Hyppää sisältöön

Vieraskynä: 25 vuotta isänä – ajatuksia

Isä jäi yksin lastensa kanssa. Oli pakko oppia olemaan vanhempi ihan uudella tavalla. "Alkuvaiheen sumussa se tarkoitti vain sen asian tiedostamista, että nyt heillä on vain minut."
Julkaistu
Teksti Sauli Karhu
Vieraskynä: 25 vuotta isänä – ajatuksia

Kun vaimoni kuoli neljätoista vuotta sitten, jouduin peilin eteen. Me olimme saaneet monta lasta ja olin ollut osallistuva isä, näin olin ajatellut.

Tajusin jälkikäteen, ettei se kuitenkaan ollut ihan totta. Vaihdoin toki vaippoja tuhansia kertoja ja rauhoittelin koliikkilapsia öisin. Oksennuksiakin siivoilin. Vastuu lapsista oli kuitenkin koko ajan lähinnä heidän äidillään.

Nyt tilanne muuttui tapaturmaisesti. Aloin ottaa vastuuta. Alkuvaiheen sumussa se tarkoitti vain sen asian tiedostamista, että nyt heillä on vain minut. Käytännössä en kuitenkaan olisi selvinnyt tästä kaikesta ilman apua: ensin apuun tuli siskoni ja sittemmin nykyinen vaimoni. Mutta minä koin silti uutta vastuuta lapsistani, puutteineni, joita olin alkanut tiedostaa.

Tulin isäksi keskenkasvuisena, kuten moni uskaltaa nykyään tunnustaa. Keskenkasvuisuuteni ei ollut ihan vähäistä, sillä ensimmäisten lasten ollessa pieniä edesmennyt vaimoni painosti minut terapiaan – onneksi.

Lasten kasvaessa minulle valkeni pikkuhiljaa, mitä kaikkea kasvatusvastuu tarkoittaa. Jouduin kohtaamaan ja käsittelemään suuria kasvukipuja, en pelkästään lasteni vaan myös omia kasvukipujani. Ystäväni sanoitti asian melko lailla hirtehisesti: lapsen tehtävä on tuottaa vanhemmilleen pettymyksiä.

Tänään tuli täyteen 25 vuotta isänä. Olen tavattoman ylpeä lapsistani, jotka ovat kaikki niin upean erilaisia. Erilaisia keskenään, ja erilaisia kuin minä – tämänkin asian olen joutunut käsittelemään. Huolia ja vaikeita vaiheita on ollut ja tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin, enkä ole läheskään aina osannut toimia viisaasti kiperissä tilanteissa. Tiedän sen, että kun vanhempi sanoo tehneensä parhaansa kasvattajana, se voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä vain. Silti haluan yhtyä noihin sanoihin.

Lapsen purkaukset otettava vastaan

Sellaisen asian olen oppinut viime vuosina, että vanhemman on pystyttävä kestämään se, että aikuistuva lapsi kertoo hänelle tilanteista, jotka eivät lapsuudessa menneet hyvin; traumoistaan. Tämä on itse asiassa yksi tärkeimpä palveluksia, joita vanhempi voi tehdä lapselleen!

Lisäksi: kun vanhempi jaksaa ottaa vastaan lapsen ehkä vähän puskistakin tulleita purkauksia, hän saa siinä samalla jotain pyytämättään anteeksi.

Eilen kohtasin pyöräilylenkilläni isän, joka oli keppihevoslenkillä tyttärensä kanssa. Siinä he kopottivat menemään keppihevoset jalkojen välissä. Tytär näytti hyvin onnelliselta, eikä isäkään näyttänyt kärsivän. Siinä hymyillessäni tiedostin, ettei minusta koskaan ole ollut noin rennon leikkisäksi isäksi.

Mutta minäkin olen isä, ja tämä rooli on tärkein, mikä minulla on.

Sauli Karhu
Kirjoittaja on lohjalainen IT-asiantuntija, joka kuvittelee elämälleen merkityksiä

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.