Hyppää sisältöön

Nuortemme näkymättömät esteet

Monet sairaudet eivät näy päällepäin, kuten tyypin 1 diabetes. Muiden on vaikea tietää, millaisten esteiden ja hidasteiden kanssa pitkäaikaissairas nuori joutuu kamppailemaan.
Julkaistu
Teksti Tuija Siljamäki
Kuvat Ono Kosuki/ Pexels
Nuortemme näkymättömät esteet

Noin 10–30 %:lla suomalaisnuorista on jokin pitkäaikaissairaus. Se tarkoittaa kymmeniä tuhansia nuoria. Monet sairaudet eivät näy päällepäin, kuten tyypin 1 diabetes. Muiden on vaikea tietää, millaisten esteiden ja hidasteiden kanssa pitkäaikaissairas nuori joutuu kamppailemaan.

Itsenäisyyspäivän aikoihin myönnetään kasapäin kaikenlaisia ansiomerkkejä. Olen kasvattanut tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen nuoreksi aikuiseksi. Myönnän itselleni, miehelleni ja kaikille muillekin D1-lasten vanhemmille kultaisen, timantein koristellun ansiomerkin.

Poika opiskelee, hänestä tulee veronmaksaja. Hän on kätevä käsistään, korjaa mitä vain. Hänestä tulee ammattilainen, joita tämä yhteiskunta tarvitsee. Hänkin ansaitsee ansiomerkin, sillä hän on ylittänyt monet esteet ja hidasteet. Uskallan väittää, että hän on paljon ikäistään kypsempi ja tavallista empaattisempi.

Jokainen pitkäaikaissairas nuori on jo ylittänyt monet esteet.

Kerron hänen tarinaansa, jotta ne perheet, joissa lapsi on hiljattain sairastunut tyypin 1 diabetekseen, saisivat kurkistuksen tulevaisuuteen, pilkahduksen toivoa. Tyypin 1 diabetekseen sairastuu Suomessa joka vuosi yli 500 lasta ja nuorta, eniten maailmassa. Elämä ei ole helppoa diabeteksen kanssa, mutta hyvää ja mielekästä se voi olla.

Hänen sairautensa ei näy ulospäin. Se on yksityisasia, ei kuulu muille. Lapsen ja nuoren täytyy itse saada päättää, kenelle sairaudesta kerrotaan. Monesti on kuitenkin turvallisempaa kertoa sairaudesta kuin jättää kertomatta siitä.

Nuoren sairaus on yksityisasia, mutta avoimuudesta on paljon hyötyä.

Joissakin kouluissa sairastavat lapset halutaan pukea huomioliiveihin, jotta välituntivalvojat huomaisivat pitää heitä silmällä. Minusta se kertoo surullista tarinaa koulujemme tilasta: yksiköt ovat liian suuria, jos oppilaita ei pystytä tunnistamaan muuten kuin huomioliivien avulla. Arvatenkaan lapset eivät pidä huomioliiveillä erottelusta. Miltä se itsestäsi tuntuisi?

Poikani on valinnut avoimuuden sairautensa suhteen, sillä avoimuus auttaa häntä. On hyvä, että ihmiset hänen ympärillään tietävät, miten häntä voi auttaa, jos verensokeri tipahtaa liian alas. Hypo ei ole häpeä.

Meidän kaikkien kannalta on hyväksi, että sairauksista voi puhua avoimesti, häpeilemättä. Silloin kenenkään ei tarvitse kärsiä yksin, hiljaa. Jokaisella on omat murheensa, harva niiltä täysin välttyy. Vain jos voimme puhua vaikeuksistamme, voimme olla toistemme tukena.

Näin tunnistat ja autat

Tavallisia hypogykemian eli alhaisen verensokerin oireita ovat:

  • Heikotus
  • Nälän tunne
  • Vapina
  • Hikinen, kylmänkostea iho
  • Sekavuus
  • Tavallisesta poikkeava käytös

Ensiavuksi:

  • 4–8 palaa sokeria tai rypälesokeria (Siripiri, Dexal)
  • lasillinen (1–2 desilitraa) täysmehua tai sokerillista virvoitusjuomaa
  • keskikokoinen hedelmä
  • purkki tai puikko jäätelöä

Jos diabeetikko on tajuton, on hälytettävä ambulanssi hätänumerosta 112.

Tarkista, että tajuttoman hengitys kulkee vapaasti ja käännä hänet kylkiasentoon.

Tajuttomalle EI KOSKAAN saa antaa syömistä tai juomista tukehtumisvaaran vuoksi. Tajuton on ihminen, joka makaa velttona ja/tai kouristaa.

Lähde:

https://www.diabetes.fi/diabetes/ensiapu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.