivat jossain muualla, Ala kuvaa.

– Arabiaksi sanomme, että lapsi on kuin sisäelin. Jos lapsella on jokin hätä, tunne on kuin sydäntä riistettäisiin. Näin, että Noralla oli jokin suuri taakka.

Tapaamisessa Nur viimein kertoi, miksi hän on niin väsynyt. Hän sanoi puhuvansa iltaisin Skype-puheluita isosiskonsa kanssa, jotta sisko jaksaisi.

Alata liikutti 11-vuotiaan vastuuntunto. Vaikka tyttö oli pieni, hän tuki siskoaan ja koki, että hänen tukensa kannatteli siskoa ja oli elintärkeää tämän jaksamiselle.

– Kuunnellessani Nuria ymmärsin nopeasti, ettei hänen koulunkäyntinsä muuttuisi ennen kuin koko perheen tilanne helpottuisi.

Äidin ystävä apuun

Jamilan Suomeen tulon jälkeen äiti on hukuttanut tyttärensä herkkuihin. ”Ensimmäisenä aamuna tein hänelle hänen toivomuksestaan sokerilla päällystettyjä leipiä. Yleensä niitä tehdään ihan pienille lapsille.”

Ala kysyi Noralta, saisiko hän olla yhteydessä Migriin esikoisen asian takia. Äiti suostui.

– Olin jo niin huonossa kunnossa, että olin alkanut kääntyä sisäänpäin. En enää luottanut ihmisiin, mutta Ala oli poikkeus. Meille syntyi heti yhteys, Nora sanoo.

Selvisi, että maahanmuuttovirastosta oli lähetetty lisäselvityspyyntö, mutta Nora ei ollut ymmärtänyt suomenkielistä viestiä. Äitiä neuvottiin, että Jamilaa voitaisiin auttaa, jos saataisiin todisteita velipuolten ja äitipuolen käytöksestä.

Nora keksi, että hänen Bagdadissa asuva ystävänsä voisi ehkä auttaa. Näin kävikin: nainen meni vierailulle Jamilan taloon ja kuvasi videon häirintätilanteesta.

Kun suomalaiset viranomaiset näkivät videon, asiat lähtivät etenemään vauhdilla. Jamilaa pyydettiin saapumaan Suomen suurlähetystöön Ankaraan, Turkkiin haastatteluun, jotta hänelle voitaisiin myöntää turvapaikka.

Hänen saattajakseen tarvittiin kuitenkin aikuinen omainen. Tällä kertaa apuun tuli Noran äiti, Jamilan isoäiti. Heinäkuun alussa hän ja Jamila matkustivat Turkkiin Noran heille lähettämillä matkalipuilla.

– Äidilläni on syöpä. Lääkäri antoi hänelle luvan vain kolmen päivän matkaan. Onneksi Pakolaisavun kumppanijärjestön kautta Jamilalle löytyi vapaaehtoinen, joka asui hänen kanssaan Turkissa ne kaksi viikkoa, jotka vaadittiin, että asiakirjat saatiin valmiiksi.

26. heinäkuuta 2019 koitti vihdoin suuri päivä: Jamila saapui Turkista Suomeen, eikä Nora voinut muuta kuin itkeä lentokentällä.

– Ensimmäiset päivät halusin pitää Jamilan ihan vierelläni. Kaverini kysyi, voisiko hän ottaa tytöt mukaan retkelle, mutta sanoin, etten uskalla päästää Jamilaa näkyvistäni, sillä pelkäsin menettäväni hänet uudelleen.

Nora ei halunnut yölläkään päästää Jamilasta irti, joten hän nukkui tyttö kainalossaan.

Lopulta tytär sanoi, että ”äiti lakkaa itkemästä, kaikki on nyt hyvin. On itketty niin monta kuukautta, että nyt haluan jotain muuta”.

Silloin Nora tajusi, että hänen pitäisi siirtyä elämässä eteenpäin.

Uusi elämä

Tänään Noran ja lasten kotona on rauhallista. Nur ja Jamel, 7, ovat koulussa, ja Kamli, 4, on päiväkodissa. Äiti on pyytänyt vapaata suomen kielen kurssiltaan haastattelun takia.

Jamilakin on jäänyt kotiin erikoispäivän takia, Nora pyytää häntä tarjoamaan meille kahvia.

– Nur lähtee nykyään iloisena kouluun. Hänen opettajansa sanoi, että hän on muuttunut tyttö, Nora kertoo puoliksi suomeksi, puoliksi englanniksi.

Jamila on aloittanut valmistavan luokan samassa koulussa sisarustensa kanssa. Hän kertoo saaneensa jo parhaan kaverin koulussa. Hän on oppinut kymmeniä sanoja suomeksi, ja matikan tehtävät tuntuvat erityisen kivoilta.

On hienoa, että kouluun saa laittaa päälle mitä vain, sillä Irakissa käytettiin uniformua. Uutta oli alkuun myös se, että tytöt ja pojat käyvät samaa koulua.

Myös Nora on ottanut harppauksen suomen kielen opinnoissaan. Tänä vuonna hänen haaveenaan onkin hakea kansalaisuutta ja suorittaa kielikoe.

– Ystävät sanovat, että näytän nykyään hyvältä. Vuosi sitten näytin tosi sairaalta – olin kipeä huolesta ja surusta, kun en voinut unohtaa Jamilan asiaa hetkeksikään. Silloin ei tullut nukuttua eikä syötyä.

Nora sanoo, että hän jaksoi vain istua sohvalla. Suihkuun menokin tuntui liian vaativalta. Mutta kun lapset palasivat koulusta ja päivähoidosta, piti jaksaa esittää, että kaikki on hyvin.

Nyt asiat ovat toisin, ja äidillä riittää virtaa. Hän on rohkaistunut autoilemaankin, ja Awad antaa hänen lainata autoaan.

Perheellä on myös uusia rutiineja. Kerran viikossa mennään ulos syömään, ja kerran viikossa äiti vie lapset uimaan. Nora aikookin ilmoittaa kaikki lapsensa kaupungin uimakouluun.

Ala ja Nora ystävystyivät kriisikevään aikana, ja yhteydenpito on jatkunut Jamilan pelastumisen jälkeenkin.

Noraa alkaa itkettää, kun hän sanoo:

– Olen niin kiitollinen sinulle, Ala. Kun näen Jamilan täällä kotona, näen koko ajan sinutkin.

Alan mielestä tapaus todistaa, miten tärkeää on, että ammattilaiset – opettajat, Migri ja järjestöjen työntekijät – kuuntelevat toisiaan ja toimivat yhdessä.

– Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Silloin asiat menevät eteenpäin.

Perheen jäsenten nimet on muutettu.

Linkki-hanke kuuluu Lastensuojelun Keskusliiton koordinoimaan Kaikille eväät elämään -avustusohjelmaan.

Kulttuuritulkkaus?

Kulttuuritulkkauksen ideana on, että sanoille ja käsitteille annetaan syvempi merkitys.

Sen sijaan, että käännettäisiin suomea sanasta sanaan, asioita – esim. suomalaista yhteiskuntaa ja koulua – avataan laajemmin ja sanoille annetaan isompia kulttuurisia merkityksiä.

TOP 3

Mitä Suomesta useimmiten tulkitaan? Annetaan Suomen Pakolaisavun Linkki-hankkeen ohjaajan Ala Saeedin kertoa.

Kummankin vanhemman kuuluu tukea lasta koulutyössä.

Moni arabiankielinen isä sanoo:

”Annan vaimolleni kaiken vallan huolehtia lasten koulunkäynnistä. Minulle ei ole siihen voimia tai aikaa työn ohessa, enkä halua Wilma-tunnuksia”.

Silloin vastaan aina, ettei se ole hyvä asia:

”Olet lasten isä ja sinulla on rooli heidän elämässään. Sinäkin olet huoltaja. Vaikka vaimosi tällä hetkellä on kotona, tulevaisuudessa hänkin on mukana työelämässä ja teidän pitää kummankin huolehtia lasten kasvatuksesta.

Niin täällä Suomessa tehdään.

Kyse on omista lapsistasi. Jos muuhun ei ole aikaa, kysy edes päivittäin lapsilta, menikö koulussa hyvin. Se vie vain 10 minuuttia.”

Lastensuojelu auttaa perheitä.

Lastensuojelu ymmärretään usein väärin. Moni vanhempi on kuullut puskaradiosta, että jos kotona metelöidään tai puhutaan liian kovalla äänellä, lastensuojeluviranomaiset tulevat ja hakevat lapset pois. Sanomme:

”Ei, olette ymmärtäneet väärin. Lastensuojelun idea on auttaa ja tukea perheitä”.

Sitten mietitään yhdessä, miten perhettä voisi auttaa, jos esimerkiksi äiti on liian väsynyt.

Silloin vanhemmat sanovat, että tuo kuulostaa hyvältä.

Erityisluokka on hyvästä.

Monet vanhemmat pelästyvät, kun heille kerrotaan, että lapsen pitäisi siirtyä erityisluokkaan tai pienryhmään.

”Meidän lapsi ei ole hullu, hänellä ei ole ongelmia”, he sanovat ja saattavat kieltäytyä allekirjoittamasta suostumusta.

He eivät tiedä, mikä erityisluokka on tai mitä on erityistuki.

Kerromme vanhemmille:

”Se on hieno mahdollisuus, sillä erityisluokka auttaa menestymään opinnoissa. Lapsi voi päästä tulevaisuudessa opiskelemaan samoihin paikkoihin kuin luokkakaverinsa, jos hän saa tukea koulunkäyntiinsä”.

Silloin vanhemmat sanovat aina heti:

”Anna paperit, niin allekirjoitamme ne”.