On taas aika uudistua
On sadonkorjuun aika
Iltapalapöydässä yritän keskittyä sanomalehden lukuun jos vaikka sieltä sivuilta löytyisi avaimet uuteen elämään, kurssiin tai harrastukseen. Aviisin tavaaminen on kuitenkin lapsiperheessä hieman katkonaista kaikenlaisten vaatimusten ristitulessa, eikä tälläkään kertaa minulle suotu sitä rauhallista lehdenlukuhetkeä. Kuin ilkkuen tilanteeni kaaottisuudelle silmäni osuvat juttuun, jossa mainitaan bulgarialaisesta kuorolaulajasta. Zaharieva oli yltänyt erittäin voimakkaalla lauluäänellään ennäytyksellisiin lukemiin saavuttamalla jopa 113,8 desibelin mökän. Vaikka en omista desibelimittaria, uskallan silti väittää, että lapseni kiljuvat bulgarialaistakin emäntää kovempaa. Saisivat ennästyskirjan tuomarit matkustaa meille mittalaitteineen.
Kyllä minusta alkaa ihan selvästi tuntua siltä, että olen nauttinut tarpeeksi perhelomailun ihanuutta. Olen täysin valmis syksyn hiljaisuuteen, arkirytmiin paluuseen ja itseni kehittämiseen.
Jatkan lehden lukemista ja saan uudistumiselleni ensimmäisen idean. Alan vältellä suolistossa fermentoituvia hiilihydraatteja ja otan käyttöön fodmap-ruokavalion. Itseruoskimisen ideat alkavat pulputa kuin valkosipulimajoneesi grilliateriaan. Päivällä pidän ryhdin hyvänä jännittämällä syviä vatsalihaksia ja illat kehitän itseäni kansalaisopiston ruumisarkku-, filosofia- ja rakukursseilla.
Kun vihdoin saan lapset piiskattua, pestyä ja pantua maate, heittäydyn väsyneenä sohvalle selailemaan opiston kurssitarjontaa. Mutta sitten soittaa Masa ja nakkaan koko esitteen lehtikoriin. Juttelemme kesästä, uimisesta, itsekurin puutteesta ja yksinäisyydestä. Kesä on vaikeaa aikaa, kun kaikilla muilla on perhettä. Nieleskelen tyytymättömyyteni ja kyselen syksyn kuvioista, suunnitelmistakin. Hän toivoo tapaavansa ihmisen, jonka kanssa voisi harrastaa yhdessä. Että olisipa joku kaveriksi pyörälenkille. Ja voitais käydä laavulla ja katsomassa koskea.
Puhelun loputtua minulla on nälkä. Onhan energiaa huvennutkin kaiken tolskaamisen jäljiltä ja sitä paitsi mikään ei voita iltasyöntiä. Päätän siirtää hiilaripakoilun vuodella eteenpäin ja leikkaan paksun siivun vaaleaa leipää. Semmoista oikein höttörää. Väärät hiilarit alkavat oitis fermentoitua, ruuansulatuselimistö vinkuu ja poksuu. Hiljennän prosessin syömällä ison annoksen jugurttia suoliston tueksi. Maku on pehmeää, samettista, vahvaa ja paksua. Onkohan tämä tämä sitä rasvaista bulgarianjugurttia?
Aamulla teen maastopyörällä pitkän lenkin neulaspoluille. Polkujen varsilla kasvaa maitohorsmaa, kanervat huojuvat puhurissa. Yksinäisen sanat herättivät tähyämään oman ajan vaatimusten yli. Voisin heittäytyä nauttimaan pienistä, kun ovat tässä vielä kaikki, kotona. Mitä jos opiston pajunsidontakurssin jälkeen soittaisin joskus ja kyselisin kuulumisia. Että olekkos käyny laavulla.
Antti Kanto
