Eurooppalaisnuorten juomatavat – miten Suomi sijoittuu?
Koulujen päättyminen lähestyy, ja nuoret ottavat ilon irti koulutyöstä vapautumisestaan. Minun nuoruudessani se tehtiin alkoholinhuuruisesti sekoillen. Voiko nykynuori juhlia ilman päihteitä?
Tanskassa yli puolet alle 18-vuotiaista tytöistä ja pojista joi humalahakuisesti vuonna 2019
Euronewsin mukaan Tanskassa yli puolet alle 18-vuotiaista tytöistä ja pojista joi humalahakuisesti vuonna 2019. Yllätysyllätys: suomalaisnuorista humalajoi vain noin viidesosa. Jotakin meillä on tehty oikein. Itse asiassa Norjassa, Islannissa, Ruotsissa ja Suomessa oli ainakin vielä viisi vuotta sitten Euroopan vähiten kännihakuiset alaikäiset.
Humalahakuisella juomisella tarkoitetaan miehillä yli 5-6 annoksen juomista kerralla ja naisilla 4-5 annoksen juomista kerralla. Yksi annos on esimerkiksi 12 cl viiniä tai 4 cl väkeviä. Valkoviinipullollisessta on kuusi annosta alkoholia.
Alkoholinkulutus väheni Suomessa 2010-2020 puolitoista litraa henkeä kohti. Meillä seniorit, yli 65-vuotiaat, ovat kunnostautuneet erityisen ”märkänä” sukupolvena. Euroopan eniten kännijuovat tanskalaismiehet.
yli 65-vuotiaat, ovat kunnostautuneet erityisen ”märkänä” sukupolvena
Tilastojen säikäyttäminä tanskalaiset kiristivät alkoholin saatavuutta alaikäisille pikapikaa. Viime vuoteen saakka yli 16-vuotiaat saivat ostaa alle 16,5-prosenttisia alkoholijuomia, enää vain alle kuusiprosenttisia. Saapa nähdä, auttaako tämä vai siirtyvätkö tanskalaisnuoret vain vahvoihin siidereihin ja oluisiin.
Olen niin ylpeä niistä nuoristamme, joille ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä! Huolissani olen kuitenkin niistä nuorista, jotka ovat siirtyneet vapettamaan ja pössyttelemään kannabista. Myös nuuska pitäisi kieltää erittäin haitallisena. Kuten tilastot osoittavat, laeilla ja saatavuuden rajoittamisella on merkitystä!
Koulujen päättäjäisviikonlopuksi toivotan kaikille valvoville vanhemmille voimia jaksaa tämä vaihe. Muistetaan teroittaa nuorille, että pitävät toisistaan huolta!
Samasta aiheesta:
Stoppi nuorten kännisekoilulle, tilalle harrastuksia ja kotiintuloajat
Kommentit (0)