ACElife-tutkimushanke paneutuu haitallisiin lapsuudenkokemuksiin ja siihen, miten niitä voi ehkäistä

Näitä tärkeitä kysymyksiä ratkotaan isossa ACElife-tutkimushankkeessa, joka käynnistyi vuoden alussa (acelife.fi). Tutkijat paneutuvat haitallisiin lapsuudenkokemuksiin ja siihen, miten niitä voi ehkäistä ja mitä on tehtävissä, jos yhteiskunta epäonnistuu.

Tutkimuksessa kartoitetaan haitallisten lapsuudenkokemusten piirteitä ja niiden vaikutuksia myöhempään elämään sekä sitä, miten lastensuojelu, peruspalvelut tai kolmannen sektorin palvelut pystyvät ehkäisemään ikäviä kokemuksia.

Tutkijat käyttävät viranomaisrekistereistä yhdistettyä satojentuhansien suomalaisten aineistoa. Siihen kuuluvat vuodelta 2000 kaikki alle 15-vuotiaat ja saman talouden aikuiset sekä muualla asuvat biologiset vanhemmat. Aineisto mahdollistaa esimerkiksi vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä lapsen kokeman väkivallan yhteyksien tarkastelun.

Käytössä on satojentuhansien suomalaisten aineistoja.

Palvelujen vaikuttavuutta perataan muun muassa kysymällä kodin ulkopuolelle sijoitetuilta lapsilta, millaista on laadukas sijaishuolto.

Lisäksi selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, saavatko lapsi ja perhe apua avohuollon tukitoimista vai johtaako asiakkuus lapsen huostaanottoon.

Tietoa saadaan myös siitä, mitä erityisvaatimuksia rikoksesta epäillyn alaikäisyys asettaa esitutkinnalle. Jotta lapsen asema paranisi, lainsäätäjät ja -soveltajat saavat tutkijoilta ohjeistuksia.

Yhdessä lasten ja nuorten kanssa

ACElife-hanketta johtaa kriminologian dosentti, tutkimusjohtaja Noora Ellonen Tampereen yliopistosta. Hän tutkii hankkeessa lasten osallisuuden edistämistä.

Ellosen mukaan kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lapsia pitäisi osallistaa heidän palvelujensa kehittämisessä, mutta Suomessa heitä ei juuri ole kuultu. ACElife yrittää korjata asian.

– Suomi reagoi usein hitaasti lasten ja nuorten ongelmiin. Tämä heijastaa palvelujärjestelmän epäkohtia, ei työntekijöiden taitamattomuutta. Haluan tutkimuksemme edistävän sitä, että yhteiskunta reagoisi ketterämmin, Ellonen sanoo.

Oikeuspsykologian dosentti Taina Laajasalo täydentää, että tutkimushavainnoista viestitään koko hankkeen ajan sekä palvelujen kehittäjille että lapsille ja nuorille. Laajasalo on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija.

Myös Laajasalo painottaa osallisuuden tärkeyttä. ACElife etsii tapoja, joilla lapset voisivat koko hankeajan aidosti osallistua hankkeeseen.

– Kaikessa lapsia ja nuoria koskevassa pitäisi toimia heidän kanssaan. Hankkeessamme lapset tuottavat tutkimusaineistoja, esimerkiksi chat-keskusteluja. Kun saamme tuloksia, kysymme, mitä lapset niistä ajattelevat, Laajasalo kertoo.

Monialaisesti ratkaisuihin

Taina Laajasalo kiteyttää, että alan tutkimuskirjallisuudessa lasten haitalliset kokemukset jaetaan kolmeen pääsyyhyn: väkivaltaan, laiminlyöntiin ja huonoihin kotioloihin. Näihin sisältyy monentyyppisiä kokemuksia, esimerkiksi henkistä väkivaltaa, huoltajan päihdeongelmia ja huoltajan vankeustuomioita.

– Jos lapselle kertyy monia haitallisia kokemuksia, esimerkiksi psyykkisten ja fyysisten sairauksien, rikollisuuden ja itsetuhoisuuden riskit kasvavat.

ACElifessä Laajasalo johtaa tutkimusta, jossa arvioidaan Ensi- ja turvakotien liiton maahantuomaa menetelmää, joka on suunnattu väkivaltaisissa perheissä eläville. Tavoitteena on lopettaa vanhempien lapsiin kohdistama väkivalta sekä parantaa vanhempien ja lasten vuorovaikutusta.

Juuri tätä menetelmää arvostaa Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Annukka Paasivirta. Liitto on yksi ACElifen sidosryhmistä.

– On syytä myös tutkia, miten ylisukupolvinen huono-osaisuuden ketju katkaistaan, Paasivirta sanoo.

Yleensäkin hän uskoo, että monipuolinen ACElife tuottaa laadukasta tutkimusta ja toimivia ratkaisuja lastensuojeluun.

ACElife-hankkeessa Taina Laajasalon tutkijaryhmä arvioi myös ryhmätoimintaa, jossa perhekeskukset tarjoavat ulkomaalaistaustaisille vanhemmille tukea. Kyseessä on THL:n kehittämä menetelmä, joka pyrkii lisäämään vanhempien luottamusta palveluihin.

Laajasalo johti aiemmin Barnahus-hanketta (thl.fi), joka tehostaa väkivaltaepäilyselvityksiä sekä väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa. Hankkeen avainsana on monialaisuus. Lapsiin kohdistuvia väkivaltaepäilyjä ratkovat yhdessä poliisi, terveydenhuolto, lastensuojelu ja syyttäjä.

Monialainen esiselvittely alkaa, kun vähintään epäillään tapahtuneen jotakin pahasti haitallista. Laajasalo arvostaa tätä, mutta tähdentää, että riskejä on myös ehkäistävä jo ennen epäilyn syntymistä.

Hyvän pitäisi levitä

Niin Barnahus- kuin ACElife-hankkeessa myös kerätään tietoa ja seurataan työn vaikuttavuutta. Näin selvitetään työn vahvuuksia ja heikkouksia.

– Aina pitäisi tutkia, toimiiko uusi työmalli. Kentän hankkeisiin pitää myös sitouttaa johdosta alkaen koko henkilöstö. Kaikkien pitää ymmärtää, jos uusi menetelmä muuttaa työajan käyttöä tai jos tarvitaan työnohjausta, Taina Laajasalo sanoo.

Hänestä hankkeiden viemisestä rakenteisiin puhutaan paljon, mutta sen toteuttamisessa kaikilla on paljon oppimista.

Barnahus-työssä esimerkiksi väkivaltaepäilyjä esiselvitetään monialaisesti jo 14 alueella. Siitä huolimatta hyvät käytännöt eivät aina leviä ympäri Suomen.

Annukka Paasivirta kaipaa kansallista kehittämistä.

– Suomessa satsataan vähäisesti lastensuojelun kehittämiseen. Kun Suomi on iso ja pitkä maa, hyvinvointialueiden johtajat ja lastensuojelun kehittäjät eivät juuri kohtaa, hän arvioi.

Lastensuojelu edellyttää myös eettistä pohdintaa.

Paasivirta arvelee, että kärsivällisyyttäkin tarvitaan nykyistä enemmän. Kehittämishanke kestää tyypillisesti pari vuotta, mutta sen seuranta jää vähäiseksi. Siksi yleensä ei tunnisteta, miksi hyväkään käytäntö ei juurru.

Toisaalta Paasivirta sanoo, että tietoa hyvistä käytännöistä kertyy niin paljon, että pääasiat pitää tehdä ymmärrettäviksi.

– Lastensuojelu edellyttää myös eettistä pohdintaa. Miten hankkeista ja tutkimuksista uutisoidaan niin, että saavutetaan hyviä tuloksia eikä leimata lisää? Paasivirta miettii.

Näyttöä hoitomalleista

Taina Laajasalo toteaa, että valtakunnallisesti levitetyt vanhemmuuden tuen muodot lapsen käytösongelmien ratkaisemiseksi on pätevissä tutkimuksissa todettu vaikuttaviksi. Näihin kuuluvat kaksi Turun yliopiston levittämää menetelmää.

Voimaperheet (utu.fi) on suunnattu alle kouluikäisten käytösongelmien hoitoon ja Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmä (kasvuntuki.fi) 3–12-vuotiaiden käytöshäiriöiden ehkäisyyn ja niiden hoitoon.

– Näistä menetelmistä tiedetään, että lapsen käyttäytymistä voi parantaa, kun vanhempia ohjataan oikein. Samalla perheen ilmapiiri paranee.

Kun Laajasalo valmistui psykologiksi yli 20 vuotta sitten, näyttöön perustuvia käytösongelmien hoitomalleja ei Suomessa juuri käytetty. Edistytty siis on, vaan ei tarpeeksi.

– Hyvä vanhemmuus vahvistuu, jos moniriskinen perhe saa esimerkiksi tunnesäätelykeinoja vaikkapa päiväkodin aloittamisvaiheessa. Jos tällöin onnistutaan estämään rankaisevaa kasvatusta, kuten kuritusväkivaltaa tai tavaroiden takavarikointia, se voi ehkäistä tulevaa väkivaltaa.

Laajasalo painottaa, että monien ehkäisytoimien hyvistä vaikutuksista on hyvää tutkimustietoa.

Hän kehuu neuvolapalveluita, jotka saavat pienten lasten perheisiin arvokkaan yhteyden. Neuvolassa esimerkiksi kysytään masennuksesta niin äidin raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen. Vaikka neuvolan vastaanottokäynnit ovat tärkeitä, tarvitaan myös perheisiin vietävää työtä. Raskaus- ja pikkulapsiajan räätälöidyistä kotikäynneistä on tutkimuksissa saatu vuosikymmenten näytöt.

– Jos perhe saa tarpeisiinsa räätälöityä tukea kotiin jo varhain, se ehkäisee niin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa kuin lapsen myöhempää rikollisuutta sekä parantaa äidin hyvinvointia, Laajasalo sanoo.

Monen tason ongelmat ja ratkaisut

Joskus lastensuojelu epäonnistuu, ja lapsi jopa kuolee väkivallan seurauksena. Taina Laajasalo edellyttää, että tapaukset selvitetään kunnolla, jotta niistä osataan ottaa opiksi.

Kun vakavista väkivallanteoista uutisoidaan, päättäjät ymmärrettävästi vaativat, että asia pitää korjata heti. Ehkäisevien toimien tuloksia voi kuitenkin usein joutua odottamaan monta vaalikautta.

Koskaan ei ole liian myöhäistä vaikuttaa myönteisesti.

– Monitasoisen ongelman ratkaisu vaatii monen tason toimia – myös niitä hitaasti tehonsa näyttäviä, Laajasalo muistuttaa.

Lasten ja nuorten pahoinvointi on esimerkiksi kouluterveys- ja lapsiuhrikyselyjen mukaan osin kasvanut, mutta Laajasalo korostaa myös toivon näkökulmaa.

– Onneksi tiedetään myös suojaavien kokemusten iso merkitys: Edes iso riski ei määrää ihmisen suuntaa mitenkään lopullisesti. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaikuttaa myönteisesti.

Mikä ACElife?

Monitieteisen tutkimushanke ACElifen (acelife.fi) nimessä ACE tulee sanoista Adverse, Childhood ja Experiences. Life viittaa siihen, että haitallisia lapsuudenkokemuksia ja niiden seurauksia tutkitaan koko elämänkaaresta.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke jatkuu ainakin vuoden 2025 loppuun.

Mukana ovat Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistot, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sidosryhminä Ensi- ja turvakotien liitto, Helsingin kaupunki, lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, oikeusministeriö, Osallisuuden aika ry , Poliisihallitus, sosiaali- ja terveysministeriö sekä SOS-Lapsikylä.

Hanketta esitellään 4.10. Turun Logomossa Lastensuojelun Keskusliiton Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® (lastensuojelupaivat.fi).