Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Noidannuoli muutti kaiken – aloin tehdä listaa hyvistä asioista

09.12.2018

Kaveriporukan viestiringissä tilitin kitkerään sävyyn lapsiperhearjen lyijynraskaasta elämästä. Muuan muu isämies liittyi valituskuoroon ja lateli tulemaan synkkää kauhutarinaa perheenjäseniään koetelleesta raivokkaasta vatsataudista. ”Lomaterveisiä Kanarialta, joka reiästä pulppuaa!” hän kirjoitti eritepitoisessa tervehdyksessään.

Isien purkaessa kuormiaan, keskusteluun liittyi timmikroppainen, komea, rikas ja älykäs sinkkumies. Hän kyseli piikikkäästi, eikö lasten saannista koidu mitään hyvää, onnea tai iloa. Jos lapsiperhearki on noin raskasta, hänen on syytä olla tarkkana ja pyrkiä pysymään edelleenkin lapsettomana.

No niin! Tässä sitä taas ollaan! Jengi lopettaa lisääntymisen, lapset loppuu ja puoluepomot pyörittelevät silmiään sen tilastollisen diagrammin edessä, jossa kerrotaan veronmaksajien loppuvan muutaman vuoden säteellä. Viimeinen sammuttakoon valot, tähän kuuluu vielä sanoa.

Ja tottahan se ikävä kyllä on. Jos en ole täyttämässä tiskikonetta, saatan olla repimässä riiteleviä pilttejä erilleen. Kiskovat toisiaan hiuksista tai saattavat aivan vain purra jalkaan. Tappelevat kuin rakit. Ja siitä olen täysin varma, ettei kenenkään muunkaan elämä ole pelkkää vaaleanpunaista onnea, jossa syödään yhdessä kikattaen Brunbergin suukkoja.

Talvirenkaiden vaihtoa ei kannattasi selkävikaisen tehdä. Siinä renkaita ja pultteja riuhtoessa työmiehenhymy kutsui todella hyisen  ilmavirtauksen tunkeutumaan suoraan alaselkääni.  Pohjoinen viima pyyhälsi suorinta tietä viimeiseen nikamaväliin jo valmiiksi ongelmissa painiskelevan välilevyn luo. Tämän seurauksena selkääni iski myöhemmin illalla noidannuoli ja töistäkin tuli pakkolepoa pari päivää. Kerrankin pääsin lehdenluvussa mielipidesivuille saakka. Sieltä sattuikin silmiini tämän tekstin aiheeseen hyvin läheisesti liittyvä kirjoitus.

”Perhe-elämästä puhuttava myönteisesti”, pyytävät Susanna Mikkonen ja Kristiina Paavola mielipidetekstinsä otsikossa. He näyttävät olevan osa urasuuntautuneiden äitien verkostoa, Mothers in Business -yhdistyksen väkeä. ”Perheiden ratkaisuja arvostellaan – palasivat vanhemmat sitten nopeasti lapsen synnyttyä töihin tai jäivät useammaksi vuodeksi kotiin. Lapset nähdään myös helposti esteenä itsensä toteuttamiselle ja uralla etenemiselle.” On hyvä että aktvismia löytyy, mutta minulle tällä kertaa riitti pelkkä otsikko. Sen innoittamana tein hyvin asioiden listan. Listaan tuli yli sata asiaa, mutta eihän sellaista määrää kukaan jaksaisi tai ehtisi lukea, joten valitsin tällä kertaa kahdeksan ensimmäistä.

  1. Voin lähteä lasten kanssa lomailemaan Italiaan ja uittaa heitä upeassa Gardajärvessä. Jos valitsemme lapsiystävällisen kohteen, se tarkoittaa helppoutta, valmista ruokaa ja hidasta tempoa. Sopii minulle mutta ei niinkään lompakolleni.
  2. Lasten kanssa tulee ulkoiltua. Joskus päädymme makkaranpaistoon nuotiolle. Mikään ei voita hitaasti loimutettua retkievästä runsaan sinapin kera.
  3. Voin opettaa lapsille luistelun alkeita ja tuntea rajatonta ihailua näyttäessäni makupaloja luistelutekniikastani (jääpalloilijan tausta). Samalla tulee pidettyä omaa taitoa yllä lajeissa, joihin alkaa etääntyä keski-iän putkinäköisyydessä ja mielikuvituksettomuudessa.
  4. Saan istua lapseni vieressä ennen ensimmäistä pianokonserttia ja seurata hänen jännittynyttä ilmettään. Myöhemmin, lapseni konsertoidessa maailmalla, pääsen käymään mielenkiintoisissa paikoissa, kuten New Yorkissa ja Sydneyssä. Ylpeänä isänä saan nauttia illallisia kuuluisien kapellimestarien seurassa hintavissa ravintoloissa.
  5. Saan elää lasteni kautta joulun, joka on täynnä odotusta ja jännitystä. Saan kerrankin edes pieneksi hetkeksi lapseni kuuntelemaan absurdeja jorinoitani esiintyessäni joulupukin roolissa.
  6. Lapseni osoittavat minulle asioita, joille olen tullut sokeaksi. Kun olen esimerkiksi tehnyt ruokaa useita tunteja laadukkaita raaka-aineita käyttäen ja mielestäni onnistunut täydellisesti, lapseni saattavat löytää annoksistaan runsaasti kehittettävää. Vain suora palaute voi kehittää minua paremmaksi kokiksi ja ihmiseksi.
  7. Lapseni pitävät minut ”hereillä” kysyessään tiukahkoja kysymyksiä, kuten esimerkiksi: ”Miksi olemme syntyneet tänne maailmaan?” tai ”Miksi maapallo on pyöreä?”. Minusta kehittyy pala palalta oiva vastausautomaatti, enkä enää häkelly yllättävistä kysymyksistä laisinkaan.
  8. Lapsista saattaa olla iloa ja apua myöhemminkin elämässäni. Vuosikymmenien kuluttua koittaa aika, jolloin lapseni löytävät tämän tekstin. He lukevat nämä sanat ja muistavat silloin vapisevan isäukkonsa, joka hourailee jo aivan kylmässä mökkipahasessaan. Lapseni matkustavat luokseni, avaavat tuvan vanhan oven ja sanovat: ”Terve ukko! Kävimme kaupassa ja toimme sinulle ruokaa. Keitäpä kahvit.” Silloin ukonrähjä nousee varovasti laihoille jaloilleen, ottaa kaapista vapisevin käsin kahvipaketin ja halaa lapsiaan kyynelten valuessa ryppyisille poskille.

Antti Kanto

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »