Mutta Miksi? – Keskustelu lasten kanssa pride viikon merkityksestä
Istun lasten kanssa kirjaston vieressä olevassa kahvilassa.
Iltapäivän aurinko paahtaa ikkunoista sisään, mutta kahvilassa on miellyttävän viileää, ilmastointi tekee tehtävänsä.
Pöydissä koreilevat aurinkonkukat hillopurkeissa.
Lapset ovat levittäneet pöydälle kirjastosta lainaamiaan kirjoja kun tuon pöytään heidän valitsemansa herkut.
Limsaa molemmille, Esikoiselle keksi ja Kuopukselle pehmisjäätelöä.
Tämä on meidän perinteemme, ensin kirjastoon sitten kahvilaan lukemaan kirjoja ja keskustelemaan elämästä.
Esikoisen keksi on koristeltu sateenkaarenväriseksi. Tiskillä liehuu sateenkaarenvärinen lippu.
Esikoinen katselee hetken keksiään, sitten lippua. Lopulta hän kysyy “Miksi joka paikassa näkyy nyt noita sateenkaaren värejä? Siksikö että on kesä?”
Naurahdan lapselle ja kerron hänelle, että nyt vietetään pride viikkoa. “Pride?” Sanoo Kuopus ihmetellen, mikä se on?
Kerron lapsille mitä pride edustaa.
Kerron, että edelleen tässä maailmassa on ihmisiä, jotka jostain syystä eivät anna muiden olla juuri sitä mitä kukin itse haluaa olla. Että jokainen voi itse päättää onko tyttö, poika vai jokin ihan muu.
Ihmisiä, jotka haluavat määritellä kenestä saa tykätä, miltä sinun tulisi näyttää ja miksi sinun tulisi itseäsi kutsua. Kerron lapsille, että pride juhlaa tarvitaan sen takia, että näille ihmisille annetaan ääni, että heidät kuullaan.
Esikoinen tarttuu selitykseeni sukupuolesta. “Ai voiko ihminen olla jotain muutakin kuin vain tyttö tai poika? Että ei tarvitse valita kahden välistä?” Nyökkään. Voi. Ihminen voi olla juuri sitä miltä tuntuu. Voi olla tyttö tai poika, tai sitten jotain ihan muuta. “Mistä sen sitten tietää, että mitä on? “ Kysyy Kuopus. Mietin vastausta hetken. Sitten kerron uskovani että sen vain tietää. Jos kaikki on sallittua, niin kyllä se tietoisuus sieltä tulee.
Lapset pohtivat asiaa hetken hiljaisuuden vallitessa.
Kuopus toteaa kulmiaan kurtistaen “ Se, että on pippeli ei tarkoita että on poika. Eikö niin? “ Nyökkään, ei tarkoitakkaan. ”Itse voi valita onko tyttö vai poika vai äiti vai isä. Voi olla mitä vain. Kunhan se tuntuu oikealta. Vähän niinkuin kun valitsee millaiset vaatteet haluaa, voi ottaa minkä värin vain kunhan se vain tuntuu oikealta, eikö niin?”
Esikoinen pyörittelee keksiä kädessään ja miettii jotain todella intensiivisesti. Lopulta hän sanoo “ Joskus on varmasti vaikea päättää mitä sitä sitten on… “ Siihen sanon ettei se ole asia mitä kenenkään pitäisi päättää, eikä ainakaan tässä vaiheessa. Eikä välttämättä koskaan. Ei ole pakko olla mitään.
“Niin, koska mitä väliä sillä on onko tyttö, poika vai joku muu? Kaikki voi tehdä samoja asioita kuitenkin, eikö niin? “ Kysyy Kuopus.
Kerron lapsille, että lähes kaiken voi tehdä kuka tahansa. Vain lapsien synnyttämiseen tarvitaan kohtu. Ja useinmiten se löytyy tytöiltä tai tyttöoletetuilta.
Hetkeksi keskustelu katkeaa ja lapset syventyvät kirjoihin ja limonaadin juomiseen.
Minä katselen miten pöly leijailee auringonvalossa ja mietin keskustelun puhtautta.
Huomaan Esikoisen jääneen tuijottamaan kahvilan ikkunasta ulos.
Näen hänen miettivän jotain, mutten halua keskeyttää hänen ajatuksiaan. Annan lapsen olla.
Lopulta hän itse kääntyy minua päin ja kysyy “Annu, miksi tässä maailmassa sitten jaetaan silti kaikki asiat vain kahteen, tyttöihin ja poikiin, jos vaihtoehtoja kuitenkin olisi enemmänkin?”
Selitän lapselle, että tämä onkin se suuri kysymys jonka takia mm. Pride viikko täytyy olla olemassa. Että ihmiset alkaisivat näkemään tämän toiminnan höperyyden. Kun ei ole olemassa mitään kahden sukuopulen laatikoita, on vain ihmisiä, erilaisia sellaisia. Osalla on tietyt ulkoiset ominaisuudet ja osalla toisenlaiset. Millään muulla ei pitäisi olla merkitystä.
Mutta jostain syystä ihmiset vain haluavat pitää kiinni niistä kahden laatikon ajatuksistaan.
“Mutta miksi? “ Kysyy Kuopus.
“Sattuuko niihin jos joku ei mahdukkaan niihin laatikoihin?” Kysyy Esikoinen.
Näihin kahteen kysymykseen kiteytyy koko keskustelu.
Kuusi- ja neljä-vuotiaat näkevät ympäröivän maailman kypsemmin kuin moni aikuinen.
Sitä sietää miettiä.
Meistä jokaisen.
© all rights reserved
Annuska Dal Maso
annuska@annuskadalmaso.com
