Siirry sisältöön
Perhe

Serkukset löysivät geenitestin avulla toisensa ja tiedon romanitaustastaan

09.04.2020 Tuija Siljamäki Laura Vesa

Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa

Serkukset Maria ja Marika löysivät toisensa vasta aikuisina, mutta näkevät nykyisin usein. Kummallakin on vain vähän elossa olevia sukulaisia, ja osa heistäkin on katkaissut yhteydet.

Maria halusi lapsena karata sirkukseen ja tunsi selittämätöntä kaipuuta ”Kasahastaniin”. Marika kertoi kavereilleen tummien piirteidensä johtuvan unkarilaisesta syntyperästä. Valtaväestön perheissä tyttöjen romanitaustaa pidettiin hävettävänä. Vasta aikuisena tehty geenitesti auttoi serkukset löytämään toisensa.

Marika mietti nelivuotiaana, miksi hän oli niin erinäköinen kuin muut perheenjäsenet. Hänellä oli tummat hiukset ja ruskeat silmät, kun muut perheenjäsenet olivat vaaleita. Myöhemmin koulussa hänelle rallateltiin ilkeää lorua. Pienellä paikkakunnalla hänen syntyperänsä oli julkinen salaisuus.

Äiti kielsi pitkään, että Marikan biologinen isä olisi romani. Tosiasiassa vanhemmilla oli ollut pikaromanssi, kun äiti oli 17- ja isä 15-vuotias. Samoihin aikoihin äiti oli tavannut valtaväestöön kuuluvan miehen, ja he menivät naimisiin. Äiti oli jo silloin raskaana, mutta väitti Marikan syntyneen keskosena.

Salaisuus paljastui isäpuolelle vasta, kun Marika oli 10-vuotias. Sen jälkeen tyttö sai tutustua biologiseen isäänsä ja tämän äitiin, Alinda-mummoon.

Mutta omassa perheessä häntä alettiin kohdella huonosti. Niin äiti kuin isäpuolikin joivat paljon. Kun Marika oli 14-vuotias, äiti sanoi, ettei siedä häntä enää silmissään. Marika joutui muuttamaan tätinsä luo.

Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa

Mariaa ja Marikaa luullaan usein siskoksiksi. ”Olemme saaneet toisiltamme valtavasti vertaistukea”, sanoo Marika. Portaalle hyppäsi myös Pörrö, joka on naisten pikkuserkun lemmikki.

Marian perheessä hänen romani-isästään ei juuri puhuttu, muttei se salaisuuskaan ollut. Isän puhelinnumero oli lankapuhelimen vieressä, ja hän sai soittaa isälle aina halutessaan. Hän jopa tapasi isänsä muutamia kertoja lapsena lyhyesti, mutta ilmeisesti äiti pelkäsi tämän kaappaavan Marian.

Maria askarteli biologiselle isälleen isänpäiväkortteja, joulukortteja ja kirjoitti kirjeitä. Kuusivuotiaana hän löysi ne kotinsa lipaston laatikosta. Äiti selitti, että isä oli palauttanut ne avaamattomina, mutta Maria epäilee, ettei niitä alun perinkään ollut lähetetty.

Isäpuoli oli adoptoinut Marian, mutta kohteli häntä kaltoin. Äiti sairastui vakavasti ja kuoli, kun Maria oli 10-vuotias.

Ennen kuolemaansa äiti oli valmistellut Marian pääsyn tuttuun sijaisperheeseen. Tyttö kasvoi 15-vuotiaaksi saakka hyvässä uskonnollisessa sijaisperheessä, jossa tunsi kuitenkin olevansa ulkopuolinen.

Sijaisperheessä Maria harrasti klassista balettia, soitti pianolla ja viululla klassista musiikkia, vaikka olisi halunnut karata sirkukseen. Salaa hän kävi notkumassa sirkuskoulun aulassa ja toivoi, että hänet pyydettäisiin mukaan säälistä.

Suunnittelin muuttavani Kasahastaniin, kun täytän 12. Aioin kävellä sinne ja houkuttelin kavereita mukaan.

Maria etsi biologisen isänsä 17-vuotiaana.

Toivoin löytäväni ihmisen, joka voisi kertoa kuka olen ja mistä tulen. Istuin hänen luonaan tunnin ja joimme kupin kahvia.

Marialla oli lyhyet hiukset ja hän haaveili mallin töistä. Isä oli tumma, raamikas mies, joka pukeutui perinteisen romanimiehen lailla.

He soittelivat ja kirjoittivat muutaman kerran. Mutta sitten isä kirjoitti Marialle ja kertoi, ettei halua tytärtä, joka rikkoo hänen tahtoaan vastaan. Marian olisi pitänyt hylätä haaveet mallin töistä, kasvattaa pitkät hiukset ja pukeutua pitkiin hameisiin, sillä nilkkoja ei saanut näyttää.

Vastasin hänelle, etten halua elämääni miestä, joka ykskaks 17 vuoden jälkeen haluaa määräillä, miten elän. Siihen loppui yhteydenpito. Emme tulleet toimeen, odotuksemme olivat niin erilaisia. En ollut hänen mielestään oikeanlainen, mutten minäkään jäänyt kaipaamaan häntä.

Sen jälkeen Maria ei edes yrittänyt etsiä sukulaisiaan, koska oletti kaikkien romanien olevan yhtä ehdottomia.

Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa


Marikalle on ollut järkytys huomata, miten paljon syrjintää romanit kohtaavat vielä nyky-Suomessa.

Marika kaipasi isää, joka olisi pelastanut hänet kaltoinkohtelulta.

Hän matkusti 17-vuotiaana Ruotsiin biologisen isänsä luo, joka oli siis Marian isän pikkuveli. Marika oli toki nähnyt isäänsä muutaman vuoden välein tämän vieraillessa Suomessa. Ruotsissa isä lykkäsi hänen käteensä luottokortin ja käski ostaa hameita. Marikan valtasi pakokauhu: hänet yritettiin istuttaa rooliin, johon hän ei halunnut. Kolmen kuukauden jälkeen hän suorastaan pakeni takaisin Suomeen.

Onneksi Alinda-mummon rakastava huolenpito korvasi isän menetyksen. Mummo antoi Marikalle itsenäisen, vahvan naisen mallin. Hän elätti perheen ja osti talon. Hermanni-vaari hoiti lapsia kotona.

Mummo oli saanut jostakin toisen pojantyttärensä Marian neljännen luokan koulukuvan ja ripustanut sen seinälleen. Marika katseli sitä aina mummolassa käydessään. Nuoremman serkun kuva muistutti huomattavasti hänen omaa koulukuvaansa saman ikäisenä.

Haaveilin, että näkisimme. Mummo oli välillä oikein vihainen siitä, ettemme saaneet tavata Mariaa. Valokuvasta tuli minulle miltei pakkomielle.

Kerran 2000-luvun alussa Marika matkusti Helsinkiin etsiäkseen Mariaa, mutta se oli toivotonta, sillä hän ei tiennyt edes serkkunsa sukunimeä.

Serkukset olisivat saattaneet jäädä ikuisesti kadoksiin toisiltaan, ellei Maria olisi pari vuotta sitten saanut joululahjaksi MyHeritage-geenitestipakettia. Sukulaisia alkoi selvitä. Löytyi serkku!

Marian viestin nähdessään Marika ei ollut uskoa, että vihdoin se tapahtui. Serkukset alkoivat ensin viestitellä ja sitten soitella toisilleen, eikä puheelle tullut loppua.

Me oksensimme koko henkilöhistoriamme toisillemme, Maria muistaa.

Marikasta se oli vapauttavaa.

Ei tarvinnut selittää, miksi jokin menneisyyden asia, esimerkiksi kaltoinkohtelu, vaikuttaa suhun tietyllä tavalla, kun toinen ymmärsi sen heti. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, kuin olisi tunnettu aina. Sana perhe sai merkityksen.

Tavatessaan ensimmäistä kertaa he tunnistivat toisensa jo kaukaa. Marian luona Hämeenlinnassa he makasivat sängyllä vierekkäin ja kokosivat yhdessä sukukarttaa.

Meillä syntyi heti vahva side. Minulla ei ole äidin puolelta yhtään sukulaista elossa. Marikasta tuli heti sellainen tyyppi, johon tunsin voivani turvata, jos maailma kaatuu päälle. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on nyt aina paikka, jonne voin mennä.

Marika tunsi samoin.

Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa

Marika ja Maria ovat perineet taiteellisen puolensa Hermanni-vaariltaan. Molemmat ovat tanssineet ja soittaneet pianoa kuusivuotiaasta. Marika on myös laulanut kirkkokuorossa ja melodista heviä bändissä.

Palaset alkoivat loksahdella kohdilleen, ja moni arvoitus sai selityksen. Jännittyneenä Maria kysyi Marikalta, oliko hänellä elossa olevaa isoäitiä. Marika oli pakahtua, niin iloinen hän oli saadessaan kertoa Alinda-mummosta.

Alinda-mummo täytti juuri 85. Hän on noin 150-senttinen, huoliteltu ja pukeutuu aina hyvin naisellisesti ja näyttävästi ei kuitenkaan romanien perinnehameeseen.

Marian löytymisestä oli kerrottava Alinda-mummolle varovasti, sillä hänen pelättiin saavan sairauskohtauksen. Marian ja mummon tapaaminen oli tunteellinen. Mummo halasi, ja hänen itkunsa tuli syvältä sydämestä. Hän sanoi Marialle: ”Piiku, mun tyttöni.”

Maria sai lahjaksi kaksi kaunista sormusta, jotka mummo oli varta vasten säästänyt häntä varten.

Marian löytymisen jälkeen mummo piristyi ja sai elämänilonsa takaisin. Hän sanoi haluavansa elää vielä monta vuotta, jotta voi tutustua Mariaan kunnolla.

Nyt teillä on aina toisenne, mummo sanoi meille. Hänelle on tärkeää tietää, että lapsenlapset pärjäävät elämässä, käyvät kouluja ja tekevät töitä. Hän on antanut minulle tervettä vanhemmuutta, jota en omilta vanhemmiltani saanut, Marika kertoo.

Molempien puhelimessa on kuva heidän geneettisestä maailmankartastaan. Ne ovat miltei identtiset: kummallakin suurin osa geeniperimästä on suomalaista mutta loput keskieurooppalaista, Lähi-itää ja palanen Aasiaa. Geenipyörylät muodostavat ketjun silkkitietä pitkin Intiaan, ja sen varrella sijaitsee myös Marian selittämättömän kaipuun kohde ”Kasahastan”, Kazakstan.

Marialla on jääkaappinsa ovessa mustavalkoinen kuva Alinda-mummosta ja Hermanni-vaarista poikiensa kanssa. Vaari muutti avioeron jälkeen Ruotsiin 1970-luvulla ja oli melkoinen persoonallisuus. Hän piti aikoinaan omaa kiertävää pientä sirkustaan, jossa toimi voimamiehenä, nosteli pöytiä hampaillaan ja teki akrobatiaa.

Pienenä koulussa haukuttiin joskus neekeriksi.

Serkukset ovat miettineet, että sen on täytynyt olla Hermanni-vaari, joka on puhunut ”Kasahastanista” silloin, kun Maria pienenä tapasi hänet kerran.

Muistan, että pelasimme vaarin kanssa korttipelejä. Hän teki myös tulitikkutemppuja ja pelleili, Maria kertoo.

Marikaa harmittaa, että hänkin näki vaarin vain kerran ollessaan isänsä hautajaisissa Ruotsissa. Vaari oli tullut kädet levällään ja kyyneleet silmissä häntä vastaan ja kertonut ikävöineensä.

Vaari oli tunteellinen ja musikaalinen, sävelsi omia biisejä. Hän oli rakastava ja avarasydäminen, soitti minulle viikoittain niin kauan kuin eli. Olen kiitollinen, että sain tavata hänet. Hän vahvisti ajatusta, että ihmistä pitää katsoa ihmisenä, kuvaa Marika.

Hermanni-vaari kuoli vuonna 2003, joten Maria ei ehtinyt tavata häntä enää.

Maria ei ole koskaan mainostanut romaniuttaan, ei tosin kieltänytkään.

Pienenä koulussa haukuttiin joskus neekeriksi. Isälle en kelvannut, koska en ollut riittävän romani. Onneksi kaverini eivät ole koskaan olleet moksiskaan, Maria summaa.

Puolikkaasta romanitaustasta on ollut Marikalle paljon harmia:

Kun on puolikas, ei kelpaa kenellekään. Sanoin äidilleni ja isäpuolelleni: en ole pyytänyt syntyä, miksi kohtelette näin? Nykyisin pystyn jo nauramaan asialle, mutta silloin se oli traumaattista. Aikani palloilin siinä välissä ja yritin olla tietynlainen, että kelpaan. Siksi valehtelin teininä, että isovanhempani olivat unkarilaisia.

Ikävä kyllä pisarakin romaniverta on valtaväestölle ongelma.

Marika on menettänyt ystäviä ja työpaikkoja taustansa vuoksi. Hänet irtisanottiin, koska nuori romanimies tervehti liian tuttavallisesti. Hän ei voi käyttää hametta, koska silloin häntä pidetään romanina ja syntyy vaikeuksia. Kerran hän ei päässyt ravintolaan ulkonäkönsä vuoksi.

Pahinta on kuitenkin, että myös Marikan lapset ovat joutuneet kokemaan syrjintää.

Ikävä kyllä pisarakin romaniverta on valtaväestölle ongelma. Pahinta on yleistää joidenkin yksilöiden huono käytös kaikkiin. Alinda-mummon mielestä romanikulttuurissa tärkeintä on sydämen sivistys. Se tarkoittaa, että kunnioitetaan vanhoja ihmisiä ja pidetään huolta toisista.

Marikaa on aina kiinnostanut romanien ja oman sukunsa historia. Hän on lukenut Suomen juhlituimman, hevoskaupoilla rikastuneen romanin Kalle Hagertin elämäkerran ja tämän valtaväestöön kuuluvan miniän, kirjailija Tuula Saarron Hiljainen tyttö -teoksen. Niissä vilahtaa myös Marian ja Marikan sukulaisia.

Meidän suvun tarinat ovat kiehtovia, ja on kiinnostavaa selvittää, mistä mikäkin piirre itsessä on periytynyt. Miksi olen tällainen kuin olen? Miksi olen tämännäköinen?

Minä ainakin olen vaarin näköinen ja taiteellisuuden olen perinyt häneltä! huikkaa Maria.

Mariakin on lukenut romanikulttuurista ja oppinut muutaman sanan romanikieltä isältään. Hän tiesi, että jotkin tavat ovat erikoisia. Häntä jännitti mummon tapaaminen, koska ei ollut varma voiko mummon luona käydä vessassa. Turhaan, sillä Alinda-mummo on ymmärtäväinen.

Marika teetti itselleen ja Marialle rannekorut, joihin on kaiverrettu romanikielellä ”alti syska”, ikuisesti serkku.

Taustani ei hävetä enää, aivan sama mitä ihmiset ajattelevat. Minun ei tarvitse enää yrittää kelvata kenellekään, Marika sanoo ja katsoo serkkuaan hellästi.

Marikan lapset saivat uuden ”tädin” ja Maria sai useita sukulaislapsia. Nyt heillä on oma perhe, jonka jäsenet voivat auttaa toinen toisiaan.

Harvoin ihmiset nykyisin kysyvät taustastani, mutta jos joku kysyy, olenko ihan suomalainen, sanon että olen. Kun en tiedä isäni kulttuurista oikein mitään enkä ole tuntenut isääni. Ei mussa ole romania kuin tämä väri. Tosin vieläkin haaveilen, että voisin karata sirkukseen, Maria nauraa.

Marika ja Maria ovat hiljattain löytäneet yhden serkun lisää. Hänelle biologisen isän paljastuminen romaniksi oli hämmentävää, mutta se sai ymmärtämään, miksi äiti oli vaiennut asiasta. Aluksi häntä jännitti ottaa yhteyttä serkkuihinsa, mutta on ollut iloinen löytäessään vertaistukea ja uusia sukulaisia.

Naisilla on suunnitteilla matka Filippiineille Marian kummityttöä tapaamaan. Samalla reissulla he aikovat poiketa Osakassa tapaamassa siellä asuvaa romanitätiään. Hänkin löytyi geenitestiosuman ansiosta.

Maria

Romaniserkukset Marian koulukuva Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa

Syntyi Helsingissä vuonna 1976.

Asuu nykyisin Hämeenlinnassa.

Perheeseen kuuluu kaksi kissaa, Mahti ja Sokeri.

Opiskellut musiikkiteatteria ja on koulutukseltaan puuseppä.

Työskentelee teatterissa.

Harrastaa koodaamista.

 

Marika

Lapsen maailma. Marika Sundgrenin 2.luokan luokkakuva. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuva: Marika Sundgrenin kotialbumi   Lapsen maailma. Serkukset Marika Sundgren (silmälasit) ja Maria Myrskyvuori löysivät vuosi sitten toisensa geenitestin seurauksena. Kuvattu 15.3.2020 Forssassa naisten pikkuserkun pihamaalla. Kissan nimi on Pörrö. Kuva: laura Vesa

Syntyi Tampereella vuonna 1971.

Asuu nykyisin Sastamalassa.

Perheeseen kuuluu kolme omaa ja kaksi bonuslasta sekä aviomies.

Opiskellut sosiaalikasvatusta ja metallityöntekijäksi.

Työskennellyt nuorisotyöntekijänä, mutta on nykyisin sairauseläkkeellä ja kasvattaa kissoja.

Harrastaa lukemista, varsinkin historian.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »