Syksy saapuu ja koulut alkavat

Julkaistu 10.8.2020

Maanantai.
Saavun työpäivän jälkeen hieman väsyneenä kotiin, avaan kotioven ja vastassa on kaksi pellavapäätä ja isäni, joka on heidät tuonut takaisin Helsinkiin maaseudulta.
Lapsilla on jäljellä pari päivää ja sitten alkaa uusi kappale heidän elämässään. Taas.

Torstaina alkavat koulut.
Täällä Suomessa ne alkavat lähiopetuksena, syksystä kukaan ei tiedä mitä se sitten tuo tullessaan. Monelle lapselle esikoulu tai ensimmäinen luokka on se ensimmäinen askel koulutiellä. Meidän lapsilla tämä on jo aika mones kerta kun he aloittavat tämän polun. Uudelleen ja uudelleen.

Kuopus jatkaa saman päiväkodin esikoulussa missä hän oli koko kevään. Esikoisella taas alkaa jälleen uusi koulu, uudessa ryhmässä, uuden opettajan johdolla.
Esikoinen on ollut nyt koulutiellä 2 vuotta. Näiden kahden vuoden aikana ensi viikon uusi aloitus on neljäs uusi aloitus uudesssa ryhmässä, uuden opettajan johdolla.
Se on paljon vaadittu 7 vuotiaalta.

Neljäs kerta uutta sopeutmista ja kaiken alusta aloittamista. En tiedä olisinko itse kyennyt siihen lapsena. Onneksi Esikonen näyttää joko perineen Puolison sosiaalisuuden tai sitten oppineen sopeutumisen taidon paremmin kuin äitinsä. Hän on sopeutunut näihin uusiin tilaneisiin yllättävänkin hyvin. Enkä minä usko hetkeäkään, että lapset aina sopeutuvat. Eivät ne sopeudu. Joskus se voi olla todella vaikeaa ja kestää vuosia. Jotkut lapset menevät oikeasti rikki tämän tyyppisestä jatkuvasti uuden aloittamisesta.
Eikä sitä oikeasti voi ennalta tietää.

Kuopus ei odota esikoulua kovin innokkaasti, hän hieman jännittää kaikkea mikä tapahtuu ilman Esikoista. Jos Kuopus saisi päättää hän elisi loppuelämänsä Esikoisen rinnalla, kävisi samoissa kouluissa ja kerhoissa. Harrastuksiinkin hän usein haluaa lähinnä siksi, että Esikoinen käy niissä.
Muistutan häntä kuitenkin siitä miten hienosti kaikki sujui Amerikassa vaikka sielläkin oli omat päiväkodit ja Young Fivesit. Sai omia kavereita ja oli omia juttuja. Kuopus lupaa harkita asiaa. Josko se esikoulu sittenkin olisi ihan mukavaa. Kunha ei vain tulisi läksyjä.

Esikoinen taas, noh tiedättekö, hän odottaa koulua innolla. Ei niinkään siksi, että saa uusia kavereita, vaikka sekin on hänen puheissaan tullut esille. Eniten hän odottaa koulun alkua kuitenkin siksi että saisi omien sanojensa mukaan vihdoinkin laskea vaikeita matikan laskuja ja oppia vielä vaikeampia matikan tehtäviä ja tehdä tiedejuttuja.
Mutta ihan vähän jännittää Esikoistakin. Vaikka haluaisi olla jo tosi iso lapsi. Kysyy saako oman avaimen sitten ja voiko kulkea metrolla yksin parkourharjoituksiin.
Entä kukkaro? Tarvitsisiko hän kukkaron kun hän menee kouluun?

Rakastan Esikoisen intoa, rakastan Kuopuksen pientä nihkeyttä. Sydämessäni olen heistä valtavan ylpeitä. Siitä miten he ovat kyenneet elämään jatkuvien vaihteluiden parissa, miten he ovat sopeutuneet ja aloittaneet kaiken alusta uudestaan ja uudestaan.
Miten ujo Esikoinen on oppinut sosiaaliset taidot, koska ymmärsi muuten jäävänsä liian yksin. Miten alkukankeuden jälkeen he puhuvat nyt täysin sujuvaa englantia kouluympäristössä.

Tunnen kuitenkin lapseni. Tiedän miten raskasta syksy tulee heille olemaan. Kaikki se uusi, kaikki se oppiminen, vaatimukset ja sen päälle koronan tuoma lisähaaste. Jossain taustalla se jatkuva jännitys siitä pysyvätkö koulut auki, onhan kädet pesty, seisooko joku liian lähellä, sairastuuko joku?

Kokemuksesta tiedämme, että kaikki tuo stressi purkautuu jollain tapaa. Huonosti nukuttuina öinä, huonosti syömisenä, levottomina iltoina ja kiukkuviikonloppuina.

Helpottaaksemme tätä kaikkea, ja tavallaan kuin antaakseemme lupauksen edes jostain pysyvästä elämässä juuri nyt me teimme meidän perheelle ison päätöksen. Meille muutti viime viikonloppun pieni kissanpentu.
Sellainen ystävä, joka on odottamassa aina kun tulee koulusta kotiin. Sellainen ystävä, joka kuuntelee kaikki murheet. Sellainen ystävä, jonka voi ottaa syliin eikä sille tarvitse puhua ja silti se rakastaa. Joku, joka ei katoa. Joku, joka varmasti kulkee aina mukana vaikka koti muuttuisi matkan varrella. Yksi lisää pysyviä asioita oman perheen lisäksi.

Toivon kaikille pienille ja isommillekin koululaisille turvallista ja seesteistä koulunalkamista.
Meidän arki menee varmasti hetkellisesti päälaelleen kun haemme taas palapelimme palasia kouluista, iltapäiväkerhoista, töistä ja harrastuksista. Mutta ainakin meillä on se yksi arjen sulostuttaja enemmän nyt auttamassa tässä.
Pieni lisä reissuperheeseen. Tehdään tästä syksystä levottoman koronasyksyn sijaan valloittava kissasyksy.