Tapaamispaikka on puolueeton tila lapsen ja etävanhemman kohtaamiselle

– Mikä on lapsen etu, kun exällä on mielenterveysongelmia? Se on hyvin ristiriitaista tapaamisten suhteen, pohtii kahden pikkupojan isä ja lähivanhempi.

Hänen poikansa ovat käyneet kahden vuoden ajan joka toinen viikko tapaamassa äitiään Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistyksen Tapaamispaikassa. Normaalioloissa lapset ovat olleet äitinsä kanssa kolme vuotta sitten, jolloin vanhemmilla oli vielä yhteishuoltajuus.

”Mikä on lapsen etu, kun exällä on mielenterveysongelmia?”

Ongelmien taustalla ovat äidin mielenterveysongelmat, vaikea ero ja pitkittynyt huoltajuusriita. Isä sanoo traumatisoituneensa tapahtumista ja kantaa huolta myös vaikeita asioita kokeneiden poikiensa henkisestä jaksamisesta. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että lapset säilyttävät kontaktin äitiinsä.

Hän vie poikiaan Tapaamispaikkaan, muttei halua itse nähdä lasten äitiä.

– Aluksi tapaamiset olivat valvottuja, mutta lasten äidin terveydentilan kohennuttua tapaamiset ovat viime aikoina olleet tuettuja.

Valvotuissa tapaamisissa on mukana työntekijä. Tuetussa tapaamisessa työntekijä huolehtii tapaamisen aloituksesta ja lopetuksesta, mutta muuten vanhempi ja lapsi viettävät aikaa keskenään. Tarvittaessa järjestetään myös ”valvottuja vaihtoja”, jolloin vanhemmat voivat välttyä kokonaan toistensa näkemiseltä. Tätä varten talossa on kaksi sisäänkäyntiä.

Molemmat vanhemmat ovat arvokkaita

Tapaamispaikka sijaitsee Kotkassa merenrannalla vanhan Höyrypanimon pihapiirissä idyllisen puutalon valoisassa huoneessa. Tykötarpeet kertovat, että paikalla käy hyvin eri-ikäisiä lapsia. Ilmapiiri onkin tärkeä, sillä se saattaa painautua lapsen tunnemuistiin loppuelämän ajaksi.

– Joissain tapauksissa tämä saattaa olla ainoa paikka, jossa lapsi tapaa vanhempaansa lapsuudestaan 18-vuotiaaksi asti, tapaamisohjaajat Hannele Mäkelä ja Marita Vanhala kertovat.

Tapaamispaikassa lapsi ja etävanhempi voivat kohdata turvallisesti, jos normaaleissa tapaamisissa on kehkeytynyt ongelmia. Erotilanteet koettelevat joskus rankasti vanhempia, ja kriisissä vanhemmuus voi joutua väliaikaisesti hukkaan.

Johanna Hiukka on toistaiseksi mukana, kun hänen nuorin sijaislapsensa käy tapaamassa biologista äitiään. Isommat sijaislapset pärjäävät vanhempiensa kanssa jo keskenään.

– Tarkoitus on rauhoittaa akuutti tilanne niin, ettei lapsi joudu riidan väliin. Kun ero voidaan hoitaa hyvin ja vanhemmat oppivat toimimaan yhdessä, lapsi kyllä selviää, Vanhala toteaa.

Lähtökohtana on tieto siitä, että pitkittyneet eroriidat vaurioittavat lasta. Ja onpa vanhempi millainen tahansa, lapselle hän on aina rakas.

Mäkelä ja Vanhala muistuttavat, että lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan näiden olosuhteista tai elämäntilanteesta riippumatta. Jos vanhempi rienaa toista vanhempaa, kokee lapsi sen loukkaukseksi omaa identiteettiään kohtaan.

– Arvostamme täällä tasavertaisesti sekä etä- että lähivanhempaa ja välitämme sitä tunnetta lapselle. Tehtävämme on etsiä vanhemmuuden vahvuuksia: me katsomme vanhempien käsillä olevien ongelmien taakse.

Erokriisistä kärsivien ohella asiakkaina on mielenterveysongelmista sekä päihderiippuvuudesta kärsiviä vanhempia, joiden luokse lähivanhemman on vaikea luottaa lapsia. Tapaamispaikan promilleraja on nolla.

Tapaamisissa käy myös vankeja ja heidän lapsiaan. Jos toinen vanhemmista on joutumassa vankilaan, ohjaajat auttavat asian kertomisessa lapselle.

Sijaistytöt saivat kaksi äitiä

Tapaamispaikka on luonteva ympäristö, jossa sijoitetut lapset voivat tavata biologisia vanhempiaan.

Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistyksen Tapaamispaikka sijaitsee Kotkan vanhan Höyrypanimon pihapiirissä.

Johanna Hiukka on ollut sen asiakkaana jo kuusi vuotta.

– Meidän perheen kolme sijaislasta saattaisivat olla ilman biologisia äitejään, jos he eivät olisi voineet käydä täällä, hän kiittelee.

7- ja 12-vuotiaiden sisarusten biologisen äidin oli vaikeaa hyväksyä lastensa sijoitus ja hän oli hyvin vihainen viranomaisia kohtaan. Hänen oli myös vaikeaa ymmärtää sijaisäidin vahva asema tyttäriensä elämässä. Tytöt reagoivat tilanteeseen oireilemalla.

– Ensin äiti oli epävarma lasten kanssa, mutta oppi vähitellen ottamaan kontaktia heihin ja nykyisin hän jo huokuu iloa äitiydestä. On ihanaa, kun tytöt sanovat nykyisin, että heilläpä on kaksi äitiä! Hiukka sanoo.

Nykyisin hän jättää huoletta lapset tuettuun tapaamiseen biologisen äitinsä seuraan. Myös Hiukan nuorin, kaksivuotias sijaislapsi näkee äitiään Tapaamispaikassa. Hiukka on vielä toistaiseksi ollut aina mukana.

– Hänen äitinsä tarvitsee tässä vaiheessa paljon käytännön neuvoja ja opettamista lapsen kanssa, mutta uskon, että heidän suhteensa tulee kehittymään.

Kymenlaakson perhehoitajat ry:n puheenjohtajana Johanna Hiukka tietää, että monissa sijaisperheissä käydään läpi samoja ongelmia.

”Kun lapset ovat onnellisia, minäkin olen onnellinen.”

– Tämä on lapsille hyvä paikka luoda suhdetta biologiseen vanhempaan, sillä täällä voi leikkiä ja olla vapaasti. Ja paikalla on aina samat ihmiset, joille voi kertoa, jos on ollut vaikkapa kamala viikko. Tämä on antanut minulle sijaisäitinä paljon. Kun lapset ovat onnellisia, minäkin olen onnellinen.

Tapaamiset koskettavat kaikkia

Tapaamispaikan ohjaajat Marita Vanhala ja Hannele Mäkelä näkevät paljon onnistuneita, uudelleen eloon heränneitä lapsi-vanhempisuhteita.

Leikkimisen ja pelaamisen lisäksi Tapaamispaikassa saatetaan tehdä läksyjä, laittaa ruokaa, leipoa tai vaikka ulkoilla. Valvotuissakin tapaamisissa ohjaajat pyrkivät olemaan taka-alalla, jotta lapset ja vanhemmat kokevat olonsa mahdollisimman rennoksi.

– Kyllä tunnelma onkin välitön ja avoin puolin ja toisin, ohjaajat sanovat.

12 vuotta toimineessa Tapaamispaikassa käy vuorollaan kolmisenkymmentä perhettä. Perheet tapaavat yleensä pari kertaa kuussa, ja tapaamiset kestävät muutaman tunnin riippuen vanhemman ja lapsen jaksamisesta.

Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistys on panostanut viime vuosina avohoitoon. Kokemusten perusteella perheiden auttaminen heidän omista lähtökohdistaan toimii parhaiten.

– Pyrimme suojaamaan lapsen etua, joten tilannetta katsotaan aina lapsen näkökulmasta. Koetamme saada luonnolliset kotitapaamiset toimimaan, Hannele Mäkelä toteaa.

”On hienoa nähdä, kun lapsi, joka ei ole tavannut vanhempaansa pitkiin aikoihin, juoksee tätä kohti ja halaa oikein tiukasti.”

Ohjaajille parasta työssä on nähdä, miten vanhemmat, jotka eivät aluksi ole pystyneet minkäänlaiseen yhteistyöhön, ovat ryhtyneet hoitamaan lapsensa asioita juohevasti vailla ongelmia. Ja aina ilahduttaa, kun ohjaajat sattuvat näkemään tutun lapsen ja vanhemman luontevasti yhdessä kaupungilla tai harrastuksissa.

– On myös hienoa nähdä se ilo, kun lapsi, joka ei ole tavannut vanhempaansa pitkiin aikoihin, juoksee tätä kohti ja halaa oikein tiukasti.

Äidin kohtaaminen vaikuttaa lapsiin

Kahden pikkupojan isä sanoo, että Tapaamispaikka on ollut hyvin tärkeä hänen poikiensa äitisuhteen säilymiselle.

– Jos tätä mahdollisuutta ei olisi, en antaisi lasten tavata äitiään. Menemme näin jouluun asti, sitten istutaan taas alas lastensuojeluviranomaisten kanssa. Normaalit tapaamiset ovat tietenkin tavoite, mutta niihin minun on kyllä aika vaikea luottaa.

Isä on huomannut, että äidin kohtaaminen vaikuttaa poikiin. Kotiin palattuaan he saattavat riehua, minkä isä arvelee johtuvan äitiin liittyvistä, yhä käsittelemättömistä asioista.

– Meidän perheessä on ollut aina sellainen kulttuuri, että äidistä voi puhua. Yhteishuoltajuuden aikana he eivät silti hiiskahtaneetkaan, mitä äidin luona tapahtui. Nyt kun tapaamiset ovat turvallisissa olosuhteissa, pojat ovat alkaneet jutella äidistä.

Eroon saa tukea

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten Tapaamispaikkoja toimii jo 16 paikkakunnalla, ja niiden työntekijät ovat sosiaalialan ammattilaisia. Valvotut tapaamiset ovat viranomaisten määrittelemiä ja asiakkuudet perustuvat virallisiin tapaamissopimuksiin. Alkutapaamisessa molemmat vanhemmat haastatellaan erikseen ja perheen tilanne käydään läpi. Myös lapset tutustuvat paikkaan ja ohjaajiin ennen tapaamisten aloitusta.

Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä -työmuoto tarjoaa Tapaamispaikkojen lisäksi monenlaista muutakin tukea kuten Eroneuvo-tilaisuuksia ja Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmiä. Liitto korostaa vanhempien keskinäistä sovinnollisuutta, sillä toimiva ja hyvä yhteistyö ovat eron jälkeen merkittävä lapsen hyvinvointia suojaava tekijä.

Vanhempien eron kokee Suomessa vuosittain 30 000–40 000 lasta. Päätyy ero sitten yhteis- tai yksinhuoltajuuteen, lapsella on eron jälkeen aina kaksi vanhempaa, jotka molemmat ovat hänen näkökulmastaan yhtä arvokkaita.

– Vaikka parisuhde päättyy, vanhemmuus jatkuu, ja tämän oivaltamiseen vanhemmat tarvitsevat tukea, sanoo Ero lapsiperheessä -tiimin suunnittelija Päivi Hietanen.

Tuki on ensiarvoisen tärkeää, sillä ero on iso elämänkriisi, jossa aikuinenkin saattaa taantua ja lapsi on vaarassa joutua näkymättömäksi.

Vielä kymmenen vuotta sitten erojen yhteydessä puhuttiin lähinnä aikuisten selviytymisestä. Hietanen on hyvillään, että esille on noussut myös eron merkitys lapselle.

Yhteistyö ex-puolison kanssa on iso haaste, kun useimmiten päällimmäisenä ovat pettymys, viha ja muut kielteiset tunteet. Kun aikuinen tunnekuohuista huolimatta oivaltaa erotilanteessa lapsen näkökulman, hän pystyy paremmin myös työskentelemään yhteistyövanhemmuuden eteen.

– Vanhemman tulee tietoisesti ponnistella sen eteen, että vanhemmuus säilyy molemmilla aikuisilla, Hietanen toteaa.

Hän toivoo, että perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset eri tahoilla rohkaisevat vanhempia hakemaan tukea erotilanteeseen.

– On tärkeää kertoa vanhemmille, millaisia palveluja he voivat saada lapsilleen ja itselleen, ja että erosta voi selvitä.

Apua eroon? Palveluita tarjoavat järjestöt, kunnat, yhdistykset, seurakunnat ja yksityiset palveluntuottajat: apuaeroon.fi/palvelukuvaukset/

 

Lue myös: Yksinhuoltajan ei tarvitse pärjätä yksin

Lue myös: Lapset jäivät erossa yhteiseen kotiin