Parisuhde yhteytenä
Herkkutatti elää symbioottisessa parisuhteessa puun kanssa
”Poismenneiden päivänä askarruttaa, miten saada yhteys edes täälläoleviin”, mietti ystäväni pyhäinpäivänä.
Olennainen asia, sillä elämän mieli nimenomaan syntyy yhteyksistä muihin ihmisiin ja muuhun olevaan.
Perheen keskellä yhteyden saamista täälläoleviin ei tule paljoa ajatelleeksi: yhteyksiä on riittävästi, välillä liikaakin, eikä niiden laatua aina ennätä eikä huomaa miettiä. Pikkulapsivaiheen kestojoululahjatoive, kun-sais-olla-rauhassa, nousee toisinaan pintaan, vaikka luulen, että näitä vuosia – eilisiltana vedettiin lasten kanssa lastenlauluteemaiset jamit – tulee vielä ikävä, kun talo hiljenee.
Ihokontakti mittarina
Yhteys parisuhteessa noudattaa epäsäännöllisiä syklejä: yleensä se on ihan hyvä, joskus erinomainen, joskus heikko. Yhtenä yhteyden indikaattorina ja ylläpitäjänä pidän ihokontaktia. Mitä enemmän ja mieluummin on toisen ihmisen iholla, sitä parempi yhteys. Tämä yhteys on primitiivistä, sitä kaipaa eläin meissä, mikä ei ollenkaan vähennä sen merkitystä. Olemme primitiivisiä laumaeläimiä, joita ohjaavat hormonit, tunteet ja vaistot, eivät logiikka, äly ja harkinta.
Ihokontakti on primitiivistä, sitä kaipaa eläin meissä, mikä ei ollenkaan vähennä sen merkitystä.
Iho on ihmisen suurin elin, eikä ole yhdentekevää, millä tavoin sitä kohdellaan. Paljon puhutaan siitä, kuinka tärkeää vastasyntyneen on olla äidin ja isän iholla. Ihokontakti ja hyväksyvä kosketus vähentävät stressiä, rauhoittavat, lievittävät kipua ja niin edelleen. Pitkien etäisyyksien, kylmän ilmaston vai minkä vuoksi puhutaan vähemmän siitä, että samat mekanismit toimivat aikuisillakin?
Parisuhteessa erityistä on fyysinen ulottuvuus, joka tietenkin edellyttää henkistä yhteyttä. Näen parisuhteen henkisen yhteyden suhteellisen tasaisena, vaakasuorana juttuna, joka on aktiivinen päivittäin. Sitten on ystävät, joita tapaa silloin tällöin ja joiden kanssa parhaimmillaan syntyy keskusteluita, joissa vallitsee syvä ymmärrys. Jostain luin, että kun ihmiset ovat ”samalla aaltopituudella”, heidän aivonsa aktivoituvat samoilta alueilta. He ikään kuin heijastavat toisiaan. Muistuu mieleen joitakin flow-tilaan kohonneita keskusteluita, joiden aikana ajattelu on tuntunut laajenevan. Uusia ideoita ja ajatuksia nousee inspiroivan keskustelukumppanin aktivoimasta mielestä, eikä ole vaikea kuvitella, että meidän aivot toimivat samalla taajuudella ja melkeinpä yhtenä organismina. Eikä tähän ole tarvittu alkoholia tai psykedeelejä.
Yksi ihmissuhde ei vastaa kaikkeen
Yksityisestä yleistäen väitän, ettei hyväkään parisuhde pysty vastaamaan läheskään kaikkiin ihmisen liittymisen, yhteyden ja johonkinkuulumisen tarpeisiin, ainakaan vuotta paria pidempään. Joskus ajattelin, että parisuhde voisi olla suunnilleen kaikkea, mutta nykyisin tuntuisi väärältä kuormittaa yhtä ihmissuhdetta kovin valtavalla odotusten määrällä. Ihmisyksilön täydellinen yhteys toiseen ihmisyksilöön katkeaa silloin, kun lapsi oppii sanomaan ”äiti”, jotenkin näin sanoo filosofi ja psykoanalyytikko Julia Kristeva. Ei pidä odottaa, että yhteys parisuhteessa palaisi täydelliseksi.
Ihmisyksilön täydellinen yhteys toiseen ihmisyksilöön katkeaa silloin, kun lapsi oppii sanomaan ”äiti”.
Puolisot ovat kiinnostuneita eri asioista, heillä on erilaisia intressejä, heillä on yhteiselämän lisäksi – toivottavasti – omakin elämä. Otan esimerkin, joka ei musiikkitieteilijälle ole mitenkään triviaali: tykkään kovasti Eric Claptonista ja György Ligetistä ja vaimoni ei, mutta ei se yhteyttä mitätöi. Kun kuuntelin tuota linkittämääni Claptonia äsken, vaimo kysyi hieman häirittynä toisesta huoneesta, että ”mikä tuo musiikki on joka kuuluu”.
Henkisessä yhteydessä on nähdäkseni kaksi puolta: toisaalta tarvitaan halua ymmärtää toista ihmistä, toisaalta kykyä ymmärtää häntä. Nämä eivät suinkaan aina realisoidu samassa ihmisessä, mutta halu ymmärtää on kykyä arvokkaampaa, sillä ilman halua ymmärtää ei yleensä ole kykyä ymmärtää, jos ymmärrätte, mitä haluan sanoa.
Topi Linjama
