Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Vieraskynä: Iskä! Mulla on epävarma olo

17.09.2018

Miksi me vanhemmat usein toimimme tietyn kaavan mukaan kasvatuksellisissa asioissa? Saatamme lyödä päätä seinään, vaikka ovi on vieressä. Luovuus, huumori ja mielikuvitus olisivat usein ratkaisu moneen tilanteeseen. Miksi minun kasvattajana on niin vaikea löytää näitä ovia?

Kaksi vuotta sitten 10-vuotias tyttäreni huutaa illalla urheiluruudun aikaan sängystään, että hänellä on epävarma olo. Ensimmäinen ajatukseni ja reaktioni mielessäni oli miksi juuri nyt. Meinasin vastata ”pää tyynyyn, silmät kiinni ja unta palloon, kyllä se menee ohi”. No pakkohan se oli nousta sohvalta ja lähteä lapseni luo. Aluksi ajattelin kysyä perinteiseen tapaan ”mikä sulla on, mistä se johtuu, onko koulussa tai kavereiden kanssa tapahtunut jotakin” yms. Mielessäni määrittelin epävarmaa oloa jo ahdistukseksi, rasitukseksi, peloksi ja ehkä kiusaamiseksi.

Huoneeseen päästyäni kysyinkin jostakin syystä, että missä se epävarmaolo sijaitsee? Tyttäreni näytti vatsaa. Kysyin kuinka iso se on? Hän näytti sormellaan piirtäen vatsaansa että melkein koko vatsan kokoinen. Sen jälkeen kysyin, että minkä värinen se on? Tyttäreni teki kysymyksestäni väriskaalan ja vastasi, että musta on pahin, sitten lila, sitten sininen, oranssi ja keltainen on paras. Hän sanoi tämän epävarman olon olevan sininen. Tähän minä totean, että sinullahan on hyvä mielikuvitus, kun leikit leikkejä itseksesi tai kavereiden kanssa. Nyt voit käyttää tätä mielikuvitustasi niin, että laitat silmät kiinni ja kuvittelet tämän epävarman olon sen kokoiseksi, väriseksi ja muotoiseksi kuin haluat sen olevan. Tyttäreni laittoi silmät kiinni ja minä lähdin huoneesta pois. Menin keittiöön hakemaan vettä itselleni, kun palasin noin kahden minuutin päästä huoneeseen, niin tyttäreni nukkui. Seuraava iltana tilanne toistui, kun tyttäreni sanoi, että iskä mulla on taas se epävarma olo. Nyt kysyin muistaako hän mitä eilen tehtiin. Hän muisti, joten sanoin, että tee saman lailla kuin eilen illalla. Taas kului hetki ja sitten hän rauhoittui ja nukahti.

Mikä oli tarinan opetus minulle? Kohtaamalla lapsi hänen omassa kokemusmaailmassaan, käyttäen toisen ihmisen sanoja määrittelemättä niitä, antaen hänelle tilaa itse tutkia omaa oloaan ja sille antamiaan merkityksiä, niin on mahdollista rakentua jotakin yllättävä. Tällainen olemisen tyyli vahvistaa lapsen omaa kykyä ratkaista omia pulmiaan, kuten epävarmaa oloaan.

Tämä kokemus kahden vuoden takaa on saanut minut ajattelemaan, miksi me vanhemmat usein toimimme tietyn kaavan mukaan kasvatuksellisissa asioissa. Saatamme lyödä päätä seinään, vaikka ovi on vieressä. Joskus (tai aika usein) minun on vaikea havaita niitä ratkaisun ovia, jotka eivät olekaan järjen logiikassa, kuten luovuus, huumori ja mielikuvitus. Miksi minun kasvattajana on niin vaikea löytää näitä ovia? Miksi jään junnaamaan ja toistamaan tapoja, jotka eivät aukaise solmuja, vaan kiristävät niitä? Eikö viisautta olisi pysähtyä hetkeksi miettimään omia ajattelu- ja toimintamallejani, kun menen tilanteeseen ja kohtaan lapsen, puolison tai toisen ihmisen. Jos kerran vuorokauden aikana ihmiselle tulee noin 60000 ajatusta mieleen, niin miksi valitsen usein niitä samoja ajattelu- ja toimintamalleja?

Entä jos kohtaisin toisen ihmisen, oma lapseni hänen omassa maailmankuvassaan ilman, että pyrkisin määrittelemään hänen ajatteluaan, muuttamaan hänen käyttämiään sanojaan ja kuuntelisin ilman kiirettä. Ja sitten kuunneltuani hänen tarinaansa olotilastaan, pulmistaan tai onnistumistaan kysyisin ”Missä se on?” Missä onnellisuus, suru, viha, ystävät jne sijaitsee? Veikkaan, että jotakin yllättävää tapahtuu, sinulle, lapsellesi ja teidän väliselle suhteelle. Missä se on -kysymys vie ajattelua ainakin mielikuvituksen ja huumorin logiikkaan. Se on löytämisen, yllättymisen ja kokemuksen logiikkaa. Sitä ei tiedä etukäteen, mitä ovia tämän kysymyksen takaa löytyy.

Ainoa asia, mikä on jäänyt kismittämään itseäni tyttäreni kohtaamisessa kaksi vuotta sitten on, että en edellekään tiedä mitä epävarma olo oli ja mistä se johtui? No yritän elää tämän tietämättömyyden kanssa ja hyväksymään sen, että varma asia, jota tiedän on se, että en tiedä!

Jukka Pyhäjoki

Jukka Pyhäjoki (Jukkis) on valmentanut ihmisiä erilaisissa konteksteissa yli 30 vuotta. Hän toimii työnohjaajana, mentaalivalmentajana ja kouluttajana. Työskentelee asiantuntijana THL:n lasten, nuorten ja perheiden yksikössä. Arjessa viihtyy pukukoppien intensiivisessä tiimellyksessä, harrastaa filosofiaa ja liikuntaa eri muodoissa. Ohjaavana periaatteena: ”sen minkä ilotta oppii, surutta unohtaa”.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »