Hyppää sisältöön

Kuukauden kirjat: Heppatietoa pienillekin lukijoille

Hevoskirja pitää pintansa, vaikka yleisilme on melko konservatiivinen. Nyt hevoset näkyvät myös kuva- ja selkokirjoissa.
Julkaistu
Teksti Ismo Loivamaa
Kuvat StockSnap ja kustantajat
Kuukauden kirjat: Heppatietoa pienillekin lukijoille

Kerrankin heppapoika

Heppapoika_kansi.inddJaana Levolan alakouluikäisille kirjoittamassa selkokirjassa Heppapoika monta hyvää asiaa on kohdallaan. Selkokielisiä hevoskirjoja tosiaan tarvitaan, ja Levola saa pieniin raameihin miellyttävästi mahtumaan sekä ponitietoutta että ystävyyttä.

Kaksoset Siri ja Jiri pääsevät Laukkasen talliin ponipäiville, vaikka Jiri miehekkäästi vastustaa hevosharrastusta. Mutta kun hän tutustuu talleilla Niilo-poikaan, kankeat asenteet saavat väistyä ja Jiri syttyy uudelle harrastukselle.

”Niin olenkin heppapoika, ja ylpeä siitä”, Jiri sanoo.

Realistisessa kertomuksessa myönnetään, että ponipäivät ja ratsastaminen ovat kalliita harrastuksia. Kaksosten työttömällä äidillä ei rahaa ole, ja ponipäivä uhkaa vaihtua keppihevosiin, elleivät isovanhemmat keksisi tarjota taloudellista apua. Tuoreessa hevoskirjallisuudessa ei enää ummisteta silmiä rahavaikeuksilta.

Keppariystävät

0117_kuukaudenkirjat_5Tiina Nopolan kirjoittaman ja Mervi Lindmanin kuvittaman Siiri-kuvakirjasarjan tuoreimmassa osassa Siiri ja Heppa Huoleton keppihevonen ei ole surkea korvike, vaan iso ilo. Siiri ja pikku-Otto askartelevat hyvillä mielin keppihevoset, mutta lähitienoon pari muuta lasta pitävät keppihevostelua vauvamaisena touhuna.

Päivänpaisteisesti kuvitettuun kirjaan mahtuu hilpeitä käänteitä ja onnellinen loppu: leikkiminen ei ujostuta pihan lapsia enää vähääkään, kun kaikki pääsevät nauttimaan keppareilla laukkaamisesta. Siiri-kirjassa yhdessä oleminen ja leikkimisen riemu ovat vahvasti esillä.

Poninäkökulma

0117_kuukaudenkirjat_4Ruotsalaisen Ingrid Flygaren kuvakirjassa Putti ja uusi ystävä (suomentanut Mirkka Hynninen) hevoset inhimillistetään hauskalla tavalla. Putti on tottunut olemaan ratsastuskoulun pienin poni, eikä siitä tunnu ollenkaan mukavalta, että talliin tunkee toinenkin shetlanninponi.

Keskenään sanailevat ponit eivät heti pääse yhteisymmärrykseen, mutta lopulta ystävyys tuntuu ihan luonnolliselta. Hevosten näkökulmaa seuraileva pienten lasten kirja on sydämellinen, mutta ei vähääkään imelä. Lapset näyttäytyvät tarinassa talvikauden päättäjäisissä, ja arkisuutta tulee myös koreilemattomista talvimaisemista.

Asiatietoa on ripoteltu sen verran tekstin lomaan, että hevosista kiinnostunut lapsi pysyy valppaana.

Pientä heppatietoa

0117_kuukaudenkirjat_2Margareta Nordqvistin Heppojen ABC -kirjan (suomentanut Marvi Jalo) avulla lapsi voi opetella sekä hevosrotuja että aakkosten kirjoittamista.

Puuhakirja on siis tarkoitettu pienille lapsille, jotka vasta perehtyvät hevosiin. Siitä huolimatta tietoaineksen ymmärtäminen edellyttää välillä kohtuullista pohjatietoa: mitä esim. tarkoitetaan sillä, että lipizzanhevonen ”osaa klassisen korkean koulun liikkeitä”? Lopussa olisi kernaasti saanut olla runsaammin selventäviä tietopaketteja.

Ristiriitaisuuksista huolimatta kirja johdattelee järjestelmälliseen tiedon omaksumiseen. Tärkeältä tuntuu sekin, että lastenkirja kannustaa kirjoittamisen alkeisiin.

Hevostytöt kamppailevat

0117_kuukaudenkirjat_3Tiina Tanskasen Hevostyttö Iitu -sarja on edennyt ripeästi viidenteen osaansa. Kovan onnen ori näyttää, millaisiin saavutuksiin hevostytöt voivat yksissä tuumin yltää. Iitu hoitaa edelleen omaa hevostaan, mutta aikaa alkaa viedä vanhan naisen omistama huonosti hoidettu ori. Kavereidensa kanssa Iitu haluaa taistella vanhalle hevoselle hyvän vanhuuden.

Tanskasen sarjassa on runsaasti hevoskirjojen perinteistä aineistoa keskenään kähisevistä nuorista alkaen, mutta vastapainona tarjoillaan miellyttävää kerrontaa ja nuorten aktiivisuutta. Hiukan tosin häiritsee se, että Alma-muorin repliikeissä vuorottelee välillä kirjakieltä lähestyvä puhetapa, välillä jotain ihan muuta.

Hevoskirjoissa on aina kyse suurista tunteista: hevostietämys, jännitys ja suru kietoutuvat yhteen. Kovan onnen orissa urhea kamppailu vaihtuu lopussa itkuun ja kauniiseen melankoliaan.

Määrätietoinen ponityttö

0117_kuukaudenkirjat_7Päivi Lukkarilan Valmennustalvi on kertomus kunnianhimoisesta Jasmiinasta, joka etenee oman Panda-poninsa kanssa aluevalmennettavaksi. Tallinpitäjä Anna tukee ja kannustaa, vaikka onkin tiukka ja vaativa.

Kirjassa on ratsastusasiaa vaikka millä mitalla, mutta lajin perinteiden mukaan myös torailevia tyttöjä, luhistuvia ystävyyssuhteita ja hankalia aikuisia.

”Ja onhan tietysti joka tytön haave tulla ratsastuskoululla järjestettäviin kilpailuihin omalla ponilla ja näyttää kaikille, kuinka taitavaksi on tullut”, Jasmiina tuumaa.

Mitenköhän 1970-luvulla olisi kommentoitu näitä oman ponin omistajattaria?

Valmennustalven loppuhuipennus lupaa paljon hyvää sekä Jasmiinan riitaiselle perheelle että harrastusrintamalle. Kirjailija ansioituu erityisesti hevosten psykologian ymmärtäjänä.

Miehen puhetta!

0117_kuukaudenkirjat_1Merja Jalo on suomalaisen hevoskirjallisuuden veteraani, jonka esikoisteoksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Yksistään Nummelan ponitalli -sarjaa on ilmestynyt vuosikymmenten mittaan lähes 90 osaa!

Suosikkisarjan uusimmassa osassa Salaperäinen huuto sydämentykytystä eivät aiheuta pelkästään koreat ponit, vaan myös leiriä vainoava aavekoira. Kevyt trillerimäisyys hyvinkin jo päihittää hevostietämyksen.

Keskustelu sujuu toisinaan teennäisesti, aavistuksen verran vanhanaikaisesti. Kirjassa leijuu myös tuhti pojat on poikia -atmosfääri. Kirjan henkilöistä varsinkin majuri tietää, mitä miehekkyys on. Kun ratsastuksen näännyttämä poika ilmoittaa ahmivansa ainakin viisi lautasellista, majuri reagoi tyytyväisenä: ”Miehen puhetta”.

Jo lähes 90 osaa Nummelan ponitallia!

Tuntuisi ehkä armollisemmalta, että kirjailija keskittyisi enemmän hevosiin kuin nuorten roolimalleihin!

 

Hevoskirja uudistuu

Kotimaiset hevossarjat päihittävät laajuudellaan mennen tullen kaikki nuorten dekkarisarjat. Sukupolvesta toiseen luetaan tutuista ponitalleista ilman, että kirjojen arvomaailmassa tapahtuisi kummoistakaan kehitystä. Se tuntuu surulliselta.

Heppakirjat ovat edelleen niin suosittuja, että niiden luulisi tutkijoitakin kiinnostavan. Hevoskirjoja möyhimällä löytyisi vanhoja kaavoja ja sitkeitä pinttymiä.

Uusi kirjailijapolvi tuo onneksi kirjoihin raikkautta ja tervetulleita kokeiluja esim. selkokirjallisuuden mahdollisuuksista alkaen. Kirjallisuudentutkimuksen olisi nyt korkea aika hypätä vauhtiin mukaan!

Näin naapurissa!

0117_kuukaudenkirjat_8Löysin lähikirjastostani Helsingistä upean ruotsinkielisen lasten- ja nuortenkirjaluettelon.

Sen on kustantanut Statens kulturråd, joka on Ruotsin kulttuuriministeriön alainen viranomainen.

76-sivuisen luettelon painosmäärä on peräti 400 000 ja se on jaossa mm. kirjastoissa, kouluissa ja kirjakaupoissa.

Asiantuntijat esittelevät hauskasti teemoittain useiden kustantajien kirjoja ihan pienten katselukirjoista teinien suosikkeihin.

0117_kuukaudenkirjat_9Luettelon käyttäjä voi arvioida lukemiaan opuksia sen sivuille tai täyttää vaikkapa huoneentaulun, jossa kertoo, miksi rakastaa kirjoja.

210 teosta esittelevästä katalogista löytyy runsaasti vinkkejä myös lasten vanhemmille.

Tässäpä oiva malli opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä suomalaiskustantajille!

Luettelo löytyy myös verkosta os.

www.kulturradet.se/bou-katalogen

Anu Jämsén