Amerikkalaisesta peruskoulusta (Palo Altossa) osa 2

Suomessa monella lapsella on alkanut tänään koulutaival.
Meillä koulut alkavat vasta kahden viikon liukuma-ajalla. Esikoisen ensimmäinen koulupäivä on ensi viikon tiistaina.
Moni lukija on kysellyt minulta hieman sen perään miten täällä koulujärjestelmä toimii.
Muutoinkin kuin, että lapset aloittavat 5 vuotiaana koulunkäynnin.
Olen luvannut palata asiaan sitä mukaan kun asiat minulle itsellenikin hieman valkenevat.

Koska kyseessä ei ole asia, joka selviäisi tuosta vain yhdellä lauseella selittämällä, kerronkin teille sitä mukaan mitä minulle asiat selkiintyvät ja miten me ne koemme.
Kuitenkin, välttääkseeni turhat väännöt kerrataan vielä nämä asiat: Painotan nyt jo heti alkuun, että minä kerron näitä asioita vain meidän perheemme näkökulmasta, jokaisella perheellä on varmasti omansa.
Taustalle haluan kertoa, että minulla itselläni on kokemus Suomalaisesta koulujärjestelmästä, sen opetussuunnitelmasta. Lisäksi olen itse opiskellut yliopistossa kasvatustieteitä ja didaktiikkaa, ja lähestyn paljolti näitä asioita niistä lähtökohdista.
Työssäni olen opettanut itse hyvin paljon nuoria ja lapsia. Varhaiskasvatuksen koulutusta minulla ei ole, joten siihen en pysty ammatillisesti ottamaan kantaa muuten kuin mitä kasvatustieteen ja didaktiikan opintojen perusteella kykenen sanomaan yleisellä tasolla.

Lapsemme eivät ole käyneet Suomalaista koulua (vielä), eli minulla ei ole myöskään omaan kokemukseen perustuvaa vertailukohtaa sinne.
Myöskin haluan kertoa, että nämä koulukokemukset mitä tulen teille tässä blogissa jakamaan koskevat Palo Altoa ja tiettyä koulua täällä. Täällä koulupiireissä voi olla valtavia eroja samoin yksittäisissä kouluissa, siksi haluan että muistatte minun kertovan tarinaani nimenomaan vain tästä yhdestä koulusta, yhden koulupiirin alueelta.

Istun koulun salissa, jota ymmärrän myöhemmin kutsuttavaksi MP (multi purpose) luokaksi.
Harmaille muovisille klappituoleille on asettunut muita aikuisia, isejä, äitejä, muutama lapsikin on mukana. Tuoleille on jaettu pieni lehtinen, joka mainostaa vanheinpainyhdistystä. Luokkaa kiertävät matalat puiset penkit, joista luokan edessä puhetta pitävä rehtori varoittaa jo ensimmäisessä lauseessa: niistä voi saada tikkuja ja ne voivat rikkoa sukkahousut.
Olen Esikoisen koulun infotilaisuudessa.

Paljon on ehtinyt tapahtua ennen tätä iltapäivää ennen tätä infotilaisuutta. 

Kun me tammikuun lopussa saimme tiedon, että viisumihakemuksiamme ihan oikeasti vihdoinkin tehdään toden teolla eikä vain teoreettisesti jonkun päiväunissa, nousi puheenaiheeksi nopeasti Esikoisen koulu. Olisimmeko vielä syksyllä täällä? Alunperin meidän ei pitänyt enää olla Amerikassa siinä vaiheessa kun Esikoinen olisi täällä kouluiässä. Emme halunneet lastemme täkäläiseen kolujärjestelmään, jos ei olisi pakko. 

Elämä kuitenkin ottaa outoja suuntia ja halumme olla täällä ja korvata menetetty vuosi nousi tuon periaatteen ylitse. 

Kerroin näistä tunnelmista täällä. 

Helmikuun alussa, juuri silloin kun itse olin Lapissa lasten kanssa, muistimme Puolison kanssa, että kouluun ilmottautumisen ensimmäisen vaiheen deadline oli ihan niinä päivinä. Muistutin Puolisoa asiasta myöhään illalla keskeltä pimeää Lapin talvea. Kalifornia ja koulu tuntuivat kovin kaukaisilta asioilta silloin.
Puoliso täytti paperit ja tuskaili minulle monimutkaista ja outoa järjestelmää joka kyseli typeriä kysymyksiä ja pyysi mm. Kolmen aikuisen yhteystietoja lapselle.

Laitoimme siis Esikoisen koulupaikan hakuun jo ennenkuin varmuudella tiesimme tulemmeko edes pääsemään takaisin Kaliforniaan ja millä aikataululla. Saati kuinka kauan me edes aiomme viipyä. Mutta halusimme kerrankin pelata varmaan päälle. Varmistaa, että jos paluu onnistuu ja jos olemme syksyllä edelleen täällä niin Esikoisella on mahdollisuus saada koulupaikka lähikoulustamme.
Tuon nettihakemuksen tekemisen jälkeen koko kouluasia unohtui hetkeksi. Siinä oli niin paljon kaikkea muutakin elämässä täyttämässä ajatuksia.

Esikoisen koulu palautui mieleen kun saavuimme tänne ja ihmiset alkoivat kysellä mihin kouluun olimme hakeneet.
Hakemisen toinen vaihe on se, että mennään koulutoimistoon. Sinne pitää täyttää toinen hakemus, johon tulee molempien vanhempien tietoja ja tietoja lapsesta.
Koulutoimistoon kiikutetaan myös todistus siitä, että tosiaan asuu väittämässään osoitteessa eli todistus vuokraisännältä/emännältä ja laskuja luotettavista lähteistä kuten pankilta ja vakuutusyhtiöiltä joissa näkyivät meidän nimemme ja osoitteemme.
Lisäksi täytyy lapsen rokotusten olla ajantasalla.

Täällä koulua ei voi aloittaa elleivät lapsen rokotukset vastaa rokotusohjelmaa. Poikkeusluvan saa jos lapsella on jokin sairaus tai tila joka estää rokottamisen. Mutta poikkeuslupaa pitää hakea erikseen eikä se ilmeisesti helposti ole saatavilla ilman painavia perusteluita. Meidän lapsemme ovat rokotettu Suomen rokotusohjelman mukaisesti, ja tämä otettiin huomioon ja sen avulla katsottiin mitä rokotuksia Esikoinen vielä vaatii ennen elokuuta.
Esikoiselle täytyi käydä hakemassa MPR tehoste, ja ennen elokuuta hänet rokotettiin kahdesti Hepatiittia vastaan, kolmannen rokotteen sai siirtää syksylle.
Onneksi olin ottanut lapselle vesirokkorokotteen tammikuussa, muutoin sekin olisi pitänyt ottaa pakollisena vielä muiden lisäksi.

Toukokuussa saimme tiedon, että Esikoinen pääsi kuin pääsikin lähikouluun. Lähikoulu tarkoittaa meille tuota koulua joka on ison puiston vieressä noin 700m päässä.
Lapsen voi siis viedä ja hakea kävelleen/pyöräillen, joka helpottaa eloa sunnattomasti. Koulupaikka piti ottaa vastaan sähköisellä ilmoituksella.

Täällähän lapsia ei todellakaan voi laskea itsekseen menemään kouluun, vaan lapsi todenteolla saatetaan kouluun ja haetaan sieltä pois.
Kindergartenilaiset (tämä vastaa jonkin verran suomen Eskaria, paitsi että opetuksen sisältö on lähempänä Suomen ensimmäistä luokkaa. Mm. Lukemista ja kirjoittamista opetellaan heti ja niiden oppiminen on tavoitteena tämän vuoden aikana koulussa) täytyy kirjata koulussa sisään ja ulos. Tietenkään tätä ei tarvitse tehdä välttämättä vanhemman vaan asiaan valtuutettu hoitaja/kuka tahansa vanhempi käy toki myös. Mutta aikuinen täytyy olla viemässä ja hakemassa.

Kesäkuussa kun sain Esikoisen kaikki rokotukset sille mallille kuin mitä pitikin vein lapsen päivitetyt rokotustiedot koulutoimistoon, joka merkitsi Esikoisen olevan valmis aloittamaan koulun elokuussa.
Täällä on koulukohtaisesti hyvin paljon eroja siitä miten koulu ilmoittaa toiminnastaan, miten koulun alku on järjestetty jne.

Esikoisen koulu järjesti kesän aikana 5 tapaamista elokuussa koulunsa ensi kertaa aloittaville. Ne olivat lauantaiaamuisin, kahden tunnin mittaiset leikkitreffit koulun pihalla. Näin lapsi (ja vanhemmat) saattoivat pinnallisesti tutustua muihin lapsiin, jotka aloittavat koulun samanaikaisesti ja täten lieventää omaa jännittämistään.
Mitä lähemmäs koulun alku tuli, sitä tiheämmin alkoi tapaamisia olla.

Viimeiselle viikolle ennen koulun alkua osuivat infotilaisuus, yhteinen jäätelöjuhla ja perjantaina kello 16 tulevat luokkalistat esille koulun seinälle.
Tämän viikon alussa saimme koulusta myös infokirjeen, joka sisälsi sata lippulappusta.
Turhaan etsin niiden joukosta tarvikelistaa, josta moni äiti oli minulle kertonut. Täällä siis monessa koulussa hankitaan kaikki kynät, vihot, sakset, vesivärit jne. Itse. Koulut eivät saa valtiolta/kaupungilta rahaa siihen. Usein tarvikelistat ovat tarkat ja niissä kerrotaan tarkalleen minkä merkkiset kynät ja kumit tulee ostaa.

Selvisi, että meidän ei tarvitse hankkia mitään.
Infotilaisuudessa selvisi sitten että miksi ei.

Koulu johon Esikoinen menee on siis julkinen koulu.
Eli tavallaan ilmainen.
Sanon tavallaan koska minulle selvisi tunnin kestävän infotilaisuuden aikana miten (minun näkökulmastani) järjetön systeemi tämä koulujärjestelmä täällä on.

Koulussa ei siis ole lukukausimaksuja kuten yksityisissä kouluissa.
Mutta jos koulu ei saa lahjoituksia vanhemmilta se ei voi tarjota lapsille mitään muuta kuin hyvin perusasiat.
Koulutalon, opettajat ja perusopetuksen.
Ei taideaineita, ei tiedeaineita, ei musiikkiopetusta, ei iltapäivätoimintaa, ei apuopettajia.
Esikoisen koulu tarjoaa myöskin lapsille tarvittaessa aamupalaa (siis muffinsin, hedelmän, rusinota tms.)
Infotilaisuuden aluksi esittäytyy kahden eri järjestön edustajat. Pie ja PTA.
Tiivistettynä: molemmat toimivat lahjoitusvaroin. Molemmat varmistavat, että kouluilla on nuo yllämainitut asiat.
PiE mahdollistaa lisähenkilökunnan palkkauksen PTA tarvikkeet.
PiEn Suositus lahjoituksesta on 1000 dollaria per lapsi. Per vuosi. Heidän infolappusensa sanoo suoraan “ In order to meet fundig needs, we rely on many families for support at that level”.
PTA taas pyytää 250 dollaria minimissään per lapsi, tarvikkeisiin.

Pakko ei ole kenenkään toki lahjoittaa, mutta selväksi tehtiin myös että ilman lahjoittamista tietyt asiat eivät toteutuisi. Ymmärrän, että ajatus taustalla on se että ne keillä on lahjoittaa enemmän lahjoittavat enemmän ja ne joilla on vähemmän lahjoittavat vähemmän.
Silti  pidän järjestelmää ontuvana.
Alan hiljakseen ymmärtää miksi on niin oleellista missä sinä asut kun valitset lapsesi koulun. Alan ymmärtää miten on mahdollista että alueellisesti kouluilla on niin valtavia eroja.
Me asumme alueella jossa on paljon varakkaita perheitä. Ihmisiä joilla on varaa antaa suuriakin lahjoituksia.

Mutta on myös alueita joissa valtaosa ihmisistä tulee heikommista sosio-ekonomisista taustoista, alueita joilla lahjoitusvaroja ei saada kerättäyä kovin paljoa.
Voitte itsekin laskea yksi plus yksi ja miettiä mitä se tarkoittaa käytännössä koulun opetukseen.
Perusopetus on varmistettu, mutta kaikki muu (kuten listasin, taide, tiede, musiikki, koulupsykologit, koulukuraattorit, apuopettajat ym kasvatus) tulee näiden vapaaehtoisjärjestöjen kautta lahjoitusvaroista.
Kaikki.

Palaan tähän aiheeseen varmasti vielä monta kertaa tämän kouluvuoden aikana, kunhan minulle selviää enemmän näistä asioista. 

Lahjoituspuheiden jälkeen koulun rehtori alkoi kertoa koulun seuraamista curriculumeista.
Suomessa kouluissa on yhdenmukainen opetussuunnitelma. Tiedättehän kun kaikki jauhavat siitä. Suomen opetusssunnitelma päivitettiin pari vuotta takaperin. Suomen kouluissa kaikkien tulee noudattaa tätä opetussuunnitelmaa. Se kattaa kaikki perusopetuksen osa-alueet. Toki Suomessakin on varmasti koulukohtaisia ja opettajakohtaisia eroja siitä miten opetussuunnitelma toteutetaan, mutta perustana se on kaikilla sama.

Täällä asia menee hieman eri tavalla.
Jokainen koulupiiri päättää mihin curriculumiin he panostavat erityisesti, tai minkä tyyppisiin. Rehtori selitti ylpeänä Palo Alton keskittyvän enemmän social emotional curriculumiin (sosiaaliseen ja tunnepohjaiseen) kuin akateemiseen. Tämä tarkoittaa että he eivät opetuksessa aja vain tiedon oppimista vaan opettajat kiinnittävät huomiota lapsiin yksilöinä, heidän tunne kasvatuksensa on osana opetusta samoin ryhmässä toimiminen jne.

Tämän jälkeen meille esiteltiin mitä curriculumeja (eli tavallaan miniopetussuunnitelmia) tämä meidän koulumme opettajat seuraavat missäkin aineessa. Jokaiselle oppiaineelle oli oma curriculuminsa jonka mukaan opettajat tässä koulussa oppilaita ohjaavat. Eli jokainen koulu valitsee jokaiselle oppiaineelleen omat opettussuunnitelmansa ja näin rakentaa oman itsenäisen ja uniikin opetuskokonaisuuden. Ja näitä opetussuunnitelmia eri oppiaineille on ilmeisesti aika laaja kirjo. 

Alkoiko hengästyttää?
Niin minuakin.
Vilkuilin ympärilleni, suurin osa vanhemmista ottaa kaiken tiedon täysin ilmeettömästi vastaan. Vain vieressäni istuva tuttu saksalainen äiti, jonka lapsi aloittaa myös koulun samaan aikaan nyt Esikoisen kanssa pyörittelee minulle silmiään saman hämmennyksen vallassa kuin mitä itsekin olen.

Ihmiset kyselevät kysymyksiä:
Saavatko lapset lukujärjestyken?
“Meillä ei ole lukujärjestystä vaan jokainen opettaja koostaa viikkonsa ja päivänsä seuraamalla eri aineiden curriculumeja, siitä kuinka paljon hän sisällyttäää mitäkin kunakin päivänä on opettajan itsensä päätettävissä”
Miten ruokailu hoituu?
“Lapsille on joko omat eväät tai jos ilmottaudutte ja maksatte niin koulusta saa myös lämpimän lounaan”
Ruokailuajan pituus?
“ 15minuuttia”
Kuinka monta oppilasta tässä koulussa on?(kouluasteet Kinder-5 luokka)
Kysymyksiä tippuu hiljakseen yleisön joukosta ja lopulta tulee hiljaisuus.

Infotilaisuus on ohitse.
Vanhemmat purkautuvat lempeään kesäiltaan.
Ensi viikolla alkaa opetus, sen jälkeen osaan kertoa teille enemmän miten käytännössä koulu toimii.

Odotamme jännittyneinä mitä tämä tuleva vuosi tuo tullessaan, olen varma että Esikoinen tulee pitämään koulustaan ja me tulemme vanhempina tavallaan oppimaan koulun kautta taas asteen enemmän siitä miten tämä yhteiskunta toimii ja miksi.
Kuitenkin, kerta toisensa jälkeen, samoin kuin terveydenhoidosta puhutaessa, totean maksavani niin mielelläni korkeita veroja Suomessa siitä että siellä on (ainakin tavoitteena ) tasa-arvoinen ja tasapuolinen perusopetus kaikille lapsille, tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta. (Tiedän, tässäkin on ruvennut olemaan eroja joita on nostettu vahvasti esiin mediassa viimeisten vuosien aikana)

Kohti jotain uutta.
Silmät ja mieli avoimena.

Päätän ottaa tämän syksyn samanlaisena oppimisen tienä kuin mitä se on Esikoisellekin.

Valokuvien perhoslapsi liittyy tapaukseen vahvasti.

© all rights reserved

Annuska Dal Maso

annuska@annuskadalmaso.com