On tiistai-iltapäivä. Olen vihdoin herännyt edellisen viikonlopun vapauteen tuudittamasta joutilaisuudesta ja lapsiperhearki rullaa taas omalla painollaan. Pyyhkäisen leivänmurut keittiönpöydältä happamalta lemuavalla, mutta biologisesti hajoavalla tiskirätillä.
Vaikka olen jo syönyt raejuustokeolla maustetun bataattikeitton ja nauttinut luomumaidolla höystetyn iltapäiväkahvin, työasiat pyörivät ikävästi mielessä. Itseäni älykkäämpi, ahkerampi ja luovempi, mutta myös täysin hallitsematon alitajuntani työstää tuoreen tietoteknisen projektin avoinna olevia seikkoja: millainen käyttölittymä tarvitaan ja ketkä ovatkaan sen käyttäjiä? Mitä toiminnallisuuksia ja sisältöä tarvitaan? Kuinka selvitämme käyttäjien tarpeet?
Kysymykset hankaloittavat jatkuvasti ponnistelujani olla läsnä. Elää hetkessä. Kuunnella vaimon ja lasten kuulumisia töistä, koulusta ja päiväkodista. Aivoni surraavat. Käsi hamuaa jostain puhelimen ja pian sen näytöltä hohkaa kasvoilleni kaiken huomioni varastava, sinisenä hohtava informaatiotulva. Täppään, pyyhkäisen, napautan ja zuumaan näytölleni aina uusia uutisartikkeleita, videoita ja kuvia. Hetken kuluttua vaimo yskäisee merkitsevästi. Havahdun. Anteeksi, mitä sanoitkaan?
Millainen isä haluan olla lapsilleni, millaisia ongelmia ratkon ja kuinka kenties viihdytän heitä? Osaanko mukautua alati vaihtuviin elämänvaiheisiin? Onko oma vanhemmuuden käyttöliittymä kunnossa? Tätäkö on työn ja perheen yhteensovittaminen, naurahdan itsekseni, kun huomaan käyttöliittymäjargonin sekoittuvan arkisiin pohdintoihini. Ajatukseni kiertävät kehää, ne rämpivät sumuisella suolla vailla määränpäätä.
Nyt tarvitaan helpointa tietämääni tietoisen läsnäolon harjoitusta. Kävelen makuuhuoneeseen, avaan Malm-lipaston alimman laatikon ja poimin sieltä akvarellivärit, siveltimet ja nipun 300 grammaista, saksalaista laatupaperia. Levitän taidetarvikkeet keittiön pöydälle. Se on asuntomme ainoa paikka, johon lokakuinen luonnonvalo lankeaa vielä hetken ennen iltatoimia. Tänään laveeraataan – maalataan märälle paperille isolla siveltimellä.
Lapsia ei tarvitse houkutella. He tunnistavat jo tarkoin varjellut akvarellipaperini ja tietävät, että se toimii vesivärien kanssa aivan eri tavalla, kuin Clas Ohlsonilta ostettu kopiopaperi. Levitämme veden papereille pullasudilla ja odotamme hetken sen imeytymistä. Sekoitamme siveltimiimme kirkkaita värejä ja maalamme auringonlaskun maisemaa. Kirkas, sinooperinpunainen väri imeytyy puuvillakuituiseen paperiin ja leviää karkealla pinnalla miellyttävän hitaasti ja määrätietoisesti. Se sulautuu kadmiuminkeltaiseen ja preussinsiniseen vaivattomasti ja vääjäämättömästi. Värien rajapinnassa näemme ilotulituksen. Tämän ihmeen äärellä olemme hetken läsnä. Kuvan maalauksista ehtii jakaa Instagramiin myöhemmin. Myönnän, käsi kävi jo puhelimella ja alan miettiä pikkunokkelaa saatetekstiä kuvalle.
Puolen tunnin taidetuokio on ohi. Keräämme valmiit työt ikkunalaudalle kuivumaan ja kiinnitämme ne myöhemmin magneetilla jääkapin oveen väliaikaiseksi taidenäyttelyksi. Kadehdin hieman lasten huolettomia, varmoja siveltimenvetoja ja koko paperin täyttävää värien riemukasta leikkiä. Itse taas yritin hieman liikaa.
Illemmalla tajuan jotain. Vanhemmuudessa ja digitaalisten palveluiden kehittämisessä on yllättävän paljon samoja periaatteita:
Toimiva sähköinen palvelu ja vanhemmuus perustuvat kummatkin luottamukseen ja turvallisuuteen. Nämä ovat ainesosia, jotka mahdollistavat sujuvan ja saumattoman vuorovaikutuksen. Läpinäkyvyys ja avoimuus kaikessa toiminnassa on avain ratkaistaessa esiin nousevia ongelmia. Käyttäjien (ja lasten) vaihtuviin tarpeisiin on vastattava mahdollisimman nopeasti. Kaatunut vesilasi on syytä nostaa ylös mahdollisimman nopeasti, jotta juuri syntynyt taideteos ei tuhoutuisi. On hyvä muistaa, että oikeiden asioiden tekeminen on tärkeämpää, kuin asioiden tekeminen oikein. Aina ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Tuotekehityksessä — ja toivottavasti myös vanhemmuudessa — riittää, että tavoitteena on MLP, Minimum Loveable Product.
Välillä siihen voi riittää 35 euroa maksava akvarellipaperilehtiö.
Juhana Hurtig
Juhana Hurtig työskentelee Designerinä ohjelmistotalo Reaktorilla.
