Suomalainen koulu – lottovoitto lapselle

Lupasin teille jossain vaiheessa palata takaisin Esikoisen suomalaiseen koulumaailmaan ja miltä se tuntuu kun on tutustunut ja välillä ihan kantapään kautta joutunut opettelemaan kahden vuoden ajan kalifornialaista koulumaailmaa.
Lapsi on ollut nyt kuukauden koulussa. Ei siis vielä kovin pitkään. Aika on kuitenkin tarpeeksi pitkä, että jotain alkuvaiheen havaintoja voinen tässä vaiheessa kanssanne jakaa.

Koulun alkaessa kirjoitinkin teille alun kommunikaatiovajeen hämmentäneen meitä suuresti.
Asiat ovat nyt hiljalleen selvinneet, joko kysymällä tai yksinkertaisesti vain odottamalla, että tieto jaetaan. Ja kyllä, tieto on siis lopulta tullut perille meille kotiin asti, mutta olen edelleen sitä mieltä, että hieman aktiivisempi, selkeämpi ja jämäkämpi kommunikaatio-ote ei olisi pahitteeksi koulun puolelta.
On edelleen paljon asioita, joista emme yksinkertaisesti tiedä mitään. Aina jossain vaiheessa ne sitten yleensä selviävät, mutta on edelleen varsin epämukavaa joutua rauhoittelemaan lasta, jolle kaiken etukäteen tietäminen tasan tarkkaan luo turvallisuutta. Nyt joudumme turhan usein tarjoamaan vastausta “Olen pahoillani rakas, mutta en tiedä.”

Esikoinen rakastaa koulua. Hänestä siellä on todella mukava käydä, hän kokee oppivansa, hän pitää opettajastaan todella paljon ja on saanut kavereita.
Eli en todellakaan kritisoi koulua sinällään vaikka sanoisin jotain poikkipuolista. Koen Esikoisen koulun olevan juuri hänelle oikea paikka. Se on pieni, kaksikielinen ja jollain tapaa erittäin sympaattinen paikka.

Koulussa on aktiivinen vanhempaintoimikunta, joka on oikeastaan tuttua jo Palo Alton ajoilta. Lähinnä minua hymyilytti kun sain kuulla asiasta, sillä olin kuvitellut tämän olleen nimenomaan amerikkalainen piirre koulumaailmassa. Olin väärässä. Täälläkin vanhempaintoimikunnat keräävät rahaa ja järjestävät erilaisia asioita koululle.
En tiedä onko toiminta Esikoisen koulussa vahvaa sen tähden, että kaksikielisyys varmasti tuo kouluun paljon kansainvälisiä ihmisiä, joille kyseinen toimintatapa on omista kotimaista tuttu. Selvästi tämä on kuitenkin hyvin koulukohtaista onko sitä vai ei.
Summat joita toimikunta koululle kerää ovat toki huomattavan paljon maltillisempia kuin mihin totuimme Palo Altossa. Rahoilla ei myöskään kateta koulun taide, urheilu, musiikki tai tiedetunteja, niitä kaikissa Suomen kouluissa järjestetään tasapuolisesti eikä se ole mikään ylimääräinen palvelu, joka voitaisiin ulkoapäin kustantaa.

Läksyjen kohdalla maailmalla kulkee hieman harhainen mielikuva siitä, ettei Suomessa olisi alaluokilla koskaan läksyä. Kyllä on. Itseasiassa Kuopksellakin on läksyjä esikoulussa.
Esikoisella on läksyjä joka päivä. Joko luku, kirjoitus tai matematiikan tehtäviä. Mutta ne ovat hyvin, hyvin maltillisia verrattuna läksyihin joita lapsi tuhersi viisivuotiaana Palo Altossa.
Vuosi sitten Esikoinen kulutti vähintään puoli tuntia joka päivä läksyihin, nyt hänellä menee yleensä enintään kymmenen minuuttia.

Koulu aloitti toimintansa painottaen luokkien ryhmäyttämiseen. Luokka jolla Esikoinen on, tulee olemaan sama luokka kuudenteen kouluvuoteen asti. Se on hyvin lohdullinen ajatus. Opettaja saattaa vaihtua, mutta luokka on pysyvä. Tämän takia opettaja painotti haluavansa saada ryhmähengen toimimaan heti alusta asti. Siksi kaikki opetus aloitettiin kaikille samalta viivalta.

Tämä toki tarkoitti, että aivan aluksi Esikoinen lähinnä pyöritteli silmiään läksyille joissa hän opetteli kirjaimia tai luki lukuläksyä “A, Aa, Ai…”. Muutaman viikon jälkeen opettaja oli kuitenkin muodostanut lapsista hyvän mielikuvan kuka oli milläkin tasolla ja nyt opetusta on selvästi alettu tehdä tasojen mukaan. Esikoisen lukuläksyt ovat vaikeutuneet ja hän on kertonut saaneensa pulpettiinsa Ella kirjan, jota hän voi äidinkielentunneilla lukea kun muut harjoittelevat kirjaimia. 

Varovaisesti uskallan siis myös väittää, että kyllä koulu tukee myös tietyissä aineissa keskitasoa edistyneempiä lapsia, vaikka julkinen keskustelu toisin väittääkin.

Lapsen koulupäivät ovat joko 9-13 tai 8-13. Koska minä ja Puoliso olemme kuitenkin työssäkäyviä ja meidän työmme loppuvat vasta klo 16-17, jatkaa Esikoinen koulupäivän jälkeen iltapäivätoiminnassa koulun tiloissa.
Tämän lisäksi koulun tiloissa tapahtuu erilaisia harrastuskerhoja joista Esikoinen valitsi itselleen valokuvauksen ja shakin. Tämä on asia, jonka nimeen ehdottomasti vannon. Harrastustoiminta, joka on tuoto koulun tiloihin niin ettei koululaisten tarvitse poistua koulurakennukesta. Valokuvaus on heti koulupäivän jälkeen klo 14-15, jonka jälkeen Esikoinen jatkaa iltapäiväkerhossa olemistaan kunnes haemme hänet. Shakki taas alkaa kello 16, eli lapsi voi mennä iltapäiväkerhosta shakkiin ja voimme hakea hänet suoraan sieltä sen päätyttyä. Kaikille vaivatonta ja turvallista harrastamista. Täydet kymmenen pistettä tästä toiminnasta!

Kokeita lapsi ei ole kertonut joutuvansa tekemään ja englannin kielen opetus on eri opettajalta kuin muut aineet. Kaksikielinen linja tarkoittaa kuitenkin, että myös matematiikka ja luonnontieteet opiskellaan kaikki englannin kielellä. Kommunikaatio opettajan ja luokan välillä tapahtuu myös englanniksi. Toki halutessa vanhemmat voivat myös kommunikoida opettajan kanssa suomeksi.

Lapselta penätään hieman vähemmän vastuuta kuin Palo Altossa, toisaalta tietoa jaetaan kotiin myös niukemmin, joten se vastuu joka lapselle annetaan oletetaan hänen myös osaavan kantaa ilman vanhempien informoimista aiheesta.

Liikuntaa lapsilla on selvästi enemmän, 2 tuntia viikossa ja sen lisäksi tietenkin välitunnit joita täällä on huimasti enemmän kuin Palo Alton koulussa. Palo Altossa lapsilla oli 6 tunnin päivän aikana yksi 20 min välitunti ja yksi välitunti ruokatunnin yhteydessä. Ei enempää.
Esikoinen onkin ollut haltioissaan tästä 45+15 mentelmästä eikä vieläkään ole lakannut ihastelemasta sitä, miten helppoa onkaan oppia uusia asioita kun voi välillä käydä juoksemassa levottomat jalat taas rauhalliseksi.

Kaiken kaikkiaan koen lasten saavan olla tässä maassa pidempään lapsia. Koen ettei heiltä vaadita yhtä paljon, eikä vanhemmilta varsinkaan vaadita yhtä paljon lapsen oppimisen taholta. Koulu ottaa selvästi suuremman vastuun ja kopin lapsen opetuksesta kuin mitä Palo Altossa. Toisaalta tämä myös näkyy informaation vähyytenä. Moni suomalainen onkin kehottanut meitä vain “luottamaan suomalaiseen opetusmenetelmään ja kouluun”, kun olemme tuskailleet kommunikaation vähyyttä. Kysehän ei ole luottamuksesta, kyllä me luotamme heidän tekevän parhaansa. Kyse on vain siitä, että siitä hyvästäkin tavasta tehdä sitä opetusta voisi informoida vanhempia, se ei oikeasti ole niin vaativaa.

Koen kuitenkin vahvasti, että ainakin tässä asiassa osuimme aivan oikeaan kun pohdimme aikoinaan oikeaa hetkeä muuttaa takaisin Suomeen. Se, että lapsi saa käydä suomalaista koulua on lottovoitto.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com