Mikä on elämän tarkoitus?

Onko elämän tarkoitus tehdä sitä, mistä nauttii? Vai haalia rahaa ja materiaa? Kumpi onnellistuttaa enemmän?

Tyttö on kaksivuotias ja piirtää tussilla paperille ympyröitä. Pikemminkin ne näyttävät pieniltä kivenmurikoilta, mutta tavoite on selvä. Paperi täyttyy epäkeskoista pyörylöistä. Tyttö ottaa uuden paperin. Ja taas uuden. Paperipino kasvaa, mutta tyttö jatkaa uurastustaan. Monta tuntia joka päivä. Hän keskeyttää piirtämisen korkeintaan pyytääkseen lisää paperia.

Kolmivuotiaana tytön piirtämä ympyrä on jo melko pyöreä ja sille ilmestyy jalat ja kädet. Se on pääjalkainen, jolla on kohta myös silmät ja suu. Niitä vaeltelee laumoittain pitkin pöytiä ja lattioita. Kun tyttö piirtää, hän laulaa samalla laulua, jonka tarinan vain hän tietää.

Älä ikinä kadota tuota pulppuavaa lähdettäsi, ajattelen.

Viisivuotiaana hänen haaveensa on tulla laulavaksi trapetsitaiteilijaksi. Hän kysyy: ”miksi mä olen olemassa?” Vastasin: ihanaa, että olet olemassa. Hän tyytyi siihen.

Kysyin hiljattain iäkkäältä haastateltavaltani, mikä on elämän tarkoitus. Hän vastasi: jokaisen täytyy löytää itselleen syy elää, tarkoitus. Hänen syynsä elää oli kirjoittaminen.

Japanilaisilla on elämän tarkoitukselle oma käsitteensä: ikigai. Se on kauniin kuuloinen sana. Alun ”iki” kaikuu ikuisuudelta ja tarkoittaa suomeksi ”elää”. Lopun ”kai” puolestaan tarkoittaa tavoitetta, syytä. Yhdistelmänä sana tarkoittaa suomeksi syytä elää, elämän tarkoitusta. Se on syy herätä aamuisin ja nousta vuoteesta. Se saa ihmisen väsymättä harjoittelemaan jotakin taitoa, kuten akvarellimaalausta tai kirjoittamista. Ilman syytä elää ihminen masentuu.

Japanilainen aivotutkija Ken Mogi analysoi ikigaita tuoreessa kirjassaan ”Löydä oma ikigai – japanilainen tie elämän voimaan”. Ikigaihin liittyy toisaalta hetkessä eläminen, toisaalta sinnikkyys ja pienestä iloitseminen sekä uuttera täydellisyyteen pyrkiminen ilman tunnustuksen odottamista.

Japanin keisarillisessa hovissa on soitettu yli tuhat vuotta perinteistä hovimusiikkia, gagagua. Kukaan ei kuuntele sitä, mutta hovimuusikot soittavat, laulavat ja tanssivat sitä keisarillisessa palatsissa myöhään yöhön. Se on heidän elämänsä tarkoitus, ikigainsa.

Mogi sanoo: ”tee musiikkia silloinkin, kun kukaan ei ole kuulemassa. Piirrä kuva, kun kukaan ei ole katsomassa. Kirjoita novelli, jota kukaan ei lue.”

Neuvo tuntuu järjettömältä tässä tykkäyksiä kerjäävässä maailmassa, mutta aivotutkija Ken Mogin mukaan juuri tuossa ikigain syvimmässä olemuksessa olla odottamatta tunnustusta piilee kestävän onnen lähde.

Petri Tamminen puhuu kirjoittamisen ja lukemisen merkityksestä kirjassaaan Muita hyviä ominaisuuksia näin:

Tällaisessa tulevaisuudettomassa maailmassa kirjoittaminen ja lukeminen vaikuttavat turhanaikaiselta puuhalta, melkein kaikki vaikuttaa, oikeastaan kannattaisi katsella vain lasten viattomia kasvoja. Mutta kummallisinta on, että kun sitten kuitenkin kirjoittaa ja tosissaan tavoittelee asiansa ilmausta tai kun lukee jutun, jossa joku tuollainen asia tulee ilmaistuksi viidellä rivillä, maailmaa tuntuu riittävän taas joka suuntaan eikä sitä enää uhkaa mikään niin häilyvä asia kuin maailmanloppu.

Nyt tyttö on jo teini ja miettii uravalintoja. Edelleen hän piirtää ympyröitä. Ne ovat vapaalla kädelläkin täydellisen pyöreitä ja maailmankokoisia. Uskallanko suositella hänelle ikigain mukaista valintaa? Että tee tuosta intohimostasi elämäsi tarkoitus? Rahaa ja tunnustusta taiteella ei välttämättä tule, mutta toisaalta jos kadottaa ikigainsa, kadottaa elämänsä tarkoituksen, syyn elää.