Puhutaanko hetki seksistä, ihan lastenkin kuullen?

Joka vuosihan niihin törmää. Artikkeleihin, tutkimuksiin ja kyselyihin, joissa selviää, että nuoret tietävät niin kovin vähän seksistä, sukupuolitautien leviämisestä ja siitä miten tulisi toimia jos joku ehdottelee asiattomia tai jos pahin on tapahtunut ja nuori onkin jo tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.
Joka vuosi lehdet täyttyvät tästä informaatiosta.
Ja joka vuosi asia vaivaa minua hieman enemmän.
Mitä vanhemmaksi omat lapseni kasvavat, sitä useammin jään pohtimaan miten pystyn suojelemaan heitä tuolta kaikelta.

Katselen nauravia, sinisilmäisiä pellavapäitämme ja mietin miten voisin kasvattaa heidät ihmisiksi, jotka tietävät oman arvonsa. Ihmisiksi, jotka arvostavat muita ja ihmisiksi, jotka osaavat tarvittaessa pyytää apua. Myös seksin ollessa aiheena.

Kysyin Puolisolta jokin aika sitten kokeeko hän seksitä puhumisen hankalaksi.
Että jos pitäisi lapsen kanssa puhua siitä, olisiko se vaikeaa. Puoliso myönsi, että aihepiiri on hänen mukavuusalueensa ulkopuolella. Nyökkäsin vaiti ja jäin tuijottamaan loma-asuntomme ikkunasta ulos. Olen lähes täysin varma, että Puolison vastaus pätee suurimpaan osaan meidän ikäisiä vanhempia.

Aihe ei ole kevyt. Seksistä puhutaan harvoin edes aikuisten kesken. Seksiin liittyy niin monia lausumattomia tabuja, tabuja joita me olemme itse sen ympärille luoneet.

Jos lapsi löytää sängyn vierestä seksilelun, on aikuisen ensisijainen reaktio hävetä, ahdistua ja kieltää lelun olemassaolo lapseltaan. Kysymykseen ”mitä tällä tehdään, mikä tämä on” ei vastata, vaan lapsi ohjataan nopeasti tilanteesta pois ja ajattelemaan jotain muuta. Vaikka oikeasti, mitä hävettävää tilanteessa on. Miksi ei vain voi sanoa, että kyseessä on aikuisten lelu jolla voi tehdä eri asioita. Tämän jälkeen lelun voi ottaa lapselta pois, pistää sivuun ja ohjata lapsi pois tilanteesta. Sama asia koskee kaikkia seksin osa-aluieta. Kun lapsi kysyy miten lapsia tehdään. Kun lapsi kysyy miksi aikuiset suutelevat. Kun lapsi kysyy, mitä se seksi oikein on, miksi sitä tehdään?

Seksin nostaminen puheenaiheeksi ei ole helppoa. Teema, joka on oikeastaan lähes aina ollut hämmentävänkin salattu, on varmasti vaikea tehdä luonnollista osaa lapsiperheen arkea. Jouduin itsekin miettimään monta kertaa kirjoitankon tästä aiheesta vai en. Haluni nähdä muutos, haluni oppia itsekin puhumaan tästä asiasta vielä enemmän ääneen sai minut kuitenkin kirjoittamaan.

Seksistä puhuminen halutaan usein mieltää koulujen tehtäväksi. Hankala asia olisikin helppo ulkoistaa.
Asiaan liittyy mielestäni kuitenkin iso riski.
Muistatteko te omien koulujenne seksuaalikasvatustunnit?
Minä muistan omani. Olin viidennellä luokalla. Kouluumme saapui ulkopuolinen terveydenhoitaja joka piti 5.ja 6. luokan oppilaille seksuaalikasvatustunnin.
Tunti sisälsi kaksi opetusvideota. Molempia videoiden aikana loukasta kuului vaivaantunutta ja hermostunutta hihitystä. Istuin itse takarivissä ja en oikeastaan edes nähnyt luokan edessä olevan tvn kuvaa muiden pään ylistse. Videosta on jäänyt mieleeni tasan yksi pysähdyskuva, jossa mies makasi naisen päällä.
Luonnollisesti terveydenhoitajan esittämään kysymykseen “onko kysyttävää?” videoiden lopussa oli vastauksena syvä hiljaisuus katseet pulpetteihin luotuna.

Ylä-asteella muistan kaksi tuntia, toisen aikana katsoimme sukupuolitaudeista kertovan videon, jossa kerrottiin, että suojaamatonta seksiä harrastamalla voi tulla todella sairaaksi. Jatkona tälle pelottelulle iskettiin meille seuraavalla tunnilla eteen kondomeja ja luokan edessä tukioppilaat näyttivät miten se laitetaan dildoon kiinni.
Suurinpiirtein tällaisilla koulun eväillä satoja tuhansia nuoria vaelsi sitten läpi murrosikäisen seksuuaalisuuden muodostumisensa, ihmetellen mikä tunne on oikein, mitä saisi tehdä ja onko tämä kaikki kiellettyä vai vain vaarallista.

Käsitykseni mukaan, eivätkä tutkimuksetkaan oikeastaan oikein muuta tunnu sanovan, ei kouluissa resurssit edelleenkään riitä kovin laadukkaaseen seksi- ja seksuaalisuuskeskusteluun.
Siksi meidän kaikkien tulisikin kääntää katseet itseemme.
Me olemme kuitenkin lastemme ensisijaiset kasvattajat. Me olemme heidän esimerkkinsä.

Uskon, että mitä nuorempana lapselle asioita puhuu, niiden oikeilla nimillä, sitä parempi pohja lapsella on saada oikea ja rehellinen käsitys maailmasta. Myös seksissä.
Mitä nuorempana hän oppii ymmärtämään mikä on normaalia ja mikä vaarallista, sitä paremmin hän osaa välttää tilanteita joissa joutuisi hyväksikäyteytksi. Myös seksissä.

Ja ei, en tarkoita, että aikuisten tai lapsien pitäisi kotona jatkuvasti kertoa omia seksitarinoitaan, ja ei, en tarkoita, että lapsen tulisi nähdä omia vanhempiaan harrastamassa seksiä.
Minä tarkoitan sitä, että kun ne kysymykset luonnostaan nousevat, kysymyksiin vastataan ja niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Lapsen ikä tulee tietenkin ottaa huomioon. Väitän, että suurin osa vanhemmista osaa arvoida koska lapselle voidaan kertoa syyt siihen miksi naisella on pimppa ja pojilla pippeli.
Meidän lapsemme ovat 2,5v ja 4v. Minä olen kertonut sen, miten he ovat tulleet vatsastani ulos. Mutta fysiologiseen kysymykseen, miksi minulla ei ole pippeliä olen toistaiseksi tyytynyt vastaamaan, ettei vauva mahtuisi pippelistä ulos, siksi naisilla on pimppa. Kun asioista ei tehdä erikoisempia kuin mitä ne ovat, lapsi ei koe tätäkään teemaa ahdistavaksi, oudoksi tai kielletyksi.
Ei nyt, eikä tulevaisuudessakaan.

Minä uskon, että jos me onnistumme kertomaan lapsillemme seksistä myös ne hyvät asiat, sen että se oikeasti on mukavaa ja sitä haluaakin tehdä; jos me onnistumme kertomaan, että meillä kaikilla on oikeus aina kieltäytyä kaikesta mitä me emme halua; jos me onnistumme kertomaan, että meidän kehomme on meidän omamme, ei kenenkään muun, niin silloin meillä on edessämme joukko nuoria, jotka osaavat kysyä, hakea apua ja tarvittaessa sanoa ei.

Kukaan ei halua olla sen lapsen vanhempi, jolle selviää että omaa lasta on kiristetty alastonkuvilla internetissä. Kukaan ei halua olla sen lapsen vanhempi, jolle selviää, että omaa lasta on käytettty seksuaalisesti hyväksi. Kukaan ei halua olla se vanhempi, jolle oma lapsi ei uskalla kertoa näitä asioita, jos ne kuitenkin tapahtuvat.

Me emme voi sälyttää vastuuta tästä aiheesta vain kouluille. Meidän tulee itse pitää huolta siitä, että meidän lapsemme tietää. Meidän tulee pitää huoli siitä, että meidän lapsemme osaa puhua asioista ääneen, niiden oikeilla nimillä. Meidän tulee pitää huoli siitä, ettei seksistä tule tabu, se vähän nolo asia, jota tehdään hiljaa makuuhuoneessa peiton alla, eikä siitä koskaan puhuta.

Media syöttää seksikkyyttä ja kiihkoa joka tuutista. Mutta puhutaanko oikeasti seksistä sen oikeilla nimillä. Puhutaanko lapsille ja nuorille siitä mitä seksi on, mitä kaikkea se voi olla? Puhutaanko lapsille ja nuorille siitä, että että on ihan ok tuntea halua toista ihmistä kohtaan, tärkeintä on tietää mikä on oikein ja mikä on väärin (ja tällä tarkoitan lapsen nuorta ikää, suojaamatonta seksiä ja ettei nuoren koskaan tule suostua mihinkään mitä itse ei halua).

Jos kotona on seksitä vaiettu aina on aihetta hankala ottaa esiin myöskään kun lapsi on 15v. Pöydälle jätetty kondomipakkaus, nuoren kerrottua ensimmäisestä seurustelusuhteestaan,  ei välttämättä ole riittävä valistus. Se kommunikointiväylä on avattava jo paljon aiemmin.
Se on avattava jo kauan ennen kouluikää.

Joten, rakkaat kanssavanhemmat, rakkaat ihmiset jotka teette töitä lasten ja nuorten kanssa, aletaanko yhteistuumin puhua seksistä seksinä.
Vastata lasten kysymyksiin rehellisesti ja oikeita sanoja käyttäen.
Kasvatetaan meidän lapsistamme nuoria, jotka tietävät miten seksitaudit tarttuvat. Nuoria, jotka uskaltavat tulla kertomaan jos interneissä joku pyytää heitä riisumaan paidan. Kasvatetaan meidän lapsistamme nuoria, jotka tuntevat oman kehonsa, eivätkä häpeä sitä. Nuoria, jotka ovat tietoisia omasta upeudestaan ja osaavat sanoa ei.

Joten, toverit, mitä jos jatkossa puhuisimme seksistä. Ihan lastenkin kuullen, ja varsinkin heille suunnattuna.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com