Oodi äideille

Halusin kirjoittaa äitienpäiväpostauksen.
Jäin miettimään mistä minä kirjoittaisin.

Minä, jolla on niin vähän kokemusta äitiydestä, verrattuna niin moneen muuhun äitiin.
Minä olen tällä matkalla vasta ihan alussa, etsimässä tietäni ja valitsemassa polkuja.

Kuitenkin, vaikka minä olen vasta oman tieni alussa. Minä(kin) olen äiti.
Aivan kuten ovat miljoonat ja miljoonat muutkin, he jotka ovat olleet äitejä jo 70 vuotta, he jotka ovat olleet äitejä vasta päivän. He joilla on kaksitoista lasta, ja he joilla on vain yksi ja sekin fyysisesti poissa tästä maailmasta.
Me kaikki olemme äitejä, emme vain me jotka olemme itse lapsen tähän maailmaan synnyttäneet, vaan myös kaikki ne adoptioäidit, sijaisäidit, varaäidit ja äitipuolet.

Äitejä, emoja, mutseja, mammoja.

Oma äitini kysyi minulta puoliksi leikillään tällä viikolla mitä minä luulen että mistähän minun lapseni meinaavat minua syyttää aikuisena. Että mitä minä olen tehnyt väärin omassa äitiydessäni.

Miten minä olen ollut vääränlainen? Äitini viittasi tässä siihen miten ihmiskunnalla on tapana syytellä menneisyyttä, etsiä aina jotain vikaa asioista jotka on tehty eritavoin kuin mitä juuri sillä hetkellä on trendikästä.

Totesin, että uskon äitiystrendien olevan heilurliikkeitä. Kun nykyään minun ikäiset ihmiset syyttävät omia vanhempiaan läsnäolon ja osallistumisen puuttesta, niin luulen että meidän lapsemme ikäpolvi syyttää meitä sitten liiallisesta läsnäolosta.
Koska koskaan ei kukaan kuitenkaan onnistu olemaan täydellinen. Koska se on mahdotonta. Koska elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, tieto muuttuu. Sen sijaan, että tuijotamme aina siihen miten asioita on tehty ennen ja asettelemme itseämme sillä arvojanalla joko hyvien tai huonojen päähän, tulisi meidän keskittyä siihen mitä meillä on juuri nyt käsissämme. Keskittyä siihen meidän ihan omaan uniikkiin äitiyteemme.
Äitiys kun ei nyt vain satu olemaan sitä eteeristä rakkautta, valoisia huoneita, nauravia lapsia ja valkoisena hohtavia lakanoita. Äitiys ei ole silkkaa hymyä ja ylitsevuotavaa kiintymystä omaan lapseen.
Se on myös hermojen kiristelyä, hiusten repimistä, likaisten vaatteiden ja eritetahrojen sietämistä, väsymystä, loputonta kykyä luovia arjen haasteiden läpi ja sovitella riitoja ja lohduttaa pahaa mieltä.
Äitiyttä on niin monta erilaista kuin äitejäkin. Jokainen meistä jättää erilaisen äitiyden jäljen tähän maailmaan. Jokainen jälki on omansa.

On monia asioita jotka ovat parantuneet huimasti kun vanhemmutta, äitiyttä, vuorovaikutusta ja lasten kehitystä on tutkittu ja aiheesta on valistettu ihmisiä.

On myös paljon asioita joita me kaikki liioittelemme.

Äitiydestä on tullut mielestäni yhä enemmän suorittamista. Yhä useammin unohdamme kuunnella sisintämme, vaistoamme, sitä pientä ääntä siellä sydämen takana jonka avulla lapsia on kasvatettu aikuisiksi läpi aikojen. Sitä pientä ääntä joka kertoo sinulle miten rakastetaan.

Minäkin suoritan tätä tavallani.
Yritän olla mahdollisimman hyvä.
Yritän kasvattaa lapsistamme mahdollisimman empaattisia, kestäviä ja hyviä ihmisiä.
Punnitsen ja mietin omaa rooliani äitinä, vertaan itseäni muihin, tunnen omantunnopistoksia siitä, että menetän välillä hermoni, etten osaa leikkiä, etten jaksa aina omia lapsiamme.

Tiedän olevani hyvä äiti, mutta silti jokin epämääräinen epäonnistumisen pelko jäytää takaraivossani. Huomaan, että jos kehun jollekin lapsiemme jotain ominaisuutta tai käytöstapaa, lisään loppuun lausahduksen ”ilmeisesti olen siis tehnyt edes jotakin oikein heidän kanssaan.” Aivan kuin perusolettamukseni olisi, että minä en tee asioita oikein.

Loppujenlopuksi, vaikka vanhemmuus, äitiys, on haastavin, osittain vaikein, vastuullisin ja raskain tehtävä mitä minä olen elämässäni tehnyt, ei siinä onnistuakseen tarvitse olla myöskään täydellinen. Eikä siinä onnistuakseen tarvitse olla tohtoriksi väitellyt aiheesta.

Siinä onnistuakseen tarvitsee saavillisen maalaisjärkeä, kuorma-autolastillisen rakkautta, kottikärryllisen järkevyyttä, kauhallisen huumoria ja yhdistelmärekan verran hermoja.

On tärkeää, että me tiedämme miten me voimme auttaa lastamme kasvamaan. On tärkeää, että tiedämme, miten me voimme auttaa itseämme kasvamaan äiteinä, perheinä ja ihmisinä.

Mutta se onko meidän kaikkien tehtävä asiat juuri samoilla tavoin, sen minä kyseenalaistan.

Kyseenalaistan sen syyllisyyden taakan, jota me kaikki äidit tunnumme kantavan mukanamme.
Meillä jokaisella on asioita joita me teemme vastoin valtavirran suosituksia.

Toinen aloittaa soseet jo 4kuukauden ikäiselle vauvalle, toinen täysimettää lähes vuotiaaksi.
Kumpi on äitinä parempi, tai huonompi, kuten niin moni keskustelu asian tahtoo vääntää?

Toinen äiti ei jaksa eikä osaa itse tehdä ruokaa, vaan tarjoaa lapselle usein pinaattilettuja ja kaupan lihapullia. Toinen äiti tekee kaiken itse, pitää huolen ettei lapsi koskaan saa valkoista vehnäpastaa eikä vahingossakaan syö höttöleipää.
Kumpi äideistä on se joka ansaitsee palkinnon?

Yhdelle äidille on saavutus että hän ulkoilee lasten kanssa 1-2h päivässä. Enempään hän ei kykene. Toinen äiti viettää kaiken hereilläoloaikansa ulkona lasten kanssa.
Kumpi heistä on äitinä, kasvattajana ja ihmisenä tämän tähden parempi tai huonompi?

Me, äidit, tunnumme rakastavamme vertailla itseämme toisiin äiteihin. Teemme sitä jokainen, hyvässä ja pahassa. Väitän, että meistä jokainen on sortunut siihen. Ei ehkä päivittäin, ei ehkä edes kuukausittain, mutta joskus, silloin tällöin. Vessassa naistenlehteä selatessa, yön hiljaisina tunteina, kaveriporukassa,kauppareissulla,  facebookin askarteluryhmän postauksia katsellessa. Mietimme, pitäisikö meidänkin osata askarrella, olla kärsivällisempiä, pitää itsestämme parempaa huolta, kuntoutua nopeammin synnytyksestä, opettaa lapsi potalle, määrätä tiukemmat kotiintuloajat….

Kuitenkin, minä en ole sinun lapsesi äiti, etkä sinä minun lapseni. Sinä et ole minä, sinulla ei ole minun ajatusmaailmaa eikä tunne-elämää, eikä minulla sinun.
Miksi minä siis vertaan itseäni äitinä sinuun?
Miten voin kuvitella edes, että se on mahdollista?
Ei äitiys ole matematiikankoe jossa voidaan laskea oikeiden vastausten pisteet ja antaa arvosanaa sen mukaan.
Minä väitän, tällä olemattomalla kokemuksellani äitiydestä, että äitiydessä onnistumisen tärkeimmät kulmakivet ovat:
a) onnistua luomaan lapselle perusturva: olotila jossa hän voi luottaa siihen että kun hän pyytää apua, hän saa sitä, olotila jossa hän voi luottaa että hänen vanhempansa ovat olemassa häntä varten, olotila jossa hänellä on perusluottamus siihen että häntä ei jätetä koskaan yksin.

b)ruokkia lapsi. Tämä tarkoittaa toki niin monipuolista ravintoa kuin kukin yksilö omilla voimavaroillaan ja resurseillaan pystyy.

c)kasvattaa lapsesta ihminen joka pärjää muiden ihmisten joukossa, osaa vuorovaikutusta ja kommunikointia. Kasvattaa lapsesta aikuinen ja toivoa, että hän aikuisenakin vielä haluaa puhua ja olla läsnä omien vanhempiensa elämässä.

Jos voisin, poistaisin äitienpäivän kunniaksi kaiken arvottamisen, arvostelun ja huonommuudentunteen jokaisen äidin päästä, edes päiväksi.
Haluaisin kertoa teille kaikille, äitikollegani, että te teette mahtavaa työtä.
Ja että teidän lapsistanne kasvaa upeita aikuisia.

Haluaisin itsekin oppia hyväksymään epätäydellisyyteni, olemaan sinut keskeneräisen äitiyteni kanssa. Haluaisin pyyhkiä pois maailmasta kaikki muita äitejä arvostelevat sanat ja pahat mielet.

Äitiys on matka joka alkaa, muttei pääty koskaan. Me emme koskaan lakkaa olemasta äitejä. Se ei pääty siihen hetkeen kun saamme lapsemme aikuiseksi. Se ei pääty siihenkään hetkeen kun se ihminen kenen äiti me olemme lasketaan mustan mullan alle. Kun me olemme valinneet äitiyden, me olemme sitä lopun ikäämme. Ja loppuelämän on raskasta kantaa taakkaa huonommuudesta.

Valtaosa meistä tekee parhaansa.
Ja se riittää.
Sen on riitettävä.
Täydellistä äitiä ei ole.
On vain erilaista, epätäydellistä ja silti samanarvoista äitiyttä.

Tänä äitienpäivänä minä haluaisinkin nostaa maljan ja laulaa oodin kaikille teille upeille, ihanille, epätäydellisille äideille.
Te olette parhautta!

Hyvää äitienpäivää. Katsotaan itseämme peiliin, hymyillään niin että hymykuopat ja naururypyt tanssivat kasvoillamme ja ollaan ylpeitä siitä että me olemme äitejä.

Me teemme asiat hyvin.
Sinä joka luet kaikki uusimmat artikkelit liittyen kasvatukseen.
Sinä joka et ole koskaan avannut yhtäkään lastenkasvatuskirjaa.
Sinä, joka et osaa edes lukea.
Sinä, joka tulit äidiksi vastoin tahtoasi.
Sinä, joka hautasit ainokaisesi enennkuin hän ehti kutsua sinua äidiksi.
Sinä, joka tiedät kaikesta kaiken.
Sinä, joka ajattelet ettet tiedä mistään mitään.

Teistä, meistä, jokainen on äiti.
Ja jokainen on tämän päivän arvoinen.
Malja teille.
Oodi teille.
Tänään te kaikki olette täydellisiä.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com