Vieraskynä: Lasten myötä eroon kokoaikaisesta päivätyöstä

Pengoin tietokoneelta erästä esitystä varten 2000-luvun alun tiedostojani, ja silmiini osui Tojalan ja Viialan paikallislehteen Akaan seutuun elokuussa 2002 kirjoittamani kolumni Kotimies. Esikoisemme oli määrä syntyä lokakuussa ja fiilistelin päätöksestä jäädä työelämästä sivuun osallistuakseni vauva-arkeen täysipainoisesti.

Vauva tuli, ja pari vuotta myöhemmin toinen. Kokoaikaiseen päivätyöhön en sittemmin palannut kuin muutamaksi vuodeksi, työläitä omia projekteja kuten tapahtumajärjestämisiä Intiassa, tietokirjojen tekoa ja puutalon peruskorjausta Tampereella tuli kyllä otettua niskoille. Puolisokin on tehnyt enimmäkseen omia projekteja kotoa käsin, joten olemme koko perheenä pyörineet paljon yhdessä. Lapset ovat tulleet tällä reseptillä varsin läheisiksi. Iloa ja ihmettelyä on riittänyt. Tiukka menokuri laihialaisen perimän ja ympäristösyillä motivoidun kohtuuden voimalla on pitänyt talouden tasapainossa.

Kolumni vajaan neljäntoista vuoden takaa vaikuttaa kestäneen hyvin aikaa. Isyysvapaiden käyttäjät ovat noista ajoista lisääntyneet ja työelämästä hellittämiselle on tullut niminkin – downshifting. Hyvään suuntaan mennään, jos molemmat trendit vielä vahvistuvat kohisten.

* * *

Kotimies

Kun kiireinen ja aikaa vievä työni ministerin avustajana päättyi toukokuun lopussa vihreiden lähtöön hallituksesta ja esikoisemme odotus oli edennyt viidennelle kuukaudelle, päätös tulevaisuudesta oli helppo: ryhtyisin koti-isäksi. Totesin, että nyt on hyvä aika jäädä ainakin vuodeksi sivuun työelämän ja politiikan oravanpyörästä ja heittäytyä kokonaan maailman luonnollisimman ja ihmeellisimmän tapahtuman virtaan – uuden elämän syntyyn ja kasvuun.

Päätöstä helpotti paljon se, että perheemme arkeen liittyvät valinnat eivät pakota keskeytyksettömään työssäkäyntiin. Muutimme Toijalaan vajaa kaksi vuotta sitten siksi, että täältä löytyi edullinen koti hyvien palvelujen ja junayhteyksien luota. Koska emme halua kuormittaa luontoa ja ympäristöä enempää kuin mitä kohtuullista on, rahaa ei kulu moneenkaan tavalliseen ja ehkä välttämättömänäkin pidettyyn tavaraan tai laitteeseen. Elämme vallan tyytyväisinä ilman omaa autoa, mikroaaltouunia, televisiota ja sähkökiuasta.

Erityisen innostavalta kotiin jääminen tuntuu siksi, että näin olen vapaa ottamaan vastuuta vauvanhoidosta ensihetkistä alkaen. Mitä pienempi vauva, sitä enemmän se tarvitsee vanhempiaan. Vuosi vuodelta lapsen maailma avartuu ja isän ja äidin merkitys pienenee. Siksi tuntuu hyvältä ottaa juuri nyt taukoa muusta touhusta ja varata kunnolla aikaa pienokaisen kaitsemiseen.

Miesten osallistuminen pienten lasten hoitoon ja kasvatukseen on ilahduttavasti lisääntynyt vuosi vuodelta. Yksi tekijä on varmasti ollut KELA:n myöntämien etuuksien ulottaminen myös miehille. Päivärahoin korvattavaa isyyslomaa saa nykyään joustavasti kolme viikkoa ja vanhemmat voivat yhdessä sopia, että isä käyttää äityisloman jälkeisen kuuden ja puolen kuukauden pituisen vanhempainloman.

Viime vuonna [vuonna 2001] isyys- tai vanhempainlomaa piti 65 prosenttia niihin oikeutetuista isistä. Etuuksia ei kuitenkaan käytetä täysimääräisesti. Keskimäärin isyyslomapäiviä kertyi miestä kohden 13, kun enimmäismäärä on 18. Vanhempainlomapäiviä käytti vain reilut kaksi prosenttia tuoreista isistä. Pelkillä julkisilla etuuksilla ei miehiä näköjään saa jäämään töistä kotiin edes muutamaksi viikoksi.

Melkoisen nurinkurista on myös se, että tilastojen mukaan juuri pienten lasten vanhemmat, varsinkin isät, paiskivat paljon ylitöitä. Tätä perustellaan itselle varmasti sillä, että kasvava perhe tarvitsee aiempaa enemmän: isomman asunnon, suuremman auton, enemmän tavaraa. Lapset tarvitsevat kuitenkin eniten vanhempiensa seuraa ja yhdessäoloa. Vasta muiden samanikäisten tuoman paineen kasvaessa koulunkäynnin myötä omien tavaroiden ja oman tilan tarve alkaa olla lapselle merkittävää, mutta silloinkin perushyvinvointi tulee ihmissuhteista eikä maallisesta mammonasta.

Hellittäminen työelämästä ja osallistuminen lastenhoitoon voisi tuoda perheille tuplapotin. Työssä uupuminen ja lasten pahoinvointi ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosina. Vain pieni vähemmistö jaksaa töissä eläkeikään asti ja yhä useamman koululaisen taivalta varjostavat erilaiset henkiseen hyvinvointiin liittyvät häiriöt. Jos vanhemmat ottaisivat kunnon tauon työelämästä kun lapset ovat pieniä ja siirtäisivät työelämään panostamisen myöhemmäksi, olisivat edellytykset hyvään elämään varmasti paremmat. Monet naiset ovat perinteisesti näin tehneetkin, nyt olisi miesten mainio aika harjoittaa samaa.

Viime aikoina julkisuudessa onkin ollut yhä enemmän miehiä, jotka ovat ilmoittaneet työstä poisjäämisensä syyksi lapset. Erityisesti kaksi hyvin miehisen ammattikunnan isää on erottunut joukosta. Mika Häkkinen perusteli päätöstään luopua Formula 1 -kisaamisesta halulla viettää aikaa Hugo-poikansa kanssa ja rokkitähti Anssi Kela aikoo pitää keikkataukoa esikoisensa vuoksi. Ehkä nämä esimerkit innostavat muitakin.

Marko Ulvila
Antropologi Toijala

***

Kirjoittaja on kahden lapsen isä, tamperelainen tietokirjailija, aktivisti ja Siemenpuu-säätiön puheenjohtaja