Nuori, jos sinulla on huolia, tee lisää töitä!

Muistan hyvin opiskelijakapinan kotikaupungissani Jyväskylässä 1990-luvun laman aikana. Marssimme halki kaupungin ja vaadimme lisää opintotukea lainaksi elämisen sijaan. Kirkkopuistossa oli soppatykit, josta saimme ilmaista hernerokkaa. Kyllä maistui! Jotkut hurjat menivät kauppoihin syömään suoraan maitohyllystä jogurttia demonstroidakseen tukalaa tilannettaan.

Samaan aikaan Iiro Viinanen syytti suomalaisia kulutusjuhlasta. Kaivoin taskunpohjalta viimeisiä kolikkoja opiskelijalounaaseen. Iso osa opiskelijoiden vaatteista oli ostettu kirpputorilta eivätkä he muutenkaan näyttäneet rypevän rahassa. Jos jossakin oli kulutusjuhla, niin ei ainakaan opiskelijakampuksilla!

Yle kertoi uutisessaan, että opintotuki on huonompi nyt kuin 1990-luvun laman aikoihin. Miten se on edes mahdollista? Ja mitä kaikkea siitä seuraa?

Opintotuki on huonompi kuin 1990-luvun laman aikana.

Olen pian kaksi vuotta seurannut syvenevän kauhun vallassa hallituksen pandemiaan liittyviä nuorisotoimia – tai oikeammin niiden puutetta.

Ainoa konkreettinen toimi nuorten ”tukemiseksi” on väliaikainen opintotuen tulorajojen nosto. Viesti on tämä: tee lisää töitä, niin helpottaa. Miten se auttaa ahdistukseen, jota iso osa opiskelijoista kokee taloudellisten huolten ja opintojen viivästymisen vuoksi? Nuorten uupumus on jo nyt hälyttävää.

Äskettäin julkistetun Kouluterveyskyselyn mukaan varsinkin ahdistusta kokevien tyttöjen määrä on noussut: esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista tytöistä joka kolmas kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistustuneisuutta.

Myös Kelan etuuspäällikkö Pia Kuusisto ihmettelee Yle:n haastattelussa, onko tulorajojen nosto oikea tapa kehittää opintotukea, kun moni uupuu jo nyt opiskellessaan ja tehdessään töitä.

Onko tulorajojen nosto oikea tapa kehittää opintotukea, kun moni uupuu jo nyt opiskellessaan ja tehdessään töitä?

Onko se vain tueksi naamioitu kiristyskeino, jolla tuupitaan nuoret paikkaamaan pahenevaa työvoimapulaa? Opiskelijoita hätistellään kahdesta suunnasta: toisaalta valmistumaan yhä lyhyemmässä ajassa, toisaalta paiskimaan huonosti palkattuja töitä opiskelujen rahoittamiseksi. Jossakin välissä pitäisi ehtiä levätäkin. Ei ihme, että moni kokee repeävänsä paineiden alla.

Näillä keinoilla saamme vain alle kolmikymppisiä eläkeläisiä. Miten kalliiksi se tulee? Eläketurvakeskuksen mukaan pääosa alle 35-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveyssyistä. Nuorten eläkeläisten määrä on tuplaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Niin, ja entä me vanhemmat?

Vanhempien ei kuuluisi joutua tukemaan nuoria aikuisiaan taloudellisesti eikä nuorten talouden pitäisi olla riippuvainen vanhempien maksukyvystä. Jos vaihtoehto on se, että nuori näkee nälkää tai uupuu, niin totta kai kaivamme viimeiset roposemme.

Nuorten opiskelu tuntuu yhä enemmän olevan sidoksissa vanhempien lompakon paksuuteen. Ne saavat opiskella rauhassa, joiden ei tarvitse käydä töissä. Niin ei saisi kuitenkaan olla, sillä se eriarvoistaa nuoria. Kai yhdenvertaisuus on vielä tavoitteemme?

Kai yhdenvertaisuus on vielä tavoitteemme?