Tahdon

Meillä on syntymäpäivänäni myös hääpäivä. Ikää minulle tuli täyteen 40 vuotta ja avioliittovuosia 16. Aloitimme juhlaviikonlopun Ilkan kanssa käymällä ihanassa ravintolassa herkullisella aamupalalla. Merkkipäivän kunniaksi kahvila tarjosi kakkupalat. Tämän jälkeen suuntasin kampaajalle. Oli jo aikakin, sillä viime kerran kävin kampaajalla vuosi sitten syyskuussa. Sain siistittyä latvoja ja kirkastusta väriin. Kampaaja myös kiharsi hiukseni, mutta koska ulkona satoi kaatamalla, kiharat suoristuivat saman tien, kun astuin ulos. Olen melkein kateellinen eskarilaisellemme, jolla on luonnonkiharat ja mitä kosteampi ilma, sitä kiharammaksi hiukset muuttuvar.

Kampaajan jälkeen menimme Ilkan kanssa lounaalle ravintolaan, eikä herkuttelu jäänyt tähän, vaan illalla menimme vielä perheen kanssa kreikkalaiseen ravintolaan juhlistamaan merkkipäivää. Sain vanhemmiltani kauniin lahjan: kaulakoruksi teetetyn jo edesmenneen vaarini kihlasormuksen vuodelta 1943. Nyt pidän korua koko ajan kaulassani, ja tuntuu kuin kantaisin koko ajan rintakehälläni mukana mummua ja vaaria.

Lauantaina juhlia vietettiin ystävien kanssa lastemme päiväkodilla. Kiitos ihanien ystävieni, saatiin kunnon apujoukot järjestelyihin. Yksi auttoi ohjelman järjestämisessä, kaksi laittoi salaatin, yksi keitti kahvia, veli teki boolin, raavaat miehet järjestelivät pöytiä ja tuoleja, osa laittoi koristeita ja käly loihti minulle upean juhlakampauksen. Vieraita oli paikalla kolmisenkymmentä, ja olen kiitollinen jokaisesta heistä. Siitä, että tulivat juhliini, siitä, että ovat tulleet ja jääneet elämääni. Yksi saapui Espoosta asti. Juhlat alkoivat mukavissa merkeissä, mutta suurin yllätys oli vasta edessä.

Ikäkriisi

Täytyy tunnustaa, etten täyttänyt pyöreitä vuosia ilman ikäkriisiä. 40.  Se on sen verran, ettei minua voi enää millään mittapuulla kutsua nuoreksi. Olen aikuinen. Keski-ikäinen. Jos (kun) seuraavat 40 vuotta kuluvat yhtä nopeasti kuin tähän asti, huomaan pian olevani vanhus. Sinällään minulla on kaikki se, mitä ulkoisesti keski-ikäisellä oletetaankin olevan: koulutus, puoliso, lapset, asuntolaina, tila-auto. Kaikesta tästä keskiluokkaisesta huolimatta huomaan ajattelevani eri tavoilla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Ei jaksa enää välittää niin paljon, mitä muut minusta ajattelevat. Elän omannäköistäni elämää, ajattelen asioista niin kuin ajattelen. Minun ei tarvitse olla kiinnostunut ruoanlaitosta tai käsitöistä. Saan kulkea Conversen tennareissa vaikka lopun ikääni. Sitä en tosin tiedä vielä, mikä vaikkapa ammatillinen suuntautumiseni tulee olemaan. Jatkanko edelliseen malliin, vai lähdenkö uusille urille.

Olen huomannut kärsiväni voimakkaasta vauvakuumeesta. Nimenomaan vauvakuumeesta. Ennen lapsia haaveilin ylipäätänsä lapsista, äitiydestä. Nyt vain siitä tuhisevasta, ähisevästä ja puhisevasta pienestä ihmisenalusta. No, biologinen kello tikittää ja selvää on, että lapsilukumme jää tähän viiteen. Täytyy vain malttaa odottaa joskus tulevaisuudessa syntyviä lapsenlapsia. Uskoisin, että ainakin joku viidestä päätyy aikoinaan vanhemmaksi.

Huomenna alkaa syysloma. Suuntaamme koko perhe Lahteen vanhaan mummolaani.

Ps. Kirjoitan tätä kirjoitusta sairastuvalla – 2/5 kovassa flunssassa kotona.