Kysymyksiä joihin en haluaisi vastata

Seison lastemme kanssa Kampin ostarilla. Tiedättehän siinä pyöreässä kohdassa, josta näkee ylöspäin moneen kerrokseen.
Neuvottelen Esikoisen kanssa siitä mennäänkö kotiin vai puistoon.
Minulla on päällä villakangastakki ja pipo.
Puhun lapsille sveitsinsaksaa, omaa äidikieltäni.
Olen kyykistynyt lattialle Esikoisen eteen. Kuopus istuu rattaissa, Esikoinen seisoo rattaiden vieressä. Takaani tulee suomalainen keski-ikäinen nainen.
Ihan tavallinen.
Hänellä on musta toppatakki ja farkut.
Nainen pysähtyy.
Katsoo meitä alaspäin.
“Painukaa takaisin Venäjälle saatanan ryssät. Ihan hyvä että kaksoiskansalaisuus poistuu teidänlaisilta vitun äpäriltä.”
Nainen jatkaa matkaa.
Esikoinen jää katsomaan naisen perään ja kysyy:
Miksi?

Olemme sisäleikkipuistojen vessoilla.
Esikoinen kysyy miksi hän tulee kanssani naistenvessaan jos on kerran poika.
Minä selitän.
Hän kysyy miksi minä en voi mennä miestenvessaan jos hän voi tulla naistenvessaan.
Minä selitän.
Kysyy minne menevät ne muut, jotka eivät ole tyttöjä eivätkä poikia?
Kysyy:
Miksi?
Minä en osaa vastata.
Minä en tiedä.

Olemme talvipuutarhassa
Ulkona paistaa aurinko ja sen säteet leikkivät puiden lehvistöissä.
Pöytien ja penkkien ääressä istuksii ihmisiä seurueissa ja itsekseen.
Valkoiset orkkideat kukkivat, karpit uivat altaassa ja tunnelma on sydäntälämmittävän kaunis.
Nuori mies tulee luoksemme.
Hän kuuluu isompaan ryhmään pakolaisia, jotka ovat tulleet käymään talvipuutarhassa.
Hän kysyy saako silittää Esikoisen hiuksia.
Annan luvan.
Hän kysyy saako ottaa kuvan itsestään Esikoisen kanssa.
Annan luvan.
Hän kertoo että hänellä on 5-vuotias pikkusisko joka on jäänyt Syyriaan.
On ikävä.
Hän rutistaa Esikoistamme itseään vasten ja antaa hänelle suudelman päälaelle.
Minun ikäinen nainen samasta ryhmästä näkee nuoren miehen lapsen kanssa.
Uskaltautuu luokseni.
Kysyy saisiko hetken pitää Kuopusta sylissään.
Annan luvan.
Hän nostaa lapsen syliinsä, painaa rintaansa vasten.
Kuopus nojaa päätään naisen olkapäähän, halaa.
Näen kyyneleet naisen silmissä.
Minulla on kaksivuotias lapsi Syyriassa, nainen kuiskaa.
Minä nyökkään, itkettää.

Esikoinen kysyy: Miksi?

Miten minä kerron pienelle lapselle sodasta?
Miten minä kerron pienelle lapselle turvapaikkapolitiikasta?
Miten minä kerron pienelle lapselle meidän maailmamme julmuudesta?

Mikä on tämä maailma, jossa me elämme?
Mitä minä voin tehdä ettei se olisi tällainen?
Millaisen maailman me olemme rakentaneet lapsillemme?

Minä katson teitä kaikkia,
itseäni,
tätä tilaa ja ilmaa meidän ympärillämme ja kysyn:

Miksi?

Teksti on puheenvuoroni Kulttuurikeskus Lilan ja Jakomäen kirjaston järjestämästä keskusteluillasta teemalla: Keskustelua Kysymyksistä.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com