Vertaileminen satuttaa
Miksi sosiaalista mediaa selatessa tule huono olo varsinkin silloin, kun itsellä menee huonosti?
Koska siellä hehkutetaan onnistumisia: valmistumisia, omia ja lasten saavutuksia, onnellista perhe-elämää. Siinä ei ole mitään pahaa, että onnistumisiaan hehkuttaa. Järki sanoo, ettei kannata vertailla, mutta silti tulee vertailtua ja ajateltua, että muilla menee aina paremmin.
Muilla on täydellinen perhe-elämä. Muut ovat täydellisiä äitejä. Muut ovat jaksavaisempia ja tehokkaampia. Tätä somepäivitysten täydellisyyden hegemoniaa on vaikea murtaa. Heti hävettää, jos postaa jonkun nolon jutun itsestään. Ja kyllä, epäonnistumisen tunnustamisesta julkisesti voi saada nenilleen. Sillä aina löytyy niitä, joilla juuri silloin menee paremmin ja jotka ajattelevat, ettei heillä voi ikinä mennäkään huonosti.
Tämä kaikki on hyvin inhimillistä. Tällainen vertailu on kuitenkin tuhoisaa vanhemman itsetunnolle ja jaksamiselle, kuten monet tutkimuksetkin osoittavat.
Vertaistukiryhmissäkin vertaillaan vaistomaisesti: kuka on onnistunut suoriutumaan lapsen hoidosta parhaiten, kenellä taas on rankinta ja stressaavinta. Ei kai nyt noin vähästä voi uupua? Kuitenkaan emme voi koskaan tietää, mitä kaikkea toinen on kokenut ja millainen hänen tilanteensa oikeasti on.
Vanhempien tilanteiden tieteellinen vertailu on kuitenkin hyväksi – silloin jos se johtaa parempaan ymmärrykseen tilanteesta sekä tukitoimiin.
Erilaisia vanhempia stressaavia tilanteita tieteellisesti vertailtaessa on huomattu, että vanhemmille erityisen stressaavia ovat lasten neuropsykiatriseen oireiluun liittyvät käytöshäiriöt ja erilaiset pitkäaikaissairaudet, kuten epilepsia ja tyypin 1 diabetes. Kaikkein stressaavimpina vanhemmat pitävät lapsen itsetuhoisuutta tai väkivaltaisuutta.
Jyväskylän yliopiston tuoreen kyselyn mukaan poikkeustila on jakanut perheitä kahteen leiriin: niihin, jotka ovat voineet jopa nauttia tilanteesta – ja niihin, joiden stressitaso on noussut sietämättömiin lukemiin. Läheskään aina perheet eivät voi itse vaikuttaa siihen, kumpaan leiriin kuuluvat. Monet eivät saa apua, vaikka kuinka yrittäisivät.
Kyselyyn vastanneista vanhemmista noin 20–30 % koki koronan aiheuttamana poikkeusaikana vanhemmuuteen liittyviä uupumisoireita vähintään kerran viikossa. Noin 9 % koki uupumisoireita päivittäin: siis vakavassa uupumisriskissä! Vanhemmista 55 % koki uupumusoireita harvoin tai ei lainkaan. Vanhempia kuormittavat poikkeusaikana erityisesti taloudelliset huolet, vaikeudet työn ja perheen yhdistämisessä, etäkouluun liittyvät haasteet sekä avun puute ja yksin jääminen. Professori Kaisa Aunolan mukaan jotkut vanhemmat kokevat olevansa äärirajoilla, ja jopa pelkäävät satuttavansa lapsiaan. Siitä huolimatta apua ei ole saatu.
Aina kun uutisoidaan lapsiperheiden jaksamisesta, pitäisi muistaa, etteivät perheet suinkaan ole samalla viivalla. Vanhemman tehtävän vaikeuskerrointa lisäävät niin lapseen liittyvät haasteet kuin ympäristön suhtauminen ja tuen puutekin. Harvemmin on kyse siitä, että toisilla nyt vaan on tilanne paremmin hanskassa, koska ovat taitavampia ja tehokkaampia. Kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet lievittää stressiään muun muassa koti- tai sukulaisavun sattumanvaraisuuden vuoksi.
Joten jos olet vertailemaisillasi omaa tilannettasi muihin, kun sinulla menee huonosti, niin älä. Jos taas vertailet silloin kun sinulla menee hyvin, ole iloinen, mutta mieti kaksi kertaa ennen kuin tuomitset.
Tuija Siljamäki
Aiemmin samasta aiheesta resilienssin näkökulmasta:
