Vanhempi: jätä perheesi!
Rakkautta Berliiniin, muurin varjossa
Zoologischer Garten, tuttavallisemmin Zoo. Berliinin vilkkaimpia asemia ja vanhan läntisen kaupungin sykkivä sydän. Hyppään bussista, laukku on kevyt; vaihtovaatteet ja juoksukamppeet kameran kanssa kulkevat perässäni Breitscheidplatzille ja Keisari Wilhelmin muistokirkolle. Katuruokaa kioskista ja lämpimälle kiveykselle lounastamaan. Hengitän jälleen Berliinin tuoksuja, itselleni oudon rakkaita. Tunnustelen yksinäisyyttä, suloista ja kaivattua. Tässä hetkessä ja paikassa otan vastaan universumin erityissuosiota, peläten korkeintaan liiallista pakahtumista. Oma pikku retriittini on alkanut.
16 vuoden isätaival on opettanut minulle muutamia asioita. Yksi niistä on, että ruuhkaisessa elämässä minun pitää itse kertoa tarpeeni. Kun oravanpyörä lähtee pyörimään ja vauhti alkaa kiihtyä, menoon tottuu ja matka taittuu. Huomaamatta perhe-elämän, parisuhteen, kaverisuhteiden ja työelämän ristiaallokossa kroolatessa unohtaa yhden tärkeän tyypin, siis sen yksikön ensimmäisen persoonan. Usein kuultu väite, että elämme jonkinlaisessa itsekkyyttä korostavassa ajassa, on oman kokemukseni perusteella täyttä huttua!
Toiset meistä ovat luonteeltaan sosiaalisia olentoja: sellaisille laadukas vapaa-, työ- ja perheaika on lähinnä olemista hyvässä seurassa, nauttimista ihmisistä. Heidän sisäinen akkunsa latautuu hyvistä kohtaamisista, uusista ihmissuhteista ja jopa – niin hurjaa kuin se onkin – smalltalkista. Tämä tarve on hyvä tunnistaa ja perheellisenä ihmisenä yleensä helppo toteuttaa.
Sitten toiset meistä – joihin lukija voi päätellä kirjoittajankin kuuluvan – ovat toisenlaisia. Ihan hyvä akku on minullakin, kapasiteettia riittää ja sosiaaliseksikin sanovat. Noh, ainakin hyvät sosiaaliset taidot, tekisi mieli korjata. Sellaisen piirteen olen itsestäni oppinut, että se hyvä akku ei lataudu, jos sosiaalisia tilanteita on liikaa. Jos sosiaalisuusputki jatkuu, akku loppuu. Pitää päästä yksin johonkin. Pitää saada vapautus kohtaamisista, hymyilemisestä ja (turhan) puhumisesta. Mutta tälleen isänä, puolisona, ystävänä ja miljoonan ihmissuhteen ympäröimänä tämä vaatii vahvaa itsetuntemusta ja määrätietoista asian järjestämistä. Haasteessa voi auttaa viisas puoliso, mutta tarvekartoitus ja toimenpiteet on tehtävä itse!
Ihminen on sosiaalinen yksilö. Määritelmä viittaa siihen ihmisyyden default-asetukseen, että sosiaalinenkin ihminen on pohjimmiltaan yksi ja tarvitsee yksin olemista. Vanhempi: muista olla riittävästi ja itsellesi sopivasti yksin! Muista jättää perheesi!
Oleellista ei ole tehdä kuin minä: mennä halpalennolla ja ilmakehää saastuttaen Berliiniin. Oleellista on mennä sinne, missä sielu sulaa ympäristöön. Mene maisemaan, johon kuulut ja jossa kuulet, mitä se kaveri nimeltä minä yrittää sanoa sinulle. On saattanut yrittää jo pitkään, muttet ole ehtinyt antaa hänelle suunvuoroa, kun on ollut niin kaikkea. Ne viestit ovat kiinnostavia, yllättäviä ja ehdottoman tarpeellisia.
Ai mitäkö sitten tein siellä Berliinin retriitissäni? En kerro, koska se oli minun reissuni minulle 😉 Okei, raotetaan sen verran, että koin kevään lämpöä kasvoillani, pohdin palaamista nuoruuteni rakkaan valokuvausharrastuksen pariin ja pyöräilin pitkin Karl-Marx-Alleeta suuren vapauden huumassa.
Mutta ennen kaikkea jätin perheeni muutamaksi päiväksi. Katsoin kauempaa, kuinka paljon heitä rakastan.
Heikki Nenonen
