Hyppää sisältöön

Perhepalvelujen puutteet haittaavat työllistymistä

Suomessa on 120 000 yhden vanhemman perhettä, joista viidennes pienituloisia. Vielä 25 vuotta sitten yksinhuoltajaäidit olivat muuta väestöä yleisemmin mukana työelämässä. Nykyään yhden vanhemman perheiden työttömyysaste on kaksi kertaa keskimääräistä korkeampi.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Colourbox
Perhepalvelujen puutteet haittaavat työllistymistä

Mom with her 2 years old child cooking holiday pie in the kitchen to Mothers day, casual lifestyle photo series in real life interior

Yksi syy yksinhuoltajien huonoon työllistymiseen ovat riittämättömät lapsiperheiden palvelut, väittää Yhden vanhemman perheiden liitto tiedotteessaan.

”Sairauteni vuoksi tuskin pysyin pystyssä, vaikeuksia laittaa ruokaa tai vaihtaa vaippa 2- ja 5-vuotiaille, mutta kotipalvelua en saanut, koska tarttuva sairaus. Lastensuojelun sijoitusta on sen sijaan ehdotettu”, kuvailee liiton asiakaskyselyyn vastannut yksinhuoltaja tilannettaan.

Vuosi sitten tehtyyn kyselyyn vastasi noin sata yksinhuoltajavanhempaa. Yli puolet heistä ei edes tiennyt, että yhden vanhemman perheillä on sairastapauksissa subjektiivinen oikeus kuntien kotipalveluun, jonka maksu on tulosidonnainen.

YVPL vaatii kaikille lapsiperheille avoimia ja leimaamattomia tukipalveluja, joiden kehittämistyössä tulee kuunnella palvelujen käyttäjiä. Kuntien ja tulevien maakuntien tulee noudattaa lapsiperheiden palvelutarjontaa sääteleviä lakeja, ja lain rikkomukset pitää sanktioida.

Tiesitkö, että sairastuneella yksinhuoltajalla on oikeus kotipalveluun?

Lapsen tai vanhemman sairastuessa perheen pitää saada ympärivuorokautista kotipalvelua ilman perhettä leimaavaa lastensuojeluasiakkuutta. Toisaalta lastensuojeluasiakkuus ei saa olla este palvelujen saamiselle.

Riittävät kotipalvelut estävät yksinhuoltajavanhemman uupumusta. Ne ovat ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, joka tulee kunnille monin verroin korjaavaa lastensuojelua halvemmaksi. Tukea tarvitseville vanhemmille tulee myös olla tarjolla riittävästi tukiperheitä, joihin lapset voivat mennä viikonlopuiksi tai loma-aikoinaan.

>Lue myös: Perhetyöntekijä, kuin perheenjäsen

>Lue myös: Yksinhuoltajan ei tarvitse pärjätä yksin

>Yhden vanhemman perheiden liitto tiedotti toiminnastaan ja vaatimuksistaan kansainvälisenä yksinhuoltajapäivänä 21.3.

Lue painetusta lehdestä myös neljäs Tutkittua tietoa -artikkeli Dieselmoottorien päästöt aiheuttavat lapsuusiän astmaa.