Nuori viiltelee – miksi?
Selina on lahjakas kympin tyttö. Hänen äitinsä on älykäs ja tyylikäs psykologi. Isosisko rakas ja huolehtivainen. Päällisin puolin perhe-elämä näyttää tasapainoiselta. Selina on kuitenkin holtiton ja murrosiän kynnyksellä hän alkaa oireilla itsetuhoisesti.
Liisa Seppäsen kirjoittama dokumentaarinen romaani Viiltävät vuodet – nuoren naisen selviytymistarina (Kirjapaja, 2021) kertoo Selinan nuoruusajan vaikeasta psyykkisestä oireilusta, joka mikä ilmeisemmin johtuu vanhempien kykenemättömyydestä pitää hänestä huolta. Äiti pitää häntä vaikeana lapsena ja pakenee vastuuta. Isä poistuu kuvioista lähes kokonaan.
Tämä on poikkeuksellinen, tärkeä kirja. Ennen kaikkea siksi, että se pyrkii mahdollisimman tarkasti tuomaan esiin nuoren sisäistä maailmaa hänen itsensä kertomana. Mikä saa nuoren viiltelemään itseään ja yrittämään itsemurhaa? Mistä hänen paha olonsa kumpuaa? Mukana on päiväkirja-aineistoa ja päähenkilön omia kommentteja.
”Viiltely oli lähes ainoa asia, joka oli omassa hallinnassani ja jota voin itse säädellä tarpeen mukaan kenenkään tietämättä. Mutta hetkellinen helpotus veren virratessa muuttui aina häpeäksi, häpeä synnytti lisää ahdistusta ja ahdistus ajoi taas viiltelemään. Loputon kierre.”
Häpeä synnytti lisää ahdistusta ja ahdistus ajoi taas viiltelemään.
Tärkeää on myös tuoda esiin lähipiirin ja sijaishuollon näkökulmia, jotka monipuolistavat kuvaa päähenkilöstä.
Aidot potilasdokumentit kertovat karua kieltään nuorten mielenterveyshoidon tilasta 2000-luvun alussa. Itsetuhoinen lapsi on sosiaali- ja terveydenhuollolle ongelma, jonka hoitamiseksi ei tahdo löytyä keinoja. Onko lääkkeiden pumppaaminen alaikäiseen tosiaan ainoa vaihtoehto?
”Kysyin hoitajalta, et mikä on Seroquelin maksimiannostus. Se on 750–800 mg. Ja mä syön 1150 mg sairaalassa ja siviilissäkin (ja kolmea muuta lääkettä). Hoitaja meni ihan vaikeeks. Tahtoisin lopettaa suurimman osan lääkitystä, koska se vangitsee mut. Ei se voi olla hyväks, et ihminen vaan nukkuu. Vähemmästäki masentuu. Haluisin vaan itteni takas. Lääkkeet on vieny ainaki osaks mun minuuden. Enhän mä voi esim. käydä koulua tollasella lääkityksellä.”
Äidin ja isän ääni kirjasta puuttuu, sillä niitä ei ole ollut mahdollista saada mukaan. Äidin persoonaa tuodaan kuitenkin esiin hänen lähipiirinsä kautta. Piirtyy kuva älykkäästä, herkästä naisesta, jolla on hoitamaton kiintymyssuhdetrauma. Traagista, että hänen täytyy toistaa se omassa vanhemmuudessan. Äitiä on helppo vihata. Hän käyttäytyy anteeksiantamattomasti. Ei todellakaan ole hyväksyttävää jättä 11-vuotiasta yksin viikon lomareissun ajaksi. Mutta entä isä? Hänhän on poissa koko ajan! Vähintään yhtä anteeksiantamatonta.
Ei todellakaan ole hyväksyttävää jättää 11-vuotiasta yksin viikon ulkomaanreissun ajaksi!
On koskettavaa, että kaiken kokemansa jälkeen Selina voi sanoa äidistään: ”hän teki äitinä ehdottomasti parhaansa, mihin kykeni”.
Rankkuudestaan huolimatta kirjassa on myös paljon lohdullista sanomaa. Naapurin Lempi-mummo, isäpuoli ja isosisko pitelevät lasta kiinni elämässä. Ehkä ratkaisevinta on kuitenkin perhekodin vanhempien rakkaus, joka kestää ja kannattelee.
Kaikesta huolimatta tämä on selviytymistarina. On miltei käsittämätöntä, että kolmen lähes onnistuneen itsemurhayrityksen ja useiden suljetulla osastolla vietettyjen vuosien jälkeen Selina valmistuu toiveammattiinsa ja vielä menestyy siinä. Tuhkan keskeltä hän nousee säihkyvänä siivilleen! Nykyisin hän on kolmikymppinen fitness-valmentaja, jolla on kirjassa tärkeää sanottavaa lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Selinan viesti psyykkisesti oireilevien lasten auttamiseksi:
”Miten huostaanotettua, psyykkisesti oireilevaa lasta tai nuorta voisi sitten auttaa? Minä uskon, että konkreettiset ratkaisut auttavat parhaiten: turvallinen sijaiskoti ja rakastavat aikuiset. On saatava juurtua johonkin paikkaan ilman alituista menetyksen pelkoa. Aidot ihmissuhteet ja turvallinen, tavallinen arki parantavat traumoja vähitellen.
Jokaiselle masentuneelle ja ahdistuneelle voin sanoa sen, mitä olen itse elänyt todeksi. Vaikeus ei kestä ikuisesti. Vaikeus ei määritä eikä rajoita tulevaisuuttasi. ”
Lue lisää viiltelystä:
Kommentit (0)