Työnantajan kannattaa joustaa, jotta yhteiskunta voi hyvin
Minulta jäi isäkuukausi aikanaan käyttämättä, koska meillä ei opiskelijaperheenä ollut siihen varaa. Muuten kuitenkin katsoin hyvin tarkkaan, että käytin kaikki mahdollisuudet vanhempainvapaisiin. Siitä huolimatta vanhemmuuteni olisi jäänyt todella paljon ohuemmaksi ja ontommaksi jos olisin aina ollut töissä tarkalleen määritellyn työajan ja suunnitellut arjen aikatauluja vain työn ehdoilla. Itse asiassa olen nykyisessä työssäni juuri sen vuoksi, että se mahdollisti enemmän omien aikataulujen määrittelemistä ja läsnäoloa kotona. Toki se nyt muutenkin on ehkä paras työ ikinä, mutta en minä sitä hakiessa tiennyt. Tiesin vain, että silloinen vuorotyö oli hankala perheellemme.
Kyse ei suoranaisesti ole ollut paikallisesta sopimisesta vaan epävirallisesta, usein sanattomasta joustamisesta puolin ja toisin. Minäkin toki jonkun verran, mutta lähinnä työnantaja on ollut se joustava puoli, eikä se ole menettänyt mitään. Olen melko lailla tullut ja mennyt miten mielinyt ja tehnyt työt silloin ja sillä tavalla kuin minulle on parhaiten sopinut. En tiedä kuinka moni työnantaja tulee yhtä paljon vastaan ja joustaa yhtä paljon. Ei välttämättä kovin moni, mutta enpä toisaalta usko, että työnantajallani on mitään syytä katua tätä vastaan tulemista.
Kerran olen käynyt esimiehen kanssa keskustelun, jossa hän ehdotti, että pitäisin vähän lyhyemmän isyysvapaan. Sanoin, että ei käy eikä asiasta neuvotella. Sanoin ehkä tarpeettomankin jyrkästi. Asia oli sillä selvä kunhan myrsky vesilasissa oli tyynnytelty.
Erkki Liikanen sanoi talousseminaarissa Joensuussa 2. toukokuuta, että työpaikoilla pitäisi samaan aikaan pystyä sekä parantamaan työntekijän asemaa että lisäämään yrityksen tuottavuutta. Käytännössä hän tarkoitti paikallista sopimista, mutta voi sen ymmärtää laajemminkin. Tyytyväinen, virkeä ja terve työntekijä on tuottava firmalle ja tuottava firma on työntekijälle parempi paikka kuin tuottamaton firma kun kerran markkinataloudessa eletään. Tutkimustietoa riittää kyllä ihan tarpeeksi sen väitteen tueksi, että vahva, läsnäoleva vanhemmuus hyödyttää lopulta aivan kaikkia.
Kyselin muilta isiltä vanhempainvapaiden pitämisestä ja vastaukset olivat välillä yllättäviä. Eräs kuvaili, kuinka vanhempainvapaat ovat työnantajalle näppärä keino pitää kiinni taitavista sijaisista. Toinen totesi jotain vielä yllättävämpää:
”Miehiä on työyhteisössä vähän, joten mun poissaolo aiheuttaa enemmän järjestelyjä lukujärjestyksen tekijöiltä, kuin naisen virkavapaa. Naiset eivät halua vetää puutöitä, vaikka osaisivat.”
En tiedä onko korrektia sanoa, mutta ehkä tässä avautuu emansipaation paikka vapaille jäävän isän lisäksi myös niille naispuolisille opettajille.
Ansiotyö ei tietenkään ole yhdellekään terveelle ihmiselle koko elämä, joten valtavan suuri merkitys on esimerkiksi sillä, kuinka työnantaja mahdollistaa työntekijälleen esimerkiksi vanhemmuuden ja ansiotyön yhdistelyn. Jos tämä sujuu hyvin, voittavat kaikki: eli työnantajan ja työntekijän lisäksi lapset, toinen vanhempi silloin kun sellainen on, ja koko yhteiskunta.
Erityisen polttava kysymys on tietenkin se, kuinka tämä hoidetaan tasa-arvoisesti niin, että isätkin saadaan kotiin. Malleja on monenlaisia. 6+6+6 tai 9+9-mallien nimet ovat suorastaan runollisia ja ne vaikuttaisivat ihan hyviltä lähtökohdilta. Toki esimerkiksi perustulon kaltainen systeemi mahdollisilla harkinnanvaraisilla vanhempainetuuksilla taitaisi olla vielä parempi lähtökohta.
Pasi Huttunen
