Siirry sisältöön
One glass of milk, please

Hei, meillä nukutaan- viiden heräilyvuoden jälkeen

18.04.2020

Launataiaamu, makuuhuoneemme ovi aukeaa varovaisesti ja kuulen miten Kuopus hiipii hiljaa sänkymme viereen. Hän katsoo minua kunnes avaan silmäni ja väläyttää sitten silmiin asti yltävän hymynsä “Minä nukuin omassa sängyssä”.  Nyökään ja hymyilen takaisin. Lapsi lähtee onnellisena huoneesta alakertaan.

Kun puoli tuntia myöhemmin seison keittiössä katselemassa vapaapäivän valkenemista keittiön saniaisverhojen lävitse, Kuopus tulee olohuoneesta luokseni ja pyytää saada pistetalulukkonsa jotta voi merkitä siihen pisteen.


Niin. Tähän on tultu. 5v lapsemme kerää pisteitä siitä hyvästä, että nukkuu koko yön omassa sängyssään. Näen sieluni silmin miten niin moni pyörittelee aiheesta silmiään ja ravistelee tietäväisenä päätään. “Kyllä lapsi pitäisi opettaa nukkumaan omaan sänkyyn jo vauvana”, “Se on kasvatustavoista kiinni jos lapsi ei opi nukkumaan omassa sängyssä”, “Se kertoo huonosta vanhemmuudesta jos lapsi joka  yö tulee viereen, eikä mikään keino tepsi mukamas siihen”. Niin tuttuja lauseita. Niin tuttuja. Näitä yleensä seuraa sitten vielä liuta neuvoja, joita neuvojat toki jakavat täysin hyvää hyvyyttään, mutta jotka lähinnä saavat aikaan suurta tuskastumista.
Kyllä, me olemme tietoisia kaikista noista kikoista. Kyllä suurinta osaa niistä olemme yrittäneet. Ei, lapsellamme ei ole minkäänlaista ongelmaa NUKAHTAA. Hän nukahtaa minuuteissa joka ilta. Se ei ole meidän ongelma, ei ole koskaan ollut.


Palataksemme tilanteen alkuun, kerrotaanpa hieman mistä Kuopuksen nukkumisen kanssa on ollut kyse. 

Kuopus oli refluksikkovauva. Ensimmäiset 18kk elämästään hän nukkui vain hyvin, hyvin lyhyissä pätkissä. Ensimmäiset 12kk heräämisiä oli 10-25 yössä. Vuoden ikäisenä hän oppi nukkumaan hieman paremmin ja heräämiset alkoivat harventua.
Refluksi vaivasi ajoittain kuitenki vielä kauan, lähes 4vuotiaaksi saakka. Ja kun lapsi yöllä heräsi, tuli hän viereen. Refluksioireiden takia me “pilasimme “hänet vauvana, eikä hän oppinut nukahtamaan itsekseen kerran yöllä herättyään. Lapsi vaati aikuisen viereen, vain siten hän kykeni nukahtamaan uudestaan.
Tässä vaiheessa me olimme valvoneet jo usean vuoden öitä. Minä olin nukkunut korkeintaan 3 tunnin pätkissä, eikä meillä yksinkertaisesti ollut minkäänlaisia rahkeita lähteä siihen, että kun lapsi yöllä heräsi kurkun polttoon tai muuten vain ja tuli viereemme, niin me olisimme lähteneet viemään häntä takaisin omaan sänkyyn ja “unikouluttamaan”  häntä nukahtamaan itse.
Ymmärrän että tämä kuulostaa joistain absurdilta ja oudolta. Mutta voin kertoa, että kun olet valvonut elämästäsi 4 vuotta, eikä elämäsi muutoinkaan ole sieltä aivan yksinkertaisimmasta päästä, silloin menee tietyissä asioissa sieltä mistä aita on matalin. Ja meille se tarkoitti sitä, että lapsi sai tulla viereemme.


Minulla ja Puolisolla ei teoriassa ole mitään sitä vastaan, että lapsi nukkuu meidän vieressä. Esikoisellakin on lupa tulla viereemme jos hän näkee painajaisia. Hän käyttää tätä oikeuttaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Joskus elämän ollessa todella stressaavaa ja levotonta, hieman useammin.
Kuopuksen kohdalla ongelman alkoi aiheutta hänen levoton hyörimisensä välissämme.
Se johti hiljalleen siihen, että me vanhemmat emme koskaan saaneet nukkua rauhassa ja kunnolla.
Olimme väsyneitä aamuisin, huolimatta siitä, että lapsi vain hiljaa kömpi välimme yön pimeinä tunteina eikä vaatinut meiltä oikeastaan mitään.
Paitsi tilaa. Ja samalla vei meidän yöunet ja voimavaramme. 


Olimme yrittäneet lukuisia ja lukuisia kertoja sitä samaa selkeää väylää missä veimme lapsen öisin takaisin omaan sänkyy, odotimme, että hän nukahtaa ja poistuimme. Yritimme jopa sitä, että viemme hänet ja jätämme nukahtamaan yksin. Lopputulos oli, että me (varsinkin minä) valvoimem tunti tolkulla öisin ja lopulta lapsi kuitenkin heräsi taas uudelleen ja tuli luoksemme.
Siinä ei auttanut systemaattisuus, ei pitkäjänteisyys, ei yksinkertaisesti mikään.
Viikkojen jälkeen, koko perhe oli romahduksen partaalla. Kukaan ei talossa nukkunut.
Kuopus ei yksinkertaisesti ollut millään tasolla motivoitunut nukkumaan omassa sängyssään sen jälkeen kun yöllä heräsi. Ei häntä kiinnostanut. Hän yksinertaisesti piti liikaa siitä tunteesta, että sai yöllä herättyään kömpiä minun ja Puolison väliin. Piste.

 

Lopulta Puoliso heitti pöydälle sen niin monen arvosteleman ja niin negatiivisella sävyllä höystetyn pistetaulukon. “Tehdään ruudukko, laitetaan siihen, sanotaanko nyt vaikka 15 ruutua alkuun ja jokaisesta yöstä, jonka nukut omassa sängyssä saat yhden pisteen. Kun ruudukko on täynnä, saat yllätyksen” Puoliso ehdottaa lapselle.
Kuopuksen silmät syttyvät ja hän nyökkää innoissaan. Esikoiselle hän kuiskaa yllätyksen varmasti olevan legopaketti.

Ja siinä sitä oltiin. Yhden epäonnistuneen pisteenkeräysyön jälkeen lapsi on nukkunut omassa sängyssään. Takana on nyt 13 yötä, joista 10 hän on nukkunut heräämättä lainkaan.
3 Yönä olen käynyt viemässä hänet takaisin sänkyyn, odottanut sen 2 minuuttia että hän nukahtaa ja palannut omaan sänkyyni. Eikä lapsi ole tunnin päästä ollut vieressä.

Joten kyllä, tässä tapauksessa lahjonta toimii. Ei, se ei välttämättä ole se järkevin ratkaisu, eikä ehkä sovi jokaiselle perheelle. Ja kyllä, olemme tietoisia että ongelma saattaa tulla takaisin kun yllätys on saatu. Olemmekin sopineet ruudukon aina tuplaantuvan sen jälkeen. Seuraava ruudukko onkin siis jo 30 ruutua pitkä. Siitä seuraava 60. Uskomme vakaasti tämän tavan juurruttava uuden käytännön lapsen mieleen ja jossain vaiheessa palkitseminen voi loppua.

Ymmärrän, ettei tämä ole polku jolle jokainen haluaa lähteä. Emme mekään aluksi ajatelleet tämän olevan järkevää. Mutta kun on lapsi, jonka unirytmin ja uudelleennukahtamiskyvyt refluksi on pilannut kertakaikkisesti vaaditaan välillä niitä erilaisia keinoja lapsen uudelleen ohjelmoimiseen.
Enää ei tarvitse pelätä että Kuopus tukehtuu jos hän herää öisin. Tiedän ettei niin käy.
Enää ei tarvitse nousta tarkistamaan miksi hän yskii ja makaako varmasti kylkiasennossa.
Ne ajat ovat ohitse.
Nyt on aika nukkua.



Olenkin nyt viimeisen kahden viikon aikana nukkunut ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen yli 4 tunnin pätkissä. Se tuntuu mielettömältä. Näin korona-arjen keskellä se on ollut valtava voimavara, ja sen ylläpitämiseksi olen vallan valmis ostamaan vaikka 10 legopakettia.

 

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com

 

2 vastausta artikkeliin “Hei, meillä nukutaan- viiden heräilyvuoden jälkeen”

  1. Maaria sanoo:

    Niin tiedän tuon tunteen. Koliikkivauvasta kehkeytyi yöheräilijä, joka heräsi joka yö 2-5 kertaa, herätti äidin, nukahti heti, kun hänet vietiin omaan sänkyyn, mutta äiti ei nukahtanut, vaan valvoi lähelle lapsen seuraavaa heräämistä. 5 vuoden iässä heräily vihdoin loppui ilman sen kummempaa syytä. Jäljelle jäi lopen uupunut vuorotyötä tekevä äiti, joka ei edelleenkään osaa nukkua, vaan herää joka risahdukseen. Lapsi täyttää jo 10 vuotta.

    1. Annuska sanoo:

      Hei Maaria!
      Voimia valtavasti tuohon päälle jääneeseen tilanteeseen.
      Minä olen toistaiseksi pystynyt nyt nukkumaan tämän uuden tilanteen edessä! Tosin aivan kuten itsekin kuvailet, herään kyllä jokaiseen rasahdukseen. Herään siis jo siihen että lapsi kävelee huoneemme ovelle, kevyet askeleet riittävät siis.
      Toivotaan että uni syvenee ajan mittaan, meillä molemmilla <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »